Yhdysvaltojen suurin uutistoimisto AP (Associated Press) hämmästytti suosittelemalla Twitterissä kirjoittajilleen, ettei ranskalaisia pitäisi kutsua nimellä ranskalaiset (the French). Sen sijasta pitäisi kirjoittaa esimerkiksi Ranskan kansalaiset (French citizens). Tämä ilmaistiin hieman arvoituksellisesti sanomalla, että artikkeli ”the” olisi hyvä jättää pois.

Samalla ”köyhät” ja ”vammaiset” (the poor, the disabled) olivat sanoina AP:n tappolistalla – artikkeli pois sanoista.

Mitä sitten tilalle? Parempi termi esimerkiksi köyhille olisi AP:n mukaan kuulemma ”ihmiset, joiden tulot ovat köyhyysrajan alapuolella”.

Ranskalaisten ja muidenkin kommentoijien kovan pilkan vuoksi AP lopulta veti julkaisemansa linjauksen pois Twitteristä.

Mistä ihmeestä oli kyse?

The-termit kuulemma ”voivat kenelle tahansa ihmiselle kuulostaa epäinhimillisiltä ja muistuttaa pikemmin monoliittia kuin erilaisia yksilöitä”, AP ilmoitti hieman epäselvästi.

Tämän toki olemme aina tienneet. Ranskalaiset tai vammaiset ovat ihmisryhmä, ja kuten kaikki tiedämme, kaikki ranskalaiset eivät ole samanlaisia; jotkut syövät patonkia ja punaviiniä, toiset etanoita ja valkoviiniä. Ja vammaisillakin on ihme kyllä muitakin ominaisuuksia. Yksi vammainen voi olla punatukkainen ja toinen kalju. Mutta ei siis saisi sanoa myöskään kaljut tai punatukkaiset, koska nekin ovat ryhmiä.

Blogistinne on kovin kiinnostunut kielen oikeasta sekä tarkasta käytöstä ja pyrkii kirjoittamaan mahdollisimman hyvin.

Ymmärrän toki, että AP ei ole niinkään kielestä kiinnostunut vaan poliittisesti niin muodikkaasti siitä, voisiko joku loukkaantua uutistoimiston teksteistä. AP:n tviitissä kyse ei ollut kielestä ihmisen ajatuksia ilmentävänä työkaluna vaan kielestä oikeaoppista maailmankuvaa tuottavana koneistona.

Katsotaanpa tarkemmin asiaa.

Sanat ovat mahtava ase. Kieli on kehittynyt monivivahteiseksi. On tyylirekistereitä. Voimme sanoa paska, kakka tai uloste, vittu, pimppi tai vulva. Kerrot paljon valitessasi mitä noista sanoista käytät.

Jotkin sanat ovat jo alun perin haukkumiseen tai halveksuntaan tarkoitettuja, kuten paskapää; vielä useammat muuttuvat ajan myötä sellaisiksi.

Esimerkkinä muuttuneesta sanasta voidaan käyttää sanaa neekeri. Muutama kymmenen vuotta sitten jokainen käytti tuota sanaa, joka oli johdettu alun perin mustaa tarkoittavasta latinan kielen sanasta niger. Sitten sen sijaan tulivat sanat värillinen, musta ja lopulta yleisempi, muita kuin valkoisia tarkoittava sana ruskea. Neekeri sanana muuttui yleisestä halveksuvaksi ja se kiellettiin.

Joskus tämä haukkumisefekti riippuu kielestä. Ranskalainen kutsuu muslimia yhä musulmaaniksi, eikä siinä ole mitään arvolatausta. Suomessa sen sijaan on.

Näiden sanojen taustalla on ajatus ihmisistä ryhmänä. On mustat ja valkoiset, on muslimit ja kristityt. Eikä sanojen muutos poista sitä tosiseikkaa, että yhä katsomme ihmisiä ei pelkästään individeinä vaan myös jonkin tai useamman ryhmän jäsenenä.

Syynä joidenkin sanojen pitämiselle epäkorrekteina (neekeri ja musulmaani) on ollut oletus, että niitä käytetään halveksuvina. Ongelmaksi on jäänyt, että sanojen muuttaminen ei auta.

Kun rampa-sanaa pidettiin vähättelevänä, tilalle tuli vammainen. Sitten ”vamma” oli yleinen haukkumasana. Sitten tuli ”liikkumisrajoitteinen”, mutta sekin muuttui halveksuvaksi. Syy on itsestään selvä, sen voisivat kaikki sanoja turhanpäiten muuttavat muistaa: jokin sana on halveksuva, jos ajatus sen takana on halveksuva. Siksi vain ajatuksen muutos auttaa. Ja sanan vaihtaminen on pelkkää kosmetiikkaa.

AP:n ajatus menee askelen pitemmälle. Ylipäänsä ajatus siitä, että ihminen on osa jotain ryhmää on epäkorrektia. Länsimaisen ultraindividualismin eräs korkeimpia muotoja on näin löytynyt.  En ole suomalainen vaan Suomi-nimisessä maassa asuva ihminen.  

Mutta mitä ihmettä! Sana suomalainenhan tarkoittaa juuri tuota pitempää määritelmää. Mihin pitäisi vetää raja, jos tälle tielle lähdetään? ”Kävelin metsässä”. Ei. ”Liikuin alaraajoja käyttäen puiden ja muiden kasvien muodostamalla kasvillisuusalueella”. Kyllä? ”Yhtiön markkinointi kohdistuu kaupunkilaisiin.” Ei. ”Osuuksia omistajilleen myyneen yhteisön markkinointi kohdistuu ihmisiin ja mahdollisesti myös eläimiin, joiden asuinpaikka ei ole maaseutu”.

Kieli on kehittynyt toisaalta monipuoliseksi, toisaalta hyvin eksaktiksi. Me ymmärrämme, mitä ranskalainen tarkoittaa, joskin merkityksiä voi olla useita, ja jokaiselle merkitykselle on erisuuruinen todennäköisyys. Minulle ranskalainen tarkoittaa ”Ranskassa tai tilapäisesti muualla asuvaa, siellä syntynyttä tai sinne pysyvästi muuttanutta, todennäköisimmin ranskaa puhuvaa, ranskalaisen kulttuuripiirin kaikkine vivahteineen (patonki?) omaksunutta henkilöä”. Ja kukin ranskalainen voi sitten olla täynnä kaikenlaisia vivahteita, jotka tekevät juuri hänet juuri häneksi, yksilöksi, ei pelkästään ryhmän jäseneksi.

Nykyisessä identiteettipolitiikan muodikkaaksi julistaneessa maailmassa tällainen individiä korostava sanojen kääntely on kummajainen, mutta silti yhtä muodikas. Tosiasiassa muotia onkin sitoutuminen johonkin oikeaksi katsottavaan ryhmään, tai sitten oleminen vastakkaisessa, vihattavassa ryhmässä, mutta samalla ollen oma itsensä – mikä tarkoittaa, että saa tehdä mitä haluaa, tai että, jos kuuluu vihattavaan ryhmään, on aivan sama mitä tekee, joka tapauksessa vihataan. Paitsi että ei saa livetä ryhmäkurin ulkopuolelle.

En saanut itsekään oikein selvää, mitä edellisessä kappaleessa tarkoitin. Mutta en olekaan poliittisesti korrekti, joten ei voi olettaa, että osaisin asian auki kirjoittaa. Mutta ehkä jonain päivänä vielä… siihen saakka olen vain ryhmän suomalainen jäsen mutta oma itseni.

Ylipolitisoitunut maailma aiheuttaa paljon hallaa monella elämän alueella. Kirjoittaminen on yksi niistä. Juuri kun olen ehtineet tuskailla sen kanssa, saanko valkoisena suomalaisena kirjoittaa yhtään mitään mustasta nigerialaisesta, joudun nyt miettimään, saanko edes käyttää minkään ryhmien nimiä. Saan identiteettokriisin: enkö saa enää olla valkoinen suomalainen vai pelkästään minä. Ryhmien luoma turva katoaa. Luovalle kirjoittajalle tällainen on tuskaa. Hyväksyttävää tämä on vain niille kirjoittajille, jotka ovat omaksuneet ajatuksen siitä, että kirjoittaminen on aina pelkkä propagandaväline ja elämänkatsomustaistelussa käytettävä ase.