Suomen liittymisestä Natoon vallitsee suuri yksimielisyys, niin poliittisten puolueiden kuin kansankin parissa. Sitäkin tärkeämpää on tutustua toisinajattelijoiden mielipiteisiin. Virran mukana on helppo kulkea, ja joukkovoiman (vai -hysterian?) antamalla varmuudella on mukava tuomita ne, jotka haluavat miettiä kriittisemmin Naton merkitystä Suomen kannalta.

Olen siis tutustunut paljon juupas/eipäs -mielipiteisiin, kuten varmaan moni arvoisista lukijoistanikin. En aio tässä käydä läpi argumentaatiota; sitä saa lukea päivittäin niin lehdistössä kuin sosiaalisessa mediassa. Kielteisen Nato-kannan omaavat ovat ainakin valtaosin oikeassa: joukkoviestimet ovat päivä päivältä vahvemmin ”Nato-kiimaisia” (käyttääkseni Nato-vastaista mieltä olevien hauskaa termiä).

70-luvun ideologinen reliikki Erkki Tuomioja on muiden muassa jatkanut ristiretkeään Natoa vastaan ja soimaa mediaa yksipuolisuudesta. Vaikkei uskoisi Tuomiojaa, on muistettava, että lehdistön aivopesu on saanut maailmassa paljon pahaa aikaan. Muistettakoon vain Brexit, joka oli suurelta osin Britannian sensaatiolehdistön EU:ta koskevan pitkäaikaisen mustamaalauksen ja räikeän puolueellisen ja osin virheellisen raportoinnin syytä.

On syytä varoa vastaavaa ilmiötä Suomessakin. Näin voi käydä meilläkin. Joukkopsykoosi on tuttu ilmiö valistuneimpienkin kansakuntien joukossa. ”Sotapsykoosista” taisi Tuomiojakin puhua.

Siksi on tärkeä, että valtakuntamme päättäjät tutustuvat huolellisesti myös Nato-liittymiseen kielteisesti suhtautuviin mielipiteisiin eivätkä lue pelkästään lehtiänsä. Toivottavasti tutustuvat.

--

Kiinnitän huomiota erääseen hälyttävään asiaan Nato-debatissa. Suomen itsenäisyys ja turvallisuus mahdollisen sotilaallisen uhkan edessä ovat varmasti koko kansan kannattamia asioita.

Miksi Natoa vastustavia mielipiteitä tulee vain äärivasemmistosta?

Neuvostoliiton aikaan selitys olisi ollut selvä, olihan meillä tahoja, jotka toivoivat jopa liittymistä Neuvostoliittoon, ja äärivasemmisto piti yllä illuusiota Neuvostoliitosta onnen maana. Mutta entä nyt? Miksi juuri ja ainoastaan äärivasemmisto? Sotilaallisen uhkan myönnetään vihdoin ääneen kautta koko poliittisen kentän olevan vain Venäjä, ja uhkaan sisältyy pelko miehittämisestä ja joutumisesta Putinin Venäjän järjestelmään. Tätä ei äärivasemmistokaan halua.

Nato-kannan ei pitäisi olla millään tapaa puoluepoliittinen asia. Puolesta/vastaan -argumentit ovat – tai niiden pitäisi olla – yksinomaan turvallisuus- ja sotilaspoliittisia. Miksi siis Naton vastustajia ei ole muuallakin kuin äärivasemmistossa?

Olen miettinyt syitä tähän. Hylkäsin vähitellen kaikki mahdolliset ja mahdottomat selitykset, kuten sen, että äärivasemmistossa vain nyt tuppaa olemaan muita fiksumpia ihmisiä ja sen, että siellä päin tiedettäisiin jotain Venäjän liikkeistä, jota me muut emme tiedä.

Loppujen lopuksi jäi vain yksi, kammottava selitys.

Viha Yhdysvaltoja kohtaan on monilla suurempi kuin halu pitää Suomi itsenäisenä.

Mietipä sitä, ja kerro kommenteissa, jos löydät itse jonkin muun selityksen!

--

Tarkkaavainen lukija kysyy nyt: kumpi on siis oikeassa, Nato-kannattajat vai nuo Amerikka-vihan sokaisemat äärivasemmistolaiset? Kannattaa muistaa, että myös vastustajat ovat esittäneet aivan rationaalisia perusteita Naton ulkopuolella pysymiseen.

Pokeripeli. Todennäköisyydet. Peliteoria.

Siinä kolme sanaa, joita ei liiemmälti ole otettu esille Natosta puhuttaessa.

Peliteoria on sovellettua matematiikkaa ja sen voi lyhyesti sanoa käsittelevän eri toimijoiden välisiä strategisia valintoja. Haluaisin nähdä peliteoreetikon tekemiä matriiseja tai haarautuvia puumalleja epätäydellisen informaation tilanteista, joissa analysoitaisiin todennäköisyyslaskennan ja tilastollisen analyysin keinoin Venäjän, Suomen ja Naton toimia.

Vahva oletukseni on, että täydellistä strategiaa Suomelle ei informaatiopuutteen vuoksi voi löytyä. On vain eri todennäköisyyksiä. On todennäköisyys sille, että kannattaa liittyä Natoon ja sille, että ei kannata liittyä.

Peliteoria ei ole samaa kuin pokeripeli. Jos kuitenkin peliteoreettiset asetelmat ovat tuntemattomia ja liian abstrakteja, voi aina miettiä pokerikättä. Tiedät omat korttisi, tiedät muut kortit, ja arvaat todennäköisyyslaskennan avulla sekä vastustajan käytöksestä ja panostuksesta, mitkä kortit hänellä on.

Kirjailija Markus Leikola kiteytti 23.4. MTV-uutisten kolumnissaan seuraavasti ajatuksiaan Natoon liittymisestä: ”me saamme turvatakuut, jotka pitävät sisällään sen, että kukin turvatakaaja saa itse päättää vapaasti, mitä se tekee tai ei tee. ” Tätä hän pitää aivan ilmeisesti pokeripelin pimennossa olevana tärkeänä korttina. Emme tiedä mitä turvatakuita saamme vai saammeko ollenkaan, ja siksi Nato ei olekaan välttämättä oikea ratkaisu, hän haluaa ilmeisesti sanoa.

Hän tuo esille juuri sitä epävarmuutta, joka liittyy todennäköisyyksiin.

Hän ei kuitenkaan tuo esille erästä tärkeää seikkaa, ja tässä kehottaisin taas menemään sinne pokeripelin tai peliteoreettisten matriisien ääreen.

Meillä on kolme teoreettista vaihtoehtoa: 1) Suometamme itsemme Venäjän syliin ja saamme sieltä turvaa ja ehkäpä kokonaisen uuden hallinnonkin, 2) Puolustamme maatamme yksin, 3) Haemme liittoutumisen kautta lisäturvaa muualta.  

Vaihtoehto 1 lienee konsensuaalisesti hylätty. Vaihtoehdot 2 ja 3 ovat valtiojohdon mietittävänä. Kohdan 2 ulottuvuudet tiedämme omalta osaltamme oikein hyvin, ne ovat omat korttimme. Kohdan 3 osalta meillä ei ole täydellistä vaihtoehtoa, aukotonta, liittoutumiseen perustuvaa puolustusmekanismia, kortit ovat osin pimennossa, osin pöydällä kaikkien nähtävänä.

Liittoutumiseen meillä on vain yksi todellinen vaihtoehto: Nato. Ja voidaan tietenkin arvioida Leikolan tavoin, että sen vahvuus ei ole sataprosenttinen.

Mutta se on paras saatavilla oleva vaihtoehto. Pokeripelissämme voimme korottaa panoksia luottavaisemmin, jos saamme kolmannen ässän, vaikka voimmekin yhä hävitä pelin.

Siksi Naton arviointi kolumnistin tavoin ei ole hedelmällistä. Pokeria pelataan vain niillä korteilla joita pakassa on, ei muilla. Ja toisin kuin korttipokerissa, tässä turvallisuuspokerissa tiedämme saavamme kolmannen ässän, jos liitymme Natoon. Valitettavasti emme tiedä, saammeko vielä yhden ässän, emmekä häviämmekö sen vuoksi että vastustaja saa neljännen kuninkaan ja meillä on kolme ässää. Mutta todennäköisyyksiä voimme arvioida.