Lehtiä pitää lukea kriittisesti. Joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Ennakko-odotus vaikkapa Kansan Uutisten ja Suomen Uutisten lukemiselle on erilainen, sillä tiedämme niiden olevan Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten äänitorvia. Vaikeampi on sen sijaan lukea "riippumattomia" lehtiä kriittisesti, sillä oletamme virheellisesti niiden olevan myös puolueettomia, tasapuolisia.

Riippumattomienkin lehtien lukeminen kriittisesti on aina tarpeen, sillä toimittajien enemmistöllä on omat aatteelliset ja puoluenäkemyksensä, ja ne heijastuvat niin 1) juttujen aihevalintaan, 2) artikkelien sisältöön, kuin myös 3) siihen mitä lehteen ei oteta. Erityisesti viimeinen kohta on vaikea havaita; mistäpä tietäisimme mitä mielenkiintoisia juttua on tarjolla, mutta joihin ei kajota – ei lehden vaan toimittajan oman linjan vuoksi?

Tässä tämän viikon lehdistökatsaukseni. Muutama artikkeli 24.8. ja 25.8. Helsingin Sanomista, jota juuri nyt pelästynyt äärivasemmisto on haukkunut, koska pääministerimme suitsutus on hetkeksi katkennut. Valitsen kuitenkin aivan eri aihepiirin juttuja katsaukseeni. Ne kertovat omaa kieltään toimittajakunnan ehkä riippumattomasta, mutta selvästi kalle´llaan olevasta maailmankuvasta.

 

Sukupuoliroolien koettelu nousi nopeasti trendiksi helsinkiläisessä alakoulussa – Ammattilaiset kertovat tavoitteista - Päivän lehti 24.8.2022 | HS.fi

Lehti on löytänyt mm. Mervi Morganin, alakoulun opettajan, kertomaan sukupuoliroolien häilyvyydestä. Hesari raportoi: ”Hänen mukaansa aikuisen tehtävä on luoda lapsille ja nuorille turvallinen ympäristö oman sukupuoli-identiteetin tutkimiseen.”

Epäselväksi jää, onko seuraava lause lehden vai Morganin kanta selostettaessa  opetussuunnitelmaan sisältyvää identiteetin rakentumisen tukemista: ”Tämä sisältää myös ajatuksen sukupuolen moninaisuudesta eli siitä että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.” Siis identiteetin rakentuminen? Vai sen hajottaminen kertomalla vaihtoehdoista, jotka suurelle enemmistölle ovat täysin imaginaarisia? Kertominen nimittäin valitettavan usein muuttuu ohjaamiseksi turhanpäiväiseen identiteettipohdintaan. 

Pelkästään sopivien termien käyttö paljastaa mihin suuntaan ollaan kallellaan. ”Turvallinen ympäristö” on sanapari, joka on nyt kaikkien ”yhteiskunnallisesti valveutuneiden” (siinä toinen muodikas sanapari) huulilla. 

Kritiikkiä: miksi tämä aihe ylipäätäänn on valittu erääksi harvoista päivän uutisista? Ja edelleen: miksi ei ole kerrottu lapsien vaikutusalttiudesta ulkopuolelta sysättyihin arvoasetelmiin? Tai puhuttu itsestään selvästä kysymyksestä: minkä ikäisenä ihminen voi oikeasti miettiä näitä asioita?

Artikkelia voisi repostella yksityiskohdittain. Riittänee todeta, että juttu on oikeasti propagandaa ja  edistämässä maailmaa, jossa erääksi tärkeimmistä poliittisista tavoitteista on tullut vain erittäin harvoille merkityksellinen oikeus olla muuta kuin mies ja nainen.

Eräs varsin aateuskollinen punavihreä ystäväni, nuorten lasten älykäs äiti, ilmaisi taannoin huolensa siitä, kuinka alun toisella kymmenellä olevat lapset koulussa pohtivat ja pitävät korostetun tärkeänä sitä, ovatko he homoja ja lesboja ja myöskin todellakin omaa identiteettiään poikana tai tyttönä - sen sijaan että miettisivät lapsille ominaisia asioita. Toivottavasti yhä useammat propagandan aikuisuhrit, ennen kaikkea aatteen hurmoksellisimmat kannattajat, huomaavat pian ystäväni lailla, että lasten kasvatuksessa ollaan menossa päin metsää, jos Mervi Morganin kaltaiset uhoajat ja heitä tukevat toimittajat pääsevät agitoimaan meitä.

Ja toivottavasti me muut ymmärrämme, että taas on kyseessä pieni ja äänekäs vähemmistö.

 

Ooppera on perinteisesti kolonialistinen ja rasistinen taidemuoto, sanoo tutkija – Kansallisbaletti päätyi muuttamaan Peppi Pitkätossu -balettia kritiikin takia - Päivän lehti 24.8.2022 | HS.fi

Ooppera on perinteisesti keinotekoista ja useimmille tylsää taidetta, jonka ääreen moni nukahtaisi jos pakolla sitä katsomaan raahattaisiin. Oopperaa perinteisenä ja usein hyvin muuttumattomana taidemuotona voi ja pitää repostella sen omista, eritoten taiteellisista, lähtökohdista käsin.

Hesari päättää kuitenkin – toimittajansa arvomaailman mukaisesti – kertoa toisen tarinan.

Taas löytyvät aatteen paljastavat avainsanat, tällä kertaa mm. ”valkoisten ylivalta”, joilla merkitään artikkeli osaksi poliittisen korrektiuden propagandapatteristoa. Taas löytyy ristiriitainen mutta ideologisen käsikirjan mukainen ajatus siitä, että paha valkoisen rodun edustaja ei saa esittää muiden kulttuurien sisältöä (missä muuten mahtaa kulkea raja ”muihin” kulttuureihin – saanko minä kirjoittaa köyhästä savolaisesta). Taas halutaan aitoon natsimeininkiin muuttaa menneisyyttä.

Kirjoittajalle voisin kertoa, että idän kulttuurien eksotisointi 1800-luvulla ja mm. kiinalais-japanilaisten sisustuselementtien käyttäminen 1920-luvulla johtuivat tosiaan siitä, että nuo kulttuurit olivat tuolloin vielä eksoottisempia kuin nykyään. Pitääkö meidän kieltää ja unohtaa tuo aika? Haluaako toimittaja, että historiaa ei ole?

Taiteessa ajatus vain tutun ja oman suppean elinpiirin esittämisestä on kuolleena syntynyt ajatus. Jos kirjailija ei saa kertoa muusta kuin itsestään, hän ei voi enää luoda fiktiota. Aina on jokin ennakkoluulo tai tiedon puute – tai pelkkä halu karrikoida fiktion henkilöitä -  joka on olennainen tekijä kirjoitustyössä.

Mutta ideologille taide on vain hänen maailmankuvansa ilmenemismuoto. Ja jos maailmankuvaan kuuluu, että 1800-luku on peruutettava, tai että maoreista ei saa puhua muuten kuin täysin autenttisesti esittäen ja mieluiten maorien itsensä esittäminä, niin näin sitten pitää tehdä.

Tai toisin sanoen tukehduttaa luovuus.

Olen nähnyt Uudessa Seelannissa autenttisessa ympäristössä maorien perinteisen tervetuliaistanssin hakan.  Ulkopuolisen silmin se näyttää sellaiselta, että meitä eurooppalaisia varoitettiin etukäteen: ”Tämä on maoreille pyhä ja vakava asia, ei huumoria ja naurattavaa, vaikka siihen sisältyykin meidän silmin katsoen hassuja uhittelevia eleitä ja silmänpyörityksiä”. Näin oli, ja varoitus oli aiheellinen.

En tiedä ovatko kiinalaiset jo lopettaneet meidän ”pitkänenien” ulkomuodolle nauramisen, mutta minä ymmärrän haka-tanssin nyt paremmin, en naura sille, ja voin sitä myötä myös suvaita sen tyylittelyllä toteutetun esittämisen. Taide on taidetta, maorit ovat maoreja, kaikki kunnia molemmille!

Hesari on kuitenkin halunnut tuoda esille erään taiteenhaaran menneisyyden ideologisten silmälasiensa kautta. Ja kaiken muun kuin poliittisesti korrektin esittämisen kieltäminen on osa ideologisen käsikirjan kulttuuripoliittisia ydinkohtia. Siispä riippumaton lehti on taas kerran puolueellinen.

 

House of the Dragon keskittyy enemmän naisten asemaan, mutta veri virtaa yhä: Tällainen on jo nyt katsojaennätyksiä rikkonut sarja - Päivän lehti 24.8.2022 | HS.fi

Näitä ideologisen käsikirjan propagandajuttuja löytyisi lisää pilvin pimein. Kommentoin vielä paria lyhyesti.

Yllä mainitussa arviossa puututaan melko maltillisesti yhteen käsikirjan ydinalueeseen: siihen, että naisia pitää korostaa fiktiossa uudenlaisissa rooleissa. ”Sarjan tekijät ovat kertoneet halunneensa ottaa huomioon tasa-arvon ja moninaisuuden GoT:ia paremmin.” Uskon että näin on. Todellisuudessa tekijät haluaisivat tehdä täsmälleen mitä haluavat, mutta riekkuvan propagandakoneiston pelko estää. On pakko antaa naisille tietynlaisia rooleja, muuten myrsky puhkeaa, katsojaluvut vähenevät ja rahaa tulee vähemmän. Ja taas on lehti muistanut käyttää oikeita sanoja. ”Tasa-arvo ja moninaisuus”, suoraan käsikirjasta. Nämä senttarit paljastavat nopeasti itsensä ja kapean, ulkoa opitun näkemyksensä ei-persoonallisissa sanavalinnoissaan.

On surullista ja ihmettelen, kuinka määräävään asemaan tämä propaganda on päässyt. Tärkeä osansa siinä on omaa sokeaa sopulien vallankumoustaan toteuttavilla journalisteilla.

Olen aiemmin kirjoittanut James Bondin oikeudesta olla karkea machomies. Myös fantasiakeskiaikaan sijoittuva draamasarja voisi olla epookkiuskollisempi, mutta mikä siinä, nyt menneisyys muutetaan!

Ja asialliseen tv-sarjan arvosteluun täytyy ottaa mukaan naisten asemaa pohtivia kommentteja, jotta me lukija pysymme valveutuneina – käsikirjan määrittelemällä tavalla.

 

Kahvila-baari Kvääristön vegaaninen aamupalasetti ilahdutti edullisuudellaan - Päivän lehti 25.8.2022 | HS.fi

Ehkä sokerina pohjalla arviointi ideologisesta kahvilasta.

Arda Yldirimin juttu lähestyy jo parodiaa. Taas pistävät silmään oikeaoppiset sanat: sanapari ”turvallinen tila” toistuu useita kertoja.

Teksti ei paljasta, onko kirjoittajan vai kahvila Kvääristön (kuka se on?) ajatuksia, että meitä asiakkaita paimennetaan ”pysymään mieleltään avoimina ja välttämään olettamuksia muista ihmisistä, esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen suhteen.” Tässä pisti jo nauruksi. Ihminen sosiaalisena eläimenä kun on luotu tarkkailemaan ympäristössään olevia lajitovereita ja luomaan heistä oletuksia.  Ystävä? Vihollinen? Nainen? Mies? Ei meitä voi edes ideologi kieltää tekemästä näitä syvältä ihmisluonnosta kumpuavia johtopäätöksiä. Ja tietenkin ensivaikutelma on usein harhaanjohtava. Ei tarvita kahvilaa tai toimittajaa meille kertomaan tätä yleistä totuutta. 

Mutta näin ideologit pyrkivät ohjastamaan meitä kuin ravihevosia.

Yldirim kirjoittaa monta hassunhauskaa – ja ideologisen käsikirjan mukaista – lausetta, mutta hänen tärkeimpään yhteenvetopäätelmäänsä on hyvä päättää tämä kolumni:  

”On virkistävää astua kahvilakuppilaan, jossa ideologia on pääosassa.

Kuvittelepa sitä ja muistele riippumatonta Helsingin Sanomia, kun seuraavan kerran haluat mennä ottamaan munkkikahvit päivän piristeeksi.