Pyydän anteeksi uskollisilta lukijoiltani. Olen ollut pitkään vaiti, vaikka maailmassa tapahtuu koko ajan mielenkiintoisia ja kommentoitavia asioita. Välillä muut projektit vievät liikaa aikaa, mutta toivottavasti nyt kesän myötä pystyn taas kirjoittamaan näitä blogejakin.

---

Presidentinvaalit alkavat kutkuttaa monissa puolueissa. Pekka Haavisto (Vihr.) ennätti ilmoittautua ehdokkaaksi, mikä oli ennalta arvattavaa.

Varmaan useimmat huomasivat myös, että Haavisto ilmoittautui kansanliikkeen eikä Vihreiden ehdokkaaksi. Puolue kiirehti toki kannattamaan Haavistoa pikaisesti. Meidän mies, tai siis henkilö, kaikki nuo kymmeniä vuosia presidenttiehdokasta nuoremmat ja eri sukupuolta olevat Vihreiden tärkimöt myhäilivät.

Näyttää siis siltä, etteivät Vihreät keksi ottaa ehdokkaakseen jotain itsensä näköistä ihmistä, eli nuorta, vaalea- ja pitkätukkaista naista, jonka poliittinen kokemus ja muukin elämänkokemus on iän vuoksi vähäisempää kuin Haaviston.

Mutta onko mahdollista, että Pekka Haavistosta on tulossa Vihreiden Väyrynen hänen mennessä vaaleihin jo kolmatta kertaa? Paavo-poikahan on vuosikymmen toisensa jälkeen aina matkalla kohti presidentin valtaa.

Kuinka monta kertaa kannattaa käydä presidentinvaaleissa häviämässä ennen kuin muuttuu naurettavaksi? Ennustan, että tämän vaalin jälkeen - jos Haavisto häviää - Vihreillä on käsissään reliikkinä seitsemänkymppinen ukkeli. On kiusallista katsoa sitten vuoden 2030 presidentinvaaleja, joihin Haavisto yrittää ilmoittautua kandidaatiksi.

Hiilineutraaliuden toteutuminen ja äijänkänä presidenttiehdokkaana eivät sovi yhteen. Nuorekkaan imagon omaavan naisten puolueen piiristä pitäisi pystyä puhdistamaan moiset epäpuhtaudet.

Eikä tässä auta, vaikka Haavisto on julkihomo, ja siksi tavallaan pyhimys.

--

Mutta Vihreissähän kaikki on nyt sekaisin, joten mitä tahansa voi odottaa.

Vihreät ovat siitä metkaa porukkaa, että he ovat mielestään aina oikeassa. Toki muissakin puolueissa ollaan omien ideoiden ja arvojen takana vahvasti. Mutta kultainen oikeassaolijan palkinto kuuluu ehdottomasti Vihreille.

Muut kuin Vihreät itse ovat kiusaantuneet jo pitkään Vihreiden ylimielisestä tavasta katsoa väärässä olijoita eli heidän kanssaan eri mieltä olevia ylhäältä alas päin. Tosin vihreät käyttäisivät tässä hienompia sanoja: dissidentti eikä toisinajattelija ja von oben ab eikä ylhäältä alas.

Vihreiden parissa on paljon koulutettuja ihmisiä, ainakin ensimmäisen sukupolven sivistyneistöä. Valitettavasti olen unohtanut sen Vihreän vaikuttajan nimen, joka kauan sitten (silloin kun Vihreiden Väyrynen oli ensimmäistä kertaa presidenttiehdokkaana) sanoi, että sivistys tarkoittaa nykyään eri asiaa kuin ennen. Eli tuo von oben ab -porukka on omasta mielestään, omilla kriteereillään sivistyneitä. Mitäpä noiden vanhojen hapannaamojen ja menneiden sukupolvien ja dissidenttien sivistyskäsitteistä!

Minua on aina kiehtonut ja vetänyt Vihreisiin päin puolueen häpeilemätön elitismi. Kaikkia se ei kuitenkaan innosta samaan tapaan. Sen näki vaalituloksestakin.

Valitusvirsi alkoi puolueessa: Miten ihmeessä me olimme aina oikeassa, ja äänivyöry jäi saamatta? Miksi jopa nuoriso on enemmän kiinnostunut Perussuomalaisista kuin meistä?

Alkoi perusteellinen itsetutkistelu. Ja vihdoin Vihreät itsekin alkoivat huomata virheitä toiminnassaan samaan tapaan kuin muiden puolueiden äänestäjät heissä. Ylimielisyys. Elitismi. Keskittyminen vain ilmastoasioihin. Keskittyminen vähemmistöjen oikeuksiin. Äänestäjien valtaosan tarpeiden unohtaminen. Kaikkien kupla-ajattelujen suurin kupla. Liika opettavaisuus.

Mitä puolue nyt siis tekee? Vaihtaa linjansa. 

Eikö tämä ole jotenkin väärin? Jokainen puolue, ei pelkästään Vihreät, on perustettu ja kasvanut tiettyjen ideologioiden, arvojen ja yhteiskunnallisen kehityksen toiveen ympärille. Ja nyt sitten pitäisi  muuttaa linja, kun äänestäjät kaikkoavat!

Ei se noin saisi olla, ei Vihreillä eikä muillakaan. Sillä jos puolueen linjaa muutetaan vakiintuneesta, kyse on oman olemassaolon pohjan rapautumisesta, tunnustamisesta, että olimme sittenkin väärässä.

Mutta mikä pahinta, jos puolue muuttaa linjaansa haaliakseen äänestäjiä, se samalla tulee paljastaneeksi, että ei tässä olla pohjimmilttan liikkeellä arvopohjaisesti ja uutta uljasta yhteiskuntaa rakentamassa vaan saadaksemme valtaa. Lisää kansanedustajia, ministereitä, puoluetoimiston työntekijöitä. Hyviä palkkoja, mutta ennen kaikkea tuota kiihottavinta kaikista: valtaa.

Toki Vihreät nyt selittelevät, kuinka puolueeseen mahtuu kaikenlaisia ajatuksia - ja sitten voidaan valita linjaksi mikä tahansa, jolla saadaan toivottavasti puolue jaloilleen ja mylly taa pyörimään.

Niinpä voidaan Vihreissäkin nyt poukkoilla vasemmiston ja oikeiston väliä. Ja yhtäkkiä myös sosiaali- ja talousasiat alkavat kiinnostaa. Ehkä jonain päivänä näemme jopa, että oikeassaolijoiden puolue seuraa nöyrästi kansaa aivan uuteen suuntaan myös ilmastokysymysten suhteen. Ja sitten ääniä tulee. Tai ei tule.

Sääliksi käy vihertäviä ystäviäni. He äänestivät jo taktisesti demareita ja turhaan. Eräs ystävä kirjoitti sydämestä joka vuotaa verta. Eikä tullut edes tulosta. Ja nyt sitten tämä koko rakennelman romahtaminen ja pakkosiirtyminen kohti oikeistoa, tai ainakin sellaista markkinatalous-liberaalipuoluetta, jota puolueen alkuaikoina jotkut havittelivat.

---

Tähän loppuun pieni positiivinen huomautus. Vihreiden perikato voi olla ovella, mutta heidän perintönsä on mahtava. He olivat oikeasti edelläkävijöitä nykyään lähes kaikkien tärkeäksi myöntämissä ilmastokysymyksissä. Mutta työ on tavallaan tehty, ja vihreys on politiikan valtavirtaa. Nyt sitten jotain muuta. Ehkä Suomi vihdoin saa aidon liberaalipuolueen?