Helsingissä käydään taas tänä vuonna keskustelua siitä, miten kaupungin ydinkeskustasta voidaan pitää elävänä. Kuten aina aiemminkin, avainkysymykseksi tuntuu nousevan kysymys autoista. Yrittäjät, joiden kukkaroon ostajien väheneminen konkreettisimmin ja välittömimmin koskee, ovat sitä mieltä, että autojen liikennöintiä kaupungissa ei saisi estää. Monet niistä, jotka katsovat kauempaa ja kokonaisvaltaisemmin eli politiikan norsunluutornista, ovat taas sitä mieltä, että kävelyn tekeminen miellyttävämmäksi ja helpommaksi se vasta takeena kaupungin elävöittämisestä onkin.

Ei tule yllätyksenä, että rintamalinjat ovat jälleen kerran vasemmisto-oikeistoakselilla. Eikö luulisi, että kaikkia kaupungin poliittisia päättäjiä kiinnostaisi keskustan pitäminen elävänä?

Pahoin pelkään, että kyse on aatteista, jotka vaativat ottamaan autoiluun kantaa puolesta-vastaan aivan riippumatta elävöittämishankkeista.

Eräs 20. vuosisadan tärkeimpiä filosofeja, Bertrand Russell, oli 1950-luvulla videoidussa haastattelussa, jossa häneltä kysyttiin mielipidettä Karl Marxista ja marksilaisuudesta. Ensi alkuun hän kertoi, että Marx on hänen mielestään sen hetken tärkein filosofi – vaikka hän samaan hengenvetoon jatkoi, ettei pidä Marxia filosofina ollenkaan. Hän jatkoi mietteitään marksilaisuudesta. ”Marksilaisuus puhuu oikeudenmukaisuuden puolesta, mutta tosiasiassa tuo aate perustuu vihaan porvareita vastaan. En voi kannattaa mitään aatetta, joka perustuu vihaan.”

Marksilaisuuden manttelinperijät Suomessa, Vihreät ja Vasemmistoliitto, vihaavat monia asioita. Yksi niistä on autot. Vaikka auto ei enää saastuttaisi, siitä on päästävä eroon – ehkä siksi, että se astuu suurimman pyhän eli tasa-arvon varpaille. Toinen asia, jota nykyvasemmisto vihaa, ovat liikeyritykset. Enää ei puhuta sosialistisen talouden puolesta siihen malliin, että kaikki yritystoiminta pitäisi ottaa valtion haltuun. Yritystoiminta nähdään kuitenkin yhä epäilyttävänä ihramahaisten öykkärimiljonäärien puuhana. Mitäpä väliä sillä, että yritykset työllistävät ja maksavat veroja!

Oikeisto esittää vastaväitteitä, mutta ovatko ne ideologisia vai pelkkään järkeen perustuvia? Auto on oikeiston mielestä vain kätevä liikkumaväline, jota tarvitaan jopa ostoksilla käydessä. On mukava mennä lämpimässä autossa, ja uuden television kantaminen metrovaunuun on, no, hieman hankalaa. Oikeisto muistaa myös, että suurin osa yrittäjistä elää niukkuusrajalla valtavien työmäärien näännyttämänä, ei pahoina kapitalisteina, jotka riistävät työläisiä ja pimittävät tuloja.

Mutta oikeistossakin on vihaajia, niitä jotka eivät kerta kaikkiaan siedä ”ituhippejä” tai ”telaketjufeministejä” tai mitä nimityksiä he milloinkin keksivät vihansa kohteelle. Ja kaupungin elävöittäminen tarkoittaa heille ennen kaikkea kaupankäyntiä, ei viihtyvyyttä laajemmassa mielessä.

Tämän eri näkökulmia painottavan, aivan toisia asioita koskevan keskustelun alle jäävät pienemmät tavoitteet. Pelkään pahoin, että kaupungin elävöittäminen on tällainen pieni tavoite. Eihän voi olla niin, ettei jompikumpi näkökulma pitäisi paikkaansa: joko autot tuovat lisää elämää keskustaan tai ne eivät tuo sitä. Miksi tämä asia olisi puoluekannasta riippuva? Ja jos asiaan vaikuttavat seikat, jotka pitää tutkia, ja jos painotukset ”elävyyden” merkityksestä ovat erilaisia, miksi ihmeessä ne menisivät puoluerajojen mukaan?

Kysymys puolueuskollisuudesta ja aatteiden sekä tausta-ajattelun vaikutuksesta poliitikkojen päätöksentekoon on tärkeä asia, joka tulee esille monen monituisissa tärkeissä keskusteluissa ja päätöksissä. Valitettavasti.

Ihannemaailmassani puolueet hajoaisivat ja muotoutuisivat yhä uudestaan ryhmiksi aina kunkin käsiteltävän asian mukaan, nojaamatta ryhmäkuriin ja aatteisiin. Ja kaikkien pyrkimyksenä olisi vain edistää ja luoda jotain hyvää, ei vihata.

On minullakin mielipide, ja koska en ole puolueuskollinen, voin sanoa mitä oikeasti ajattelen. Näin:

Käveleminen kaupunkitilassa rauhassa, ilman autojen tuomaa meteliä ja sekä niiden että skuuttien ja polkupyörien tuomaa vammautumisuhkaa on hieno asia. Kaikki nämä liikennevälineet olisi pidettävä erossa hitaista jalankulkijoista. Pyöräilijät ja skuuttarit kuriin, erityisesti Wolt-lähetit, jotka sähkömopoillaan viilettävät täysin piittaamatta liikennesäännöistä. Tämä on nimittäin autoilijoiden kunniaksi sanottava: he sentään useimmiten noudattavat sääntöjä.

Haluan siis viihtyisän kävelykeskustan.

Samaan aikaan haluan kuitenkin, että julkisen liikenteen lisäksi myös yksityisautolla, tuolla mukavimmalla kuljetusmuodolla, pääsee keskustaan. Ja mieluiten ilmaisiin tai hyvin halpoihin, lämmitettyihin pysäköintihalleihin, joista on helppo siirtyä kauppoihin, elokuviin, ravintoloihin tai vain autottomille kaduille kävelemään.

Omia mielipiteitäni ei autoviha rajoita. Enkä vihaa nurmikolla viiniä litkivää joutoväkeä. Enkä oikein ketään muutakaan. Taas kerran – minun mielestäni – maailma ei saa olla mustavalkoinen vaan harmaa, jostain siitä keskeltä, kaikille jotain, mahdollisuuksia, ei rajoituksia.

Helsingin keskustan kannalta on hieman onnetonta, että tällaisia paikkoja on pääkaupunkiseudullakin jo monta, ja ihmiset menevät yhä enemmän niihin. Iso Omena, Itäkeskus, Redi… riittäähän noita. Ei yksityisautovihaa, lämpimiä kävelykatuja sateettomassa tilassa, kauppoja, ravintoloita… monet eivät välitä siitä, että ympäristö on persoonattomampi ja kauempana perinteisen eurooppalaisen ideaalista kuin Helsingin keskusta.