Merkittävä suomalainen julkaisu Helsingin Sanomat on tänään kertonut meille kahden amerikkalaisen presidenttiehdokkaan hiuksista ja niiden vähenemisestä. Tämän blogikirjoituksen tarkoituksena ei ole ottaa poliittista kantaa siihen, tuleeko Mr Trumpista vai Mr Bidenistä presidentti (varmaankin jälkimmäisestä, koska hänet siihen on jo valittu), siksi puhun vain presidenttiehdokkaista.
Mutta siis asiaan. Hiukset ja Amerikka. Jutun julkaiseminen HS:ssa kertoo seikasta, jonka olen aiemminkin tyytymättömänä huomannut. Suomalainen lehdistö kertoo liikaa Yhdysvalloista ja liian vähän Euroopasta tai vaikkapa Kiinasta, jonka merkitys maailmassa kasvaa koko ajan huimaa vauhtia. Kiinan suhteen asian jotenkin vielä ymmärtää, sillä maasta on vaikea saada muuta tietoa kuin hallituksen virallisesti hyväksymää sensuroitua litaniaa. Mutta miksei Euroopasta, joka on kuitenkin meille läheisempi monellakin tapaa: kulttuurisesti, maantieteellisesti, sivistyksellisesti, taloudellisesti?
Syy on kaksinainen. Amerikkaan on Suomessa viha-rakkaussuhde. Toisaalta ämeriikan kieli ja kulttuuriset maneerit ovat yhä - ja hyvin oudosti - tae siitä että ollaan jotenkin hienompia kuin ollaankaan.
Toisaalta erityisesti poliittisesti valveutuneissa piireissä halveksutaan ja päivitellään koko maata milloin asehulluuden, milloin epätasa-arvon, milloin presidentin hiusten vuoksi. Siksi Amerikka on suomalaisille eräänlainen neuroosi ja aina reportterin mielessä.
Toisaalta, ja erittäin valitettavasti, yhä useampi toimittaja osaa hakea tietoa vain englannin kielellä. Asian voi todeta itse kukin katsomalla, mitä lehtiä on lähdeviitteinä tai taustajuttujen julkaisijana. Kaikki ovat britti- tai amerikkalaisia lehtiä. Yllätyksenä voi tulla monelle toimittajalle, että mm. Saksassa ja Ranskassa julkaistaan paljon mielenkiintoista tietoa kyseisten maiden kielellä.
Oikeastaan minun piti kirjoittaa hiuksista ja ulkonäöstä. Kenen ulkonäköä saa pilkata? Kenen hiuksista saa puhua? Oletan, että on hämmästyttävän yleisesti hyväksyttyä nauraa Donald Trumpin hiuksille. Miten olisi, jos joku viehättävistä ja asiansa osaavista naisministereistämme kävisi kampaajalla ja tulisi epäonnistuneessa uudessa kampauksessa ulos? Luulenpa ettei saisi pilkata. "Pitää keskittyä vain siihen, että hän hoitaa työnsä hyvin". Olen tuosta siteeraamastani lauseesta samaa mieltä. Mutta voisimmeko keskittyä myös amerikkalaisten miesten suhteen samalla tavalla vain aikaansaannoksiin? Donald Trumpin aikaansaannoksissakin riittäisi reposteltavaa pitkäksi aikaa...
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.