Hyvää tarkoittavat maailmanparantajat ovat vähitellen kömpimässä ulos koloistaan. He ovat toipuneet sodan alkamisesta ja haluavat juuri nyt itsekeskeisesti muistuttaa meitä heidän mielestään edistämistä tarvitsevista asioista yhteiskunnassa, sellaisista, jotka eivät toimi sodan hirvittävällä logiikalla vaan ovat osa sitä kilttiä ja turvallista maailmaa, johon olemme tottuneet koko elämämme ajan.

Sodan tuleminen Suomeen lähiaikoina on mahdollista. Jos näin käy, voit sanoa: ”Sotaa kokeneita sukupolvia olivat isoäitini isoäidit, isoäitini äidit, isoäitini, äitini, tyttäreni ja tyttäreni tyttäret ja minä itse. Seitsemän sukupolvea”.

Siksi valtion ja koko yhteiskunnan tärkein työ on juuri nyt sodan välttäminen, ei taistelevien ideologioiden maailmanparannukset. Sota kun vie mukanaan mahdollisuuden kehittää niitä mukavia asioita, joita itse kukin haluamme elämäämme.

Eräs vääräleuka sanoi minulle: ”Tässä Ukrainan sodassa on se hyvä puoli, että sukupuolineutraalien liikennemerkkien edistäminen jää taka-alalle”. Tölväisevästi lausuttu, ainakin niiden mielestä, joiden mielestä valtion tärkeisiin tehtäviin kuuluu päättää minkälaiset ihmishahmot ympäröivät meitä liikenteessä.  Oli tölväisyssä silti – hieman kääntäen - oma ajatuksensakin: me haluamme säilyttää niin valmiin ja hyvän maailman, että ongelmat ja edistysaskeleet ovat pelkkää hienostelevaa hienosäätöä.

Väitöskirjatutkija Tarna Kanniston kirjoitus julkaistiin tänään Helsingin Sanomien mielipideosastolla. Hän sanoo aivan oikein: Natoon liittyminen ei ole Suomelle arvovalinta vaan pragmaattinen päätös.  

Hän on kuitenkin väärässä vaatiessaan poliitikkoja julistamaan juuri nyt moraalisia kantoja mm. naisten oikeuksien puolesta ja transfobiaa vastaan. Hän myös ohittaa liian kevyesti moraalisesti oikeana pitämiensä päätösten aiheuttamia ongelmia juuri nyt. Demokraattinen päätöksenteko on hieno asia, mutta sodan sattuessa siitä seuraa muitakin kuin Kanniston uumoilemia ”eräitä riskejä” tai ”eräitä uhrauksia”.

Jos Venäjä kohdistaa valloitusretkensä meihin, riskit ja uhraus tarkoittavat ehkä, että kadotamme täysin sen tulevaisuuden, jota haluamme rakentaa, on se sitten sukupuolineutraaleja liikennemerkkejä tai koko liberaali demokratia, joka on tuonut kansallemme niin paljon hyvää.

Ja silloin, eli juuri nyt, valtion ei ole syytä keskittyä muuhun kuin varmistamaan tulevaisuutemme sellaisena kuin me sen haluamme nähdä ja kokea.

Kosmologi Kari Enqvist kiinnitti huomiota Ylen kolumnissaan pari päivää sitten Nato-vastustajien muuttuneeseen retoriikkaan ja siihen, kuinka ”argumentteja kaavitaan jo tynnyrin pohjalta”. Hän toteaa: ”… tekosyiden lävitse häämöttää mörkö nimeltä Yhdysvallat”.

Niinpä niin. Meillä on itsepintaisesti ollut aina joukko Yhdysvaltojen vihaajia. Hekin kömpivät nyt koloistaan kertomaan kuinka ei saa unohtaa, että Yhdysvallat (tai vaihtoehtoisesti koko läntinen kulttuuripiiri) on paha. Juuri nyt olisi aika heidänkin jättää ideologinen, pohjimmiltaan liberaalia demokratiaa vastustava ajatusmallinsa visusti jonnekin pöntön pohjalle lukkojen taakse.

Nyt on nimittäin aika pragmaattisesti vain miettiä, miten Suomi ja Eurooppa selviävät siitä, että Venäjä – tai siis Putin kätyreineen - haluaa muuttaa maailmanjärjestyksen toisenlaiseksi, kammottavaksi autoritaarisen ja tuhoavan näkemyksensä mukaiseksi takapajulaksi. Nato-optio on osa tätä käytännönläheistä pohdintaa – ja ennen kaikkea toimintaa.

Tähän on keskityttävä kaikella tarmolla. Ettei meillä olisi seitsemän perättäistä sukupolvea sodan kynsissä.

Idealistit eivät juuri nyt ole muodissa vaan pragmaattiset toimijat, jotka ymmärtävät mitä meillä on vastassa. Sodan kaiken alleen jyräävällä logiikalla toimiva, täysin konkreettinen, turvallista maailmaamme tuhoava hirviö.