Tämä on neljäs blogi sarjassa "Raha ei ole satu", jossa kirjoitan taloutta koskevista myyteistä.

Aiemmat kolme osaa löydät näiden linkkien takaa

MYYTTI: VALTION LAINAA EI TARVITSE MAKSAA TAKAISIN.

MYYTTI: LAINAN OTTAMINEN ON AINA KANNATTAVAA

MYYTTI: RIKKAIDEN VEROJA VOIDAAN AINA KOROTTAA, JOTTA HYVINVOINTIYHTEISKUNTA PYSYY PYSTYSSÄ

 

MYYTTI: SUOMI ON RIKAS MAA, MUTTA SUOMESSA ON PALJON KÖYHIÄ.

 

Maan varallisuusasema perustuu kahteen asiaan: luonnonvaroihin ja niistä jalostettuun kertyneeseen varallisuuteen sekä kykyyn luoda tulevaisuudessakin lisäarvoa työllä tai asiantuntemuksella – tai useimmiten molemmilla.

Vaurautta mitataan usein BKT:lla, joka on hyvä taloudellinen mittari, vaikkei se kerrokaan koko totuutta maan hyvinvoinnista.

Luonnonvarojen arvo ja muu julkinen sekä yksityinen varallisuus on vaikeammin mitattavissa. Jos luonnonvaroja ei käytetä tulevaisuudessa tehokkaasti, ovatko ne varallisuutta? Jos ostan miljoonalla kalliin asunnon Helsingistä, olenko varakkaampi kuin Roomassa asuva, joka saa vastaavan asunnon halvemmalla?

Kertynyt varallisuus taas on syntynyt menneiden sukupolvien työllä, tai, kuten joidenkin maiden tapauksessa, toisten maiden järjestelmällisellä ryöväämisellä.

Voisin halkoa hiuksia valtion rikkauden määritelmästä monen sivun verran, mutta kaikilla mittareilla Suomi on eräs maailman rikkaista maista. Ehkä vähiten luonnonrikkauksien osalta; Suomen varallisuus perustuu enemmän työhön, koulutukseen ja jalostusasteeseen.

BKT:lla mitaten Suomi on rikkaiden joukossa, muttei kärjessä. Sija on jossain 20-40:n tienoilla, vuodesta ja laskutavasta riippuen. Muun muassa kaikki Skandinavian maat ovat meitä varakkaampia, mutta Saksa ja Ranska hieman köyhempiä. BKT ei kerro suoraan kansalaisten varallisuudesta. Suomessa kotitalouksien omaisuus on alle puolet siitä kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa.

Tiivistäen voisi sanoa: Suomi on rikkaiden maiden keskitasoa. Suomi ei missään nimessä ole köyhä. Suomalaiset kotitaloudet puolestaan eivät ole vertailuryhmässä järin varakkaita.

Kotitalouksien köyhyyttä mitattaessa on muistettava erityyppiset köyhyyden määritelmät. Puhutaan absoluuttisesta, suhteellisesta, subjektiivisesta ja moniulotteisesta köyhyydestä.

Absoluuttista köyhyys on, kun varat eivät riitä kunnon elämiseen, suhteellinen taas määritellään esimerkiksi prosenttiosuutena mediaanituloista (Suomessa käytetään 60 %:ia mittatikkuna). Tällä tavalla määriteltynä rikkaan maan köyhä voisi olla taloudellisesti varsin hyväosainen köyhässä maassa.

Subjektiivista köyhyys on silloin, kun on kyse ihmisen omasta käsityksestä varallisuudestaan. On vain inhimillistä verrata omaa elintasoaan vertaisryhmään. Jos sinulla on vain 20 m2 asunto ja kaikilla tutuillasi on 40 m2, tunnet itsesi köyhemmäksi.

Moniulotteinen varallisuusasema ottaa huomioon myös sen, mitä ennen kaikkea julkinen valta esimerkiksi terveyspalveluina koulutuksena, tulonsiirtoina ja infrastruktuurina antaa maan asukkaille.

 

Onko siis myytti, että Suomi on rikas, mutta maassa on paljon köyhiä?

Edellä kirjoitetun perusteella vastauksena voidaan sanoa epämääräisesti, että kaikki on suhteellista.

Virallisen suomalaisen määritelmän mukaan pienituloisia on noin 700 000. Tämä on yli 12 prosenttia koko asujaimistosta. Pienituloisuus taas tarkoittaa tuloja, jotka vaihtelevat yksineläjän 1 300 eurosta kuukaudessa liki 4 000 euroon (monilapsisessa perheessä). Täytyy kuitenkin muistaa, että tulonsiirrot tasaavat näitä lukuja ja siten vähentävät köyhyyttä.

Jos köyhyyttä katsotaan globaalilta tasolta, Suomessa on hyvin vähän köyhiä. Lähes kaikki asuvat lämpimässä asunnossa, eivät kuole nälkään ja saavat perusterveydenhoitoa ja muita yhteiskunnan palveluita, muun muassa koulutusta.

Jos pitäisi vastata muuten kuin epämääräisesti, katsoisin köyhyyttä juuri globaalilta tasolta enkä suhteellisten mittarien mukaan, ja ottaisin myös huomioon julkisen vallan taloudellisen tasa-arvon lisäämiseen tähtäävät toimet samoin kuin julkisen sektorin kaikille asukkaille tarjoamat palvelut.

Sanoisin siis, että Suomessa on huomattavasti vähemmän todellisia köyhiä kuin 700 000, käytännössä niin vähän, ettei voida sanoa että maassa on paljon köyhiä. Samalla voisi lisätä, että Suomessa on läheisiin verrokkimaihin verrattuna vähemmän rikkaita ja varakkaita. Suomi on taloudellisesti varsin tasa-arvoinen maa.

Köyhyydestä puhuminen saattaa olla jopa irvokasta, kun verrataan todella köyhiin ihmisiin ja heidän tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa.

Entä jos pitää vastata kyllä/ ei: onko Suomi valtiona rikas?

Kyllä, Suomi on rikas. Suomi on ollut mahtava kehitystarina takametsien takapajulasta nykyiseksi vauraaksi ja järjestäytyneeksi valtioksi. Vaikka olisimme sijalla 20-40 maiden vauraudessa, olemme yhä lähellä huippua.

Valitettavasti Suomen asema maailmassa ei ole kiveen hakattua ja pysyvää. Suomi on jäänyt vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen jatkuvasti jälkeen taloudellisesti EU:n keskiarvosta. EU on tähän hiljattain kiinnittänyt vakavaa huomiota. Ei ole mitään estettä, ettemmekö voisi vajota huomattavasti alemmaksi vauraustikapuilla.

Voimme toki pysyä nykyisellä tasolla tai kohota. Tärkein este vajoamiselle olemme me itse: meidän yrityksemme, meidän suhtautumisemme yksityishenkilönä maamme kehittämiseen ja siihen vastuuseen, joka meillä kaikilla on. Apuna meillä on toivottavasti valtiovalta, joka luo suotuisan ilmapiirin yksityissektorin kehitykselle ja palkansaajien vakaille tuloille, osaa tukea talouttamme oikeanlaisilla maahanmuuttajilla ja pystyy saamaan töihin maan asukkaista kaikki ne jotka töihin kykenevät.