Maailmanpoliittinen ja erityisesti turvallisuuspoliittinen tilanne esitetään tällä hetkellä Suomessa useimmiten kolmen kauppana: Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä.

Eurooppaa hieman säälitellään, kuvataan nössöksi, ei yhdeksi suurvallaksi. Minne Eurooppa oikein katosi?

Sotilaallisia numeroita

Katsotaanpa taas eräitä lukuja. Olen analysoinut numeroita aiemminkin elokuisessa blogissani Diktaattorien pasianssi, jossa vertailin toisaalta ”tynkä-Naton” (eli ilman Yhdysvaltoja) ja Venäjän taloudellisia resursseja, toisaalta sotilashenkilöstön määriä.

Niillä numeroilla Nato näytti ylivoimaiselta.

Otan nyt esille lisää faktaa. Osoitan niillä, että Eurooppa on myös suorilla sotilasmenoilla laskien ylivoimainen verrattuna Venäjään.

SIPRI (Stockholm Institute of Peace Research) on koonnut taulukon, josta näkyvät Venäjän sekä eurooppalaisten ja eräiden muiden maiden todelliset sotilasmenot dollareina vuosina 2021 ja Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen, eli vuonna 2023.

Vuonna 2021 eli ennen sotaa Venäjä käytti sotilasmenoihin n. 79 miljardia.

Samana vuonna seitsemän eniten sotilasmenoihin käyttänyttä eurooppalaista Nato-maata käytti n. 250 miljardia. Muut eurooppalaiset Nato-maat käyttivät lisäksi (mukaan lukien Ruotsi ja Suomi) n. 75 miljardia, yhteensä siis n. 325 miljardia dollaria

Taloudellinen pohja oli siis myös sotilasmenojen osalta tynkä-Natossa yli nelinkertainen Venäjään verrattuna.

Entä sitten vuonna 2023?

Venäjän sotilasmenojen arvioidaan lisääntyneen huimasti, ollen n. 126 miljardia. Yllä mainitut seitsemän Nato-maata käyttivät vuonna 2023 sotilasmenoihin n. 285 miljardia, ja muut Euroopan Nato-maat n. 90 miljardia, eli yhteensä n. 375 miljardia. Lisäystä sielläkin, dollareissa samaa luokkaa kuin Venäjällä, vaikkakin prosentuaalisesti vähemmän kuin Venäjällä.

Venäjän siirryttyä sotatalouteen ero on supistunut, mutta on edelleen huomattavan iso, yli kolminkertainen Naton hyväksi.

Mukaan on lisäksi laskettava Ukrainan sotilasmenot. Ne olivat vuonna 2023 n. 62 miljardia dollaria. Ne mukaan lukien ero on eurooppalaisen Naton hyväksi edelleen nelinkertainen.

Eurooppa Ukrainan puolustajana

Nato-Eurooppa ja Ukraina pystyisivät halutessaan ja yhteistyössä panemaan kampoihin Venäjälle. Yllä linkkaamani blogi kertoo vielä ylivoimaisemmasta suhteesta. Missä siis vika?

Jokainen uutisia seurannut tietää, että eurooppalaiset maat eivät panosta Ukrainan sotilaalliseen tukemiseen niin paljon kuin pitäisi.

Jotkut syyttävät Euroopan unionia nössöilystä. Väärä kohde syyllistämiselle, sillä EU ei ole sotilaallinen yhteenliittymä, eikä EU:lla ole yhteistä turvallisuuspolitiikkaa. ”Halukkaiden liittouma” kuulostaa jo tehokkaammalta. Kautta historian on syntynyt enemmän tai vähemmän tilapäisiä koalitioita joko puolustus- tai hyökkäyssotaa varten.

Tässä uudessa halukkaiden liittoumassa on sotilaallisesti vahvoja Euroopan maita (kuten Iso-Britannia, Ranska ja Saksa), ja se on julistanut tehtäväkseen muun muassa asejärjestelmien toimittamisen. Jos tätä suoraa sotilaallista avustusta tehtäisiin riittävässä määrin - ottaen huomioon myös maiden sotilaallisen potentiaalin - Ukraina voisi koalition tuella olla puolustuksellisesti huomattavasti paremmassa asemassa, ehkä jo tällä avulla jopa ylivoimainen.

Nato toimii, kuten EU:kin, vain jäsenvaltioidensa kautta suhteessa Naton ulkopuolisiin maihin, joten sillä ei tavallaan ole merkitystä muuten kuin taustavaikuttajana.

Miksi Eurooppa nössöilee

Missä siis syy? Euroopan maiden yhteistyön rakenne on tärkeä syy. Sen lisäksi päättämättömyys ja hitaus selittävät osan, mutta eivät tarpeeksi, vaikka niillä on toki paljon merkitystä Euroopan toimintahalun ja -kyvyn puutteessa.

Tässä yksi mahdollinen taustasyy: Eurooppalainen todellisuus on menneessä elämistä. Olemme eläneet rauhassa, vauraudessa ja ”rauhanprojekti EU:ssa” pitkään. Kansa ja kansaa kuuntelevat poliitikot eivät kykene muuttamaan suuntaa, sillä pitää aivan oikeasti paikkansa, että olemme tottuneet liian hyvään liian pitkään.

Kansalaisten ja poliitikkojen horisontti on sitä paitsi liian lähellä. Kun pitäisi ajatella geopolitiikkaa ja mannerlaattojen liikettä, tuijotetaan omaa napaa ja oman pienen maan ongelmia. Se on inhimillistä, mutta johtajiltamme odottaisin kykyä katsoa laajemmalle, nähdä Euroopan aseman maailmassa ja sitä kautta myös Venäjän aggressioiden merkityksen.

Ei ole kummallista, että Puolassa ja Suomessa ymmärretään Venäjän uhka eri tavalla kuin Portugalissa ja Espanjassa. Väärin oman navan tuijottajat tietenkin ajattelevat, mutta miten muuttaa heidän näkökulmansa? Ilman muutosta Eurooppa ei kykene toimimaan täydellä teholla Ukrainan suhteen.

Suurvalta Eurooppa

Jos EU olisi nykyistä keskusjohtoisempi ja enemmänkin, liittovaltio, toimintakykymme ja nopeutemme olisivat aivan eri tasolla. Näin ei kuitenkaan ole – valitettavasti. Eurooppalaiset ovat tottuneet nahistelemaan ja kilpailemaan keskenään, eivät globaalilla tasolla.

Jos Nato olisi vain eurooppalainen organisaatio, sotilaallinen yhteistyökyky olisi amerikkalaisista riippumattomana varmaankin kehittynyt tehokkaammaksi hoitamaan Euroopan sisäisiä asioita.

Numeroiden valossa Eurooppa on kaikilla tavoin yksi suurvalloista. Venäjä on muka-suurvalta vain siksi, että se 1) surutta tapattaa kansalaisiaan ja menestyy siksi Ukrainan sodassa, 2) omistaa ydinaseita, 3) on öljyä ja maakaasua edelleen suuressa määrin vievä ja niillä itseään rahoittava ”banaanivaltio”, 4) saa Kiinalta tukea.

Kuinka kauan kestää, ja pitääkö meidän käydä suursota läpi, ennen kuin ymmärrämme maanosamme voiman, innovaatiokyvyn, vaurauden ja pitkällisen kulttuurin antaman pohjan riittävästi säilyttääksemme paikkamme maailmassa?

-+-

Ylimielisyyteen ei ole enää varaa. Rudolf Kiplingin runossaan The White Man’s Burden lanseeraama käsite ”valkoisen miehen taakka” eli imperialismin oikeuttava ylemmyys ei pidä mistään näkökulmasta katsoen nykyään paikkaansa. Yhdysvallat ja vähitellen myös Kiina ovat ottaneet tuon kyseenalaisen kunnian. Me jatkamme kuvitteluamme ja keskinäistä nahisteluamme. Euroopan pitää suunnata katseensa globaaliin tilanteeseen ja ottaa paikkansa suurvaltana, taloudellisten, sivistyksellisten, kulttuuristen ja turvallisuuspoliittisten mahdollisuuksiensa mukaisesti.

Eurooppa voi olla suurvalta. Venäjä on eri sarjassa. Venäjä on ollut ja on yhä epäonnistunut valtio, kooltaan suuri, mutta ei suurvalta.