[Blogi myös Bloggerissa]

On se aika vuodesta, kun maalaiset (tai ”mualaiset”, kuten helsinkiläiset oman puhetyylinsä ylemmyyttä korostaakseen ivallisesti sanovat) tulevat stadiin (tai ”Hesaan”, kuten maalaiset sanovat yrittäessään vaikuttaa pääkaupungin kielen hyvin tuntevilta).

Helsinkiläiset haluavat kuvitella, että suomalaiset ryntäävät lomallaan Helsingin ihmeitä kummastelemaan. Tosiasiassa kotimaan matkailu kohdistuu yhä vähemmän Helsingin keskustaan, sillä hyviä kohteita on muuallakin ja usein helpommin saavutettavissa kuin pääkaupungissamme.

Junahan kyllä tulee Helsingin keskustaan, jos on ylipäätään tullakseen. Yksityisautolla ei missään nimessä kannata tulla. Autot saadaan ruuhkautumaan, vaikka liikennettä on varsin vähän. Halpaa pysäköintitilaa ei ole tarjolla ulkotiloissa vaan kalliita ja epämukavia maanalaisia halleja, kaukana useimpia Helsingin turistikohteita.   Linja-autot? No jaa, kulkevathan nuokin jossain joskus.

Helsingin keskustaa ”elävöitetään”, ja samaan aikaan kävijämäärissä jäädään runsain mitoin jälkeen skandinaavisista pääkaupungeista.

Mistä oikein on kyse?

Unohdetaan kotimaiset matkailijat, ja puhutaan ulkomaisista turisteista. Suomessa on kaksi asiaa, jotka heitä saattavat kiinnostaa: 1) Lapin eksotiikka ja 2) Järvi-Suomi. Asiaa on tutkittu, ja nämä kärjessä ihanaa maatamme markkinoidaan. Helsinki ei ole myyntivaltti. Järvialuettamme ei ole tarpeeksi pystytty markkinoimaan, että siitä olisi tullut todellinen suurten turistimäärien kohde. Asiaan vaikuttaa ehkä se, että järviä ei näe kuin muutamissa paikoissa. Sankka metsä on aina tien ja veden välissä.

Lappi kyllä kiinnostaa. Mutta perusturisti ei vielä tänä päivänäkään etsi ”puhdasta luontoa” ja hiljaisuutta, jotka ovat suomalaisten ainoita todellisia matkailuvaltteja. Matkailijoita vetävät vuoret, hiekkarannat lämpimine vesineen, lämmin sää, halvat ja hyvät ulkoilmaravintolat, pittoreskit vanhat kaupungit ja metropolien huumaava tarjonta

Mutta koska nyt puhumme Helsingistä, on todettava, että Helsinki ei valitettavasti ole kiinnostava. Onko siellä kuumaa beachi-elämää? Komeita vuoria? Ibiza-tyylistä yöelämää? Maailmankuulua hyvää ruokaa? Maailman parhaita museoita? Kapeita keskiaikaisia kujia?

Nyt helsinkiläinen tuohtuu. Kaikkea on! Jopa mäkiä, joita on jätteestä muodostettu. On Suomenlinna, Temppeliaukion kirkko, yksi monumentti jota turistit katsovat…

Mutta maailman suurissa turistikohteissa on jotain tai monia näistä houkuttimista enemmän kuin Helsingissä.

Eikä Helsinkiä tee pakahduttavaksi metropoliksi muutamien korkeiden talojen rakentaminen.

Kuka vastaa nykyään Helsingin elävöittämisestä? Valitettavasti demarien ja vihreiden akseli jäykistää suunnittelun idealismin siivittämäksi pyöräilyparatiisin ja pilvenpiirtäjien oudoksi sekamelskaksi.

Helsinki kuvitteli tulevansa Manhattaniksi. Todellisuudessa Pasilan ja Kalasataman pilvenpiirtäjät tuovat mieleen liikakansoitetun Kiinan kammottavat suurkaupungit. Helsinki halusi ihanan kävelykeskustan. Lopputulos: ei otettu huomioon, että auto on yhä nopein, mukavin ja helpoin tapa liikkua (jos sen liikkuminen realistisesti eikä idealismin vaatimusten mukaisesti sallitaan). Eikä oikeasti ole saatu kävelykeskustaakaan, eli yhtenäistä täysin autotonta aluetta.

Ehkei autoilun edistäminen auta Helsingin elävöittämisdilemmaan. Minulla on kuitenkin yksinkertainen ajatus autolla keskustaan tulon tekemiseksi houkuttelevammaksi: kaupungin olisi subventoitava pysäköintihallien astronomisia hintoja ja tehtävä pysäköinti keskustassa yhtä halvaksi kuin metrolippu.

Katujen varaaminen lähinnä raitiovaunuille ja polkupyörille olisi lopetettava. Kävelyretkelläni Helsingin keskustassa kiinnitin huomiotani siihen, että polkupyöräkaistat olivat enemmän tai vähemmän tyhjiä.

Punaiset valot keskeyttävät autolla ajon jatkuvasti. Tehokkaampaan olisi, jos jalankulkijoille olisi vihreä valo vain sen aikaa, että kadun reunaan kokoontuneet odottajat pääsevät kadun yli. Toisin kuin autoilla, tähän ei monta sekuntia tarvita.

Nyt blogini alkaa tuntua autoilunedistämiskirjoitukselta. Tosi asiassa se on vain detalji kokonaisuudessa. Otin esiin autoilua koskevia yksityiskohtia, koska autoviha on yksi demarien ja vihreiden kaupunkisuunnittelua kannattavia periaatteita.  Autoilun helpottaminen ei tietenkään sovi demarien ja vihreiden ideologiaan.

Ja sarkastisesti voisi kysyä, että kukas nyt kaupunkia reaalimaailmassa kaupunkilaisten tarpeiden mukaan kehittäisi? Ja idealismivapaassa todellisuudessa varsin monet liikkuvat autolla - mennen sitten muualle kuin Helsingin keskustaan.

Ettei blogistani tule aivan liian pitkä, kosketan vain kevyesti toisia ajatuksiani Helsingistä ja sen suunnittelusta.

On käsittämätöntä, kuinka surullisen rumaa ja epäviihtyisää jälkeä Helsingissä saadaan aikaan silloinkin, kun annetaan täysin tyhjä alue suunniteltavaksi. Jätkäsaari, Kalasatama, entinen ratapiha aivan keskustassa, ankeita, turhan tuntuisia.

Kalasatama on synkkä paikka, jonka pelastaa vain osin vieressä oleva meri. Vain muutamia kadunpätkiä, joissa haluaisi kävellä, ei viihtyisiä paikkoja jonne poiketa. Metrorata ja kolistelevat raitiovaunut katkaisevat liian korkeiden talojen varjoon jäävät puuttomat kadut.  

…. Mutta jatketaan toiste Helsingin suunnittelusta. Parhaat päivänsä pääkaupunki näki 1800-luvulla.