--- Koska Vuodatus ei toimi enää kunnolla, siirryn vähitellen toiseen blogialustaan (mm. tilastot lakkasivat toimimasta pitkän täydellisen toimimattomuuden jälkeen. Jos pidät blogistani, pane tämä osoite muistiisi: https://totuudenetsiminen.blogspot.com/. Käy jo nyt lukemassa alla oleva uusin blogini siellä! ---
Suomen ammattiyhdistysliikkeen eräs ylväitä neroja oli Niilo Wälläri. Hän oli kunnon vasemmistososialisti, joka johti 1950-60 -luvulla Merimiesunionia. Vasemmistolaista oppiansa hän oli saanut jo Amerikassa nuorena miehenä yli sata vuotta sitten. Suomessa hänen ansioihinsa lukeutuivat ennen sotaa mm. kuuluminen Suomen työväen vasemmistoryhmään ja Suomen sosialististen työväenyhdistysten keskuskomiteaan.
Aatteen mies siis. Mutta vanhoilla päivillään hän saavutti todellisen maineensa. Hän tuhosi Suomen hyvinvoivan kauppalaivaston.
Wälläri johti Merimies-unionia, joka hänen soihtunsa valossa vaati niin paljon etuja, että lopputuloksena laivat liputettiin muihin maihin ja merimiehet jäivät työttömäksi – eikä Suomella ollut enää kauppalaivastoa. Kuuluisia olivat hänen lukuisat jäänmurtajalakkonsa, jotka katkaisivat erityisen tehokkaasti Suomen vientikaupan talviaikaan.
Tyypillistä äärivasemmistolaisten lakkokeisarien puuhastelua. Samalla tavalla ay-liike osallistui määrätietoisesti Suomen vaatetus-, jalkine- ja laukkuteollisuuden raunioittamiseen ylimitoitettuine palkkavaatimuksineen.
Mutta päämäärään päästiin: Suomessa oli vähemmän rikkaita ihmisiä. Sääli että koko kansakunta toilailuiden vuoksi köyhtyi samalla.
Nyt ollaan sitten samankaltaisessa tilanteessa. Useat SAK-laiset järjestöt eivät suvaitse sitä, että kansamme äänesti heidän mielestään vääränlaisen eduskunnan, jonka myötä saimme – kauheaa! – äänestystulokseen perustuvan ei-vasemmistolaisen hallituksen.
Tällä kertaa ammattiyhdistysliike on erityisterhakassa kunnossa. Vaatimuksena eivät ole paremmat palkat tai edut, vaan demokraattisesti valitun eduskunnan ja hallituksen toimien estäminen hallitusohjelman mukaisesti.
Kannattaa muistaa, että vaikka toisin väitetään, ammattiyhdistysliike ei suinkaan edusta demokratiaa. Ammattijärjestöt ovat erinäisten ryhmien edunvalvojia, joilla ei ole minkäänlaista pyrkimystä edistää koko kansamme etuja.
Tämä itsestäänselvyys yritetään tietenkin piilottaa sanankäänteisiin ja kauhisteluun. Ei asia siitä miksikään muutu. Maa on täynnä lobbaus- ja edunvalvontajärjestöjä, jotka toimivat samaan tapaan kuin ammattiyhdistykset.
Mutta vain ammattiyhdistysliikkeelle on annettu lakko-oikeus!
Saapa nähdä mihin päädytään. Hintalappua tälle pölvästille, yhteistä hyvää ajattelemattomalle toiminnalle on jo laskettu. Kahden viikon lakko maksaa satoja miljoonia. Sen maksamme me kaikki.
Palataan tähän asiaan, jahka nähdään miten tilanne kehittyy.
]]>
Päivitys 7.3.
Koska Vuodatus lakkasi kokonaan toimimasta, alla oleva 20.2. kirjoittamani on entistä tärkeämpi. Jos olet kiinnostunut lukemaan blogiani, pane siis toinen osoite muistiin.
20.2.
Koska Vuodatuksen viimeisten blogien lista ei tunnu päivittyvän, julkaisen blogini toisessa paikassa eli Blogspotissa (jonne mahdollisesti siirryn kokonaan, mikäli Vuodatus jatkaa ylläpito-ongelmiaan).
Toivottavasti jaksat klikata itsesi tänne lukemaan blogini SIVISTYSIHMISISTÄ HYEENOIHIN
https://totuudenetsiminen.blogspot.com/2024/02/sivistysihmisista-hyeenoihin.html
Ja blogin osoite on siis
https://totuudenetsiminen.blogspot.com/
]]>
Suomen joukkoviestimet ovat aina hampaissani. Eikä syyttä. Ne pitävät roolinaan olla "vallan vahtikoiria", mutta samalla ne haluavat olla vallankäyttäjiä. Melkoinen ristiriita, joka voitaisiin poistaa, jos näillä itsensä tuomarin pallille nostaville viestintälaitoksille olisi vastavoiman vastavoima - vahtikoirien kettinki, joka pitää räksyttävän rakin kiinni.
Kannatan sananvapautta, joten en haluakettinkiä, eli sananvapauden rajoittamista.
Mutta - rajoituksia tai ei - on ainakin yksi instanssi, jonka toivoisin noudattavan tasapuolisuutta raportoidessaan yhteiskunnallisista ilmiöistä. Yle on koko eduskunnan hallitsema koko kansakunnan äänitorvi. Se ei saisi olla puolueellinen ja pelata esimerkiksi presidenttipeliä.
En ehdota Ylen toimien rajoittamista, mutta sen hallintoelimet voisivat luoda Ylelle linjan, joka vastaisi paremmin Suomen kansalaisten kokonaisuutta eikä vain Yleen palkattujen toimittajien omia, useimmiten kallellaan tiettyyn suuntaan olevia näkemyksiä. Enemmän objektiivista tietoa, vähemmän yhdensuuntaista polilittista demagogiaa.
Tällä kertaa "tietty suunta" on yhtä kuin "Pekka Haavisto presidentiksi".
Yle julkaisi kuin sattumalta eilen, eli sopivasti juuri ennen sunnuntain vaalipäivää jutun otsikolla "Avoimesti homoseksuaalisia valtionjohtajia on jo monessa maassa – katso lista".
Artikkeli tuli vähän sen jälkeen, kun Haaviston kannattajat mölisivät, kuinka väärin oli, että yksittäinen Ylen toimittaja oli nostanut kissan pöydälle, eli kertonut Suomessa olevan paljon äänestäjiä, jotka eivät äänestä Haavistoa hänen homopuolisonsa vuoksi.
Yhdyin itse sananvapauden puolustajien ajatukseen: totta kai asiasta saa puhua, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, hyväksyykö toimittaja tai kukaan muukaan homojen avioliiton. Kyse oli suuren ryhmän äänestyskäyttäytymisen analysoinnista.
Ylen eilinen artikkeli oli kuitenkin toista maata. Siinä ei analysoitu presidentinvaaleihimme liittyvää yleistä ja laajaa ilmiötä. Ei ole tullut gallupeissa tai muualla esille, että suuri osa kansasta äänestäisi Haavistoa siksi, että monissa maissa on homo valtionjohtaja. Miksi siis juttu julkaistiin?
Yle julkaisi jutun antaakseen tukea ajatukselle, että homous on OK valtion johdossa. Ja siitä on tietenkin suora polku siihen, että Yle tuki artikkelillaan toista, homoseksuaalia, presidenttiehdokasta - ilmeisen pelästyneenä siitä, että niin monet pitivät sitä vahvana esteenä äänestää Haavistoa.
Ja tämä on väärin, nimenomaan meidän kaikkien yhteiseltä Yleltä.
--
Ettei lukijalle jää epäselvyyttä, voin kertoa, että minulle sopii vallan hyvin homo presidentti ja samaa sukupuolta oleva puoliso. Kommenttini koskee vain Ylen toimintaa. Haluan olla vahtikoiran vahtikoira.
Lukija saattaa epäillä, että en ole oikeassa. Kirjoitan siksi vielä erään lisäyksen.
Jos Yle haluaa pohtia, minkälaisia valtionjohtajia on eri maissa, ja verrata tuloksia Suomeen, oikein hyvä. Kannatan tällaisia kirjoituksia.
Mutta Yle julkaisee vain yhden tällaisen artikkelin, nimenomaan homo-aiheesta - käydäkseen omaa vaalikampanjaansa. Enemmän oikeastaan kiinnostaisi nähdä esimerkiksi artikkeli, jonka otsikko olisi "Korkeasti jopa tohtorin tasolle koulutettuja valtionjohtajia on monessa maassa - katso lista".
Tällaista juttua emme tule näkemään. Se johtaisi ajatukset toisen ehdokkaan, Alexander Stubbin, paremmuuteen.
]]>Tänä aamuna luin eräästä lehdestä analyysiä eilisistä vaaleista. ”Toisen kierroksen voittaja on se, joka kykenee antamaan paremman vaikutelman…” (kursivointi minun).
Totta. Fakta ei kansan päättäessä puhu vaan vaikutelmat – eli olettamukset. Suomeksi: järki ei ole peruste vaan tunne.
Yritän, niin paljon kuin on mahdollista, käyttää järkeäni ja miettiä tulevaa Suomen presidenttiä ikään kuin hän olisi työnhakija ja minä vastaisin hänen rekrytoinnistaan. Olen monta monituista kertaa valinnut työntekijöitä organisaatioihin, joten jonkinlainen tuntuma asiaan on minulle kehittynyt. Sekä itse prosessista että siitä, onko valinta ollut onnistunut.
Olen jonkin verran tutustunut myös tutkimuksiin siitä, miten työntekijöitä pitäisi haastatella ja analysoida. Eräs huono tapa on kiinnittää liikaa huomiota 1) henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja 2) ”sopivuuteen”, eli kykyyn sopeutua siihen tiimiin joka organisaatiossa jo on.
----
Tältä pohjalta ponnistaen, tässä on vastauksia tärkeimpiin tehtävään liittyviin kysymyksiin, joita esittäisin värvätessäni presidenttiä 6-12 vuodeksi.
---
Näiden asioiden lisäksi on kiinnitettävä tietenkin rekrytoinnissa huomiota myös moniin yksityiskohtiin. Näkemyksellisyys on tässä tärkeä tutkittava asia. Erityisesti sen osalta kiinnittää huomiota PH:n idealistinen, vasemmistolaiseen ”rauhanaatteeseen” tukeutuva ajatus jo vuosikymmeniä sitten, että Suomen puolustuskyky pitäisi ajaa alas. Tiedot PH:n lain rikkomisesta kiinnostavat luonnollisesti rekrytoijaa, samoin kuin ristiriitaiset tiedot hänen kyvyistään esimiehenä. AS:lla ei vastaavia negatiivisia seikkoja löydy, sen sijaan erityisesti pääministerikausi ei ollut kaikkia poliittisesti tyydyttävä. AS:ia on pidetty "lapsellisena", mutta hän lienee aikuistunut.
En pääse rekrytoimaan, mutta tällaisen analyysin pohjalta lähden äänestämään Suomelle presidenttiä. Mietin toki ”arvojakin”, joita erityisesti vasemmisto haluaa pitää esillä tärkeimpänä kriteerinä. Kuten edellisessä blogissani sanoin, minulle tämä ei ole niin tärkeää – niin minun kuin Suomen kansan arvot tulevat toivottavasti jostain muualta kuin kulloiseltakin presidentiltä.
]]>Tiedotusvälineet lakkasivat tiedottamasta kaikkia kiinnostavasta asiasta: miten presidenttiehdokkaiden kannatus kehittyy. Gallupit kätkettiin itsesensuurin verhon taakse, toisin kuin aiemmin tähän aikaan vuodesta. Yleensä niin halukkaaksi itsensä vaikuttajaksi mieltävä media vaikenee. [edit: Maaseudun Tulevaisuus on julkaissut galllupin tänään]
Siihen on varmaan syynsä. Ja kuten aina hiljaisuuden vallitessa, erilaiset salaliittoteoriat kiertelevät sosiaalista mediaa: onko gallupeja sittenkin tehty, mutta ne osoittavat toimituksen mielestä väärän ehdokkaan kannatuksen kasvun? Ja niin edelleen.
Itse olen ennustanut vaalin tuloksen elokuussa. En näe aihetta muuttaa ennustettani.
--
Blogistianne eivät kiinnosta kuin totuus ja todellisuus, eivät gallupit, joiden tilastollinen harha voi olla suurempi kuin väitetään, ja vielä vähemmän salaliittoteoriat.
Sisäinen matemaatikkoni lausuu: ”Todennäköisyyslaskenta voi todistaa (jollain todennäköisyydellä), kuinka suuri todennäköisyys on, että gallupien lupaama varmuus on pienempi kuin luvattu, eli mikä on delta”.
Ja kreikkalainen kirjain deltahan tarkoittaa tässä muutosta. Gamma olisi muutoksen muutos…
--
Gallupien sijasta minua ovat erityisesti kiinnostaneet hyvin paljastavat ehdokkaiden yksittäistenttaukset YLE:n ohjelmissa. Miten ne menivät?
Oleellista itselleni on ollut sen selvittäminen, kuinka valmentautunut, kokenut ja sopiva ehdokas olisi nimenomaan tasavallan presidentiksi – ei mihinkään muuhun tehtävään. Kuin viisaasti hoidetussa työpaikkahaastattelussa.
Ehdottomasti tärkeintä ovat tietenkin kyvyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitamiseen, presidentin ensisijainen tehtävä.
Jätän todella pienelle huomiolle arvojohtajuuden, sillä arvoja imemme muualtakin, ja johtajuus tuollaisissa asioissa on enemmän tunnepuolen kysymys. Emme tarvitsee "hyvää tsaaria".
Puolustusvoimien ylipäällikkyys saattaa sodan hetkellä olla hieman tärkeämpi, mutta luotan tässä asiassa enemmän puolustusvoimiin – kuten varmasti presidenttiehdokkaatkin. Sodan hierarkiassa presidentti voi kuitenkin yllättäen olla todella tärkeiden päätösten vastuuhenkilö.
Menneiden Venäjä-mielipiteiden kaivelu ei paljasta paljon kyvystä hoitaa ulkosuhteita. Jokainen elää ajassa ja yrittää rakentaa tulevaisuutta paremmaksi. Ei ollut ihme, että eurooppalaiset päättäjät yrittivät vetää Venäjää mukaan taloudellisen keskinäisriippuvuuden tukemaan sosiaaliliberaaliin demokratiaan. Kaikki päättäjät uskoivat vakaasti oman tiemme paremmuuteen ja sen voittoon - ja Venäjän haluun olla samalla tiellä.
Kyky hoitaa erinomaisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vaatii ennen kaikkea
Vähiten tärkeää presidentille on monien katuhaastattelujen penäämä, täysin valistumaton näkemys: presidentin pitäisi muka pystyä vaikuttamaan asioihin, joihin hänellä ei ole mitään toimivaltaa, kuten talouspolitiikkaan.
Kiteytän omat ajatukseni näin:
Tältä pohjalta mielipiteeni on, että parhaat kandidaatit ovat äänestäjien suosikit: Pekka Haavisto ja Alexander Stubb.
Kumpikaan ei – tietenkään – ole täydellinen paikanhakija. Luettelemillani kriteereillä je jättivät kuitenkin taakseen muutamat muut varsin kyvykkäät ja älykkäät kandidaatit.
Varsin kokenut ja osaava Olli Rehn, jolta odotin paljon, sotkeutui Ylen tentissä harkitsemattomasti puoluepolitikointiin. Jutta Urpilainen oli myös pettymys eikä pystynyt vakuuttamaan. Häneltä puuttui jollain tapaa sisäinen koheesio ja jonkinlainen valtiomiesmäinen ote – ehkä hän oli vain vasemmalla kädellä mukana.
Vaikka jättäisin ottamatta huomioon omat, maltillisia keskitien puolueita suosivat näkemykseni, muut ehdokkaat putoavat omalta suosikkilistaltani pois, jokainen hieman eri syystä.
Elokuinen ennustukseni on ennallaan: kakkoskierroksella vastakkain ovat Haavisto ja Stubb. Stubb voittaa monestakin syystä, mutta oikeisto-vasemmisto -keskustelu pulpahtaa ratkaisemaan asiaa.
Samoin vaikuttavat ehkä turhankin paljon hieman toissijaiset seikat, kuten Stubbin HIFK-pipo ja Haaviston puoliso, joka ei varsin monien mielestä ole edustuskelpoinen.
Onnea matkaan, Suomi! Sitä tarvitaan nyt kaikilla yhteiskunnan tasoilla.
]]>Tämä blogi julkaistaan myös täällä Bloggerissa. Blogi saattavat tulevaisuudessa siirtyä kokonaan sinne.
Presidentinvaalit lähestyvät, ja medianlukutaitoa tarvitaan entistä enemmän. Tiedonvälitysviisari painuu alemmaksi ja propagandaviisari ylemmäksi.
Lukaisin parin päivän takaisista MTV-Uutisista Helena Petäistön kolumnin (14.1.). Hänen paljon kuplivaa Ranska-tietoutta tarjoilevat kirjoituksensa ja kirjansa ovat olleet aina ilahduttavia, ja hänen ulkosuomalainen näkemyksensä poliittisista asioista on virkistävää.
Nyt hän kuitenkin innostui teilaamaan useita Suomen presidenttiehdokkaita. Hän kirjoitti henkilökohtaisesti tuntemistaan ehdokkaista: Olli Rehnistä, Alexander Stubbista ja Jutta Urpilaisesta. Petäistön mukaan Rehn ”kasvoi tehtävän [EU-komissaarin] mukana uuteen dimensioon ja hänen paineensietokykynsä sai arvostusta”. Urpilainen taas hurmasi Ranskan presidentti Hollanden niin, että pienen Suomen vähäpätöinen ministeri kutsuttiin Elysée-palatsiin tapaamaan presidentin. ”Täysin protokollan vastaista”, Petäistö hehkuttaa ja kertoo laveasti tapauksen erinomaisuudesta. Hollande – jota Petäistö kutsuu Isä Aurinkoiseksi – tulee jopa ulos palatsista ”ilmiselvästi vieraansa lumoissa” pihalle saakka ”kättelemään minuakin, suomalaista toimittajaa, mikä oli aivan kaiken etiketin vastaista”.
Ilmeisesti Petäistö oli sokaistunut sekä Isä Aurinkoisen valonsäteistä että hänen käsiensä kosketuksesta.
Hän oli myös sokaistunut Rehnin ja Urpilaisen erinomaisuudesta. Tai pikemminkin: hän propagoi näiden presidenttiehdokkaiden puolesta.
Stubb sen sijaan sai kuulla kunniansa, hän kun ”onnistui suututtamaan Ranskan presidentin”. Siitä olikin hyvä toimittajan ponnistaa heittämään mahdollisimman paljon lokaa Stubbin päälle eri syistä.
Presidenttipeliä, ei kuplivaa ja viisaan hienostunutta tekstiä, kuten yleensä saamme tältä toimittajalta lukea.
---
Helsingin Sanomat on päätoimittajavaihdoksesta huolimatta yhä suurelta osin (lue: enemmistö toimittajia on) vihreiden äänenkannattaja.
Lehti jatkaa tinkimättömällä linjallaan. Myös hallituksenvastaista peliä ehtii pelata pressanvaalien jännityksen keskellä. On varsin innovatiivista – ja tyypillistä Hesarin salavaikuttamiselle – antaa palstatilaa täysin käsittämättömästi jollekin näyttelijälle, jonka yhteiskunnallisten tietojen puutetta lehti tuo nolosti kaiken maailman nähtäväksi.
Amanda Palo saattaa olla hieno näyttelijä, mutta hänen keskeneräiset ajatuksensa varastamisen sallimisesta ja varastamishäpeästä ynnä muusta epämääräisestä eivät tyydytä vaativaa lukijaa. Miksi häntä siis haastateltiin valtakunnan ykköslehteen (HS, 15.1)?
Luin uteliaana jutun ymmärtääkseni syyn Palon nostamiseen tärkeäksi aiheeksi.
Ja tulihan se sieltä, propagandistisiin tarpeisiin sopivat rivit. Ensin ”hän ei säästele sanojaan arvostellessaan nykyistä hallitusta”. Sitten, upean sotkuisesti ajatellen: ”…lisääntyvä varastelu on seurausta oikeistolaisesta politiikasta…” Ja lopulta mainitaan vielä erikseen tuo pahispuolue Kokoomus.
Näin sitten jää kytemään lukijan mieleen, ehkä vain alitajuntaan, tällainen ajatus: Pahat oikeistolaiset häpäisevät köyhiä, ja ratkaisu tähän on näpistely kaupoissa.
Eikä HS mitenkään analysoi aihetta, tai tuo esille vastakkaisia ajatuksia tai paljasta Palo-paran ajatusrakennelman heikkouksia. Ei – tämähän oli haastattelu.
Mutta miksi? No, pienikin myyräntyö pahaa oikeistoa vastaan on aina askel eteenpäin! Ja meiltä poloisilta lukijoilta jää lukematta jotain merkityksellistä tällaisen palstatilan ala-arvoisen täytteen vuoksi.
---
Olen pitkään harkinnut kirjoittavani jotakin kuuluisan, nyt jo 95-vuotiaan, ukrainalais-juutalaista alkuperää olevan amerikkalaisen intellektuellin Noam Chomskyn ajatusten pohjalta. Häntä pidetään vasemmistoon kallellaan olevana, mutta suuri osa hänen ajatuksistaan on varsin yleisinhimillisiä, puolue- ja aaterajoja rikkovaa.
Chomsky kirjoittaa: ”Älykäs tapa pitää ihmiset passiivisina ja tottelevaisina on rajoittaa tiukasti hyväksyttävien mielipiteiden kirjoa, mutta sallia hyvin vilkas keskustelu tämän kirjon sisällä - jopa rohkaista kriittisempiä ja toisinajattelevia näkemyksiä. Tämä antaa ihmisille tunteen, että meneillään on vapaata ajattelua, vaikka koko ajan järjestelmän oletuksia vahvistetaan keskustelun kirjolle asetetuilla rajoituksilla." (käännös DeepL)
Suomessakin media pyrkii liian usein Chomskyn tarkoittamaan tavoitteeseen, tietäen hyvin, että lehden julkaisemat asiat päätyvät keskusteluun. Nyt me saamme väitellä Amanda Palon ajatuksista puolesta/vastaan.
Samaan aikaan ei Helsingin Sanomat eikä Yle vastoin normaalikäytäntöä ole vähään aikaan julkaissut vaaligallupeja, jotka olisivat pohjana paljon tärkeämmälle keskustelulle. Miksi?
Twitter-X kohisee vastauksia. Yksi niistä on tärkeä, jos se pitää paikkaansa. Gallup on tehty, mutta sen ennuste ohjaisi kansaa äänestämään väärään suuntaan. Erityisesti on mainittu Halla-Ahon oletettu kannatuksen liiallinen lisääntyminen.
Spekulointia tietenkin, ja syyt voivat olla toisaalla. Mutta tuntien niin HS:n kuin Ylen toimittajien toiminnan ja tavoitteet en ihmettelisi, vaikka meidät ohjattaisiin Amanda Palon hellään huomaan juuri tällaisista syistä. Mitä merkitystä on Palon ajatusten rinnalla tiedolla siitä, miten kansa reagoi presidentinvaaleihin?
]]>Blogi julkaistaan myös Bloggerissa eli täällä. Blogi saattaa myöhemmin siirtyä kokonaan bloggeriin.
Sanoilla on mukava leikkiä. Tosin leikkiminen voi olla myös vaarallista, sillä sanoilla meitä pystytään ohjaamaan usein enemmän kuin luettelemalla kaikki tosiasiat. Mieti kahta eri tapaa kertoa uutinen:
1) ”Audikuski tuhosi naisen elämän lanaamalla hänet maahan ylinopeutta ajaessaan.”
2) ”Neljän promillen humalassa toikkaroinut nainen käveli arvaamatta auton eteen moottoritiellä. Auto ajoi lähes sallittua nopeutta.”
Molemmat kertoivat osan faktasta. Molemmilla pyritään vaikuttamaan mielikuviisi.
Ei ole ihme, että joitakin sanoja ja sanontoja pyritään kieltämään ja joitakin käyttämään iskulauseissa hokemana. Hämmästyttävää on, kuinka nopeasti kielletyt sanat muuttuvat kunkin muodikkaan poliittisen virtauksen mukana, ja kuinka nopeasti jotkin iskusanat juurtuvat kielenkäyttöön – ja katoavat unohduksen hämärään.
Kuka muistaa, että joskus sanoja ”jalous” ja ”ylevyys” käytettiin paljon ja tosissaan? Entä kuka muistaa, että joskus oli aika jolloin sanaa ”vastuullisuus” ei hoettu jokaisessa yhteiskunnallisessa puheenvuorossa?
N-sanaa en uskalla panna tähän blogiin. Viisikymmentä vuotta sitten se oli aivan tavanomainen sana. Joskus sitä käytettiin ivallisesti, väheksyen N-rotua, joskus se taas oli täysin neutraali tai jopa positiivinen. N-musiikkikulttuuria ihannoitiin monissa piireissä. N-mellakat Yhdysvalloissa mainittiin uutisissa, eikä uutinen sanaa käyttämällä ottanut kantaa N:ien hyvyyteen/huonouteen. N:ille naurettiin heiden kuvitellun alkeellisuutensa vuoksi.
Nykyään joku (kuka?) on päättänyt, että N on pejoratiivinen, halveksuva sana. Siksi puhumme vain mustista tai ruskeista tai pelkästään ihmisistä tai afrikkalaisperäisistä tai… Ehkä ajatuksemmekin muuttuvat samalla?
Poliittisesti aktiivisella 1970-luvulla Suomen vasemmisto identifioi itseään käyttämillään sananvalinnoilla. Tässä muutama esimerkki:
Nykyään on samanlaista.
On tärkeä huomata, että vasemmisto kaappasi menestyksekkäästi omaan käyttöönsä edellä mainitun kaltaisia tavallisia, yleisiä sanoja, joiden todellinen merkitys oli laajempi ja tulkinnanvaraisempi. Samaan taikatemppuun vasemmisto kykenee yhä nykyään, ihme kumma. Vain persut ovat kyenneet tekemään jotain vastaavaa omalla maahanmuuttokriittisellä sanastollaan.
Olen kerännyt listaa nykyhetken ”edistyksellisten” hienostelevista sanoista. Kun kuulen/ näen jonkun käyttävän jotain näistä sanoista, tiedän että pitää olla varuillaan. Hän on hyvin todennäköisesti ominut papukaijamaisesti ideologien propagandasanaston ja käyttää sitä ajattelematta syvällisesti ja itsenäisesti – ja samalla hän toimii tarkoitushakuisesti, edistääkseen ideologiaa, ei ihmisten reealimaailman hyvää elämää.
Ja hän kuulostaa viisaammalta ulkoa opittuine ajatuksineen ja fraaseineen. Paitsi jos kuuntelee riittävän tarkasti ja on itse aktiivisesti selvittänyt asioiden todellista sisältöä itselleen. Useimmissa tärkeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä eivät iskulauseet ja -sanat riitä kertomaan kaikkea. Tosielämässä ollaan aina harmaalla vyöhykkeellä, ei hienolta kuulostavan sananhelinän maalaamassa mustavalkoisessa maailmassa.
Toivon, että kun luet tai kuulet jonkin seuraavista sanoista, muistat, että kyseessä saattaa olla propagandistinen, todennäköisesti yksipuolinen näkemys. Kyseenalaista kuulemasi ja ota selvää asioista. Ja selvitä myös, mitä kuulemasi sanat oikeasti tarkoittavat.
Tässä listaa. Täydennän sitä itselleni jatkuvasti.
Inklusiivinen, identiteetti, toiseuttaminen, patriarkaatin ylivalta, voimaantuminen, kehohäpeä, kehopositiivisuus, sukupuolineutraali, binäärinen, cis-ihmiset, sukupuolittaminen, kulttuurinen appropriaatio, intersektionaalinen feminismi, sukupuolitietoinen budjetti, heteronormatiivisuus, rodullistaminen, manspleinaaminen, tone policing, toksinen maskuliinisuus, kriittinen rotuteoria, turvallinen tila, feministinen ulkopolitiikka…
En aio nyt analysoida jokaista sanaa. Tässä vain yksi esimerkki:
”Kriittinen rotuteoria” ei tosiasiassa tarkoita kriittisyyttä eikä oikein teoriaakaan. Se merkitsee yksinkertaisesti erään poliittisen suuntauksen väitettä siitä, että jokainen valkoinen ihminen on aina rasisti. Iskusanojen ulkopuolisessa todellisuudessa tätä väitettä voidaan eritellä, ja siihen on helppo löytää vastaväitteitä ja historiallisia vaiheita sekä muutoksia. Lopputulos analyysistä olisi tietenkin aivan jotain muuta kuin sen käyttö propagandistien suussa tarkoittaa.
--
]]>Heti joulusesongin välipäivien jälkeen tulivatkin välihousupäivät, mikäli pelotteleviin uutisiin oli uskomista: pakkanen väijyy nurkan takana, tulee ja murskaa meidät. Jopa 50 astetta!
Villahousut ovat epäseksikkäät, mutta tarpeelliset. Mutta oliko 50 astetta liioittelua?
Oletko nähnyt sääkarttoja eri maista ja eri ajoilta? Ne ovat kuin tilastoista tehdyt kuvaajat, joilla pystytään suggeroimaan ihmisessä milloin mitäkin reaktiota. Jos kartassa on syvän sininen pakkasrintama eikä vain haalean sininen, vaikutus on suurempi. Helteestä pelotellaan tulipunaisilla matoilla.
Samaa sukua ovat kuvaajat, joiden asteikko on valittu kertomaan karu totuus, joka on kuitenkin tosiasiassa vain suhteellinen totuus. Kahden asteen ilmaston lämpeneminen sadassa vuodessa näyttää hurjalta, jos lämpöasteiden skaala on vain kymmenen astetta eikä esimerkiksi viisikymmentä. Samoin sata vuotta vaikuttaa lyhyeltä ajalta, jos se puristetaan pieneen tilaan.
En tiedä, missä viidenkymmenen pakkasasteen raja menee rikki lähimpien päivien aikana. Ei ainakaan Helsingissä eikö Utsjoella, joissa pakkanen pysyy yölläkin maltillisessa (joskin hyytävässä) parissa kymmenessä asteessa.
Näin meitä ohjataan milloin mihinkin suuntaan. Eikä kyse tietenkään ole vain säätiloista vaan niin monesta muustakin asiasta, erityisesti leikiteltäessä numeroilla.
Uhkaavat lakot ovat taas uutisissa. On ollut paljon puhetta siitä, pelkäävätkö ammattiliitot asemansa rapautumista jäsenmääräkadon johdosta. Katsotaanpa muutamia tilastoja.
SAK ilmoittaa verkkosivuillaan, että sillä on n. 800 000 jäsentä (SAK:n liittojen kautta).
Vuosi sitten Iltasanomat julkaisi jutun, jonka mukaan liittojen jäsenmäärät romahtavat. Jutun tukena oli dramaattinen kuvaaja, joka näytti, että vuosi sitten jäseniä olikin vain 500 000!
Alle kuukausi sitten Kokoomusta lähellä oleva Verkkouutiset ihmetteli näitä kovin erilaisia lukuja ja sai vastauksen SAK:lta. Ero luvuissa perustuu erilaisiin laskentakaavoihin, meitä valistaa SAK:n varapuheenjohtaja Katja Syvärinen.
Mitäpä pitäisi meidän tavallisten tallaajien siis ymmärtää asiasta? Pitäisi vielä saada näyttö pitemmän ajan jäsenkehityksestä sekä siitä, minkä laskentakaavan mukaiseen numeroon SAK:n valta suomalaisessa yhteiskunnassa perustuu.
Ja tietenkin pitäisi osata arvioida, onko trendi tosiaan se, että työn laatu on muuttunut ja muuttumassa sellaiseen suuntaan, että perinteinen ammattiyhdistysliike ei ole työntekijälle enää yhtä tärkeä kuin ennen. Mennään pelkkään työttömyyskassaan tai tunnetaan, että vanha työnantaja-työntekijä -taistelu ei ole enää mitenkään tärkeä asia.
Eli toisin sanoen: uhkaako 50 asteen pakkanen nyt työntekijöitä vai koko Suomen taloutta? Vai onko sittenkin tulossa suojasää. Siihenkin löytyy numeroita…
Minua harmittaa, etten kirjoittanut ennustustani alkusyksystä. Mietin nimittäin jo silloin, että vasemmisto pyrkii piakkoin lakoilla aiheuttamaan yksinkertaisesti sekaannusta ja lisävaikeuksia maallemme. Syynä tähän ilkeilyyn on tietenkin, että katsotaan jo seuraaviin eduskuntavaaleihin. Ja tärkeintä – näin ajattelin – on tietenkin omien puolueiden kannatus, jota lakoilla kuvitellaan lisättävän, eikä suinkaan koko maan paras, mukaan lukien työntekijöiden vakaampi taloudellinen asema.
Lakot+lama on nimittäin tappava yhdistelmä. Sadan asteen pakkanen.
]]>--- Tämä blogi julkaistaan myös tässä toisessa osoitteessa blogspotissa. Blogi saattaa siirtyä sinne myöhemmin kokonaan ---
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää uutta vuotta!
Olen huomannut monen tässä vuodenvaihteessa toivottavan parempaa vuotta kuin edellinen. Syykin on selvä; monet ovat suoraan siihen viitanneet.
Meitä painostavat sodat, maailmanpolitiikan levottomuus, joka enteilee pahaa, Venäjän ”ilkeilyt”, termi, jota presidentti Niinistö on käyttänyt, Suomen laskukausi, joka on kääntymässä lamaksi, maamme pakollinen säästökuuri, joka uhkaa tuoda riesaksemme köyhtymisen lisäksi myös lyhytnäköisiä puoluepoliittisia kiistoja ja ammattiyhdistysliikkeen itsekeskeistä teutarointia poliittisine lakkoineen ja uhitteluineen – vai pitäisikö sanoa niitäkin ilkeilyksi.
Toinenkin syy tuli mieleen tuosta sananvalinnasta. Sanonta parempaa vuotta pitää sisällään ajatuksen maailmasta, joka kehittyy universaalisti parempaan suuntaan. Jotkut kutsuvat tätä kehitysuskoksi.
Antiikin kreikkalaiset näkivät asian toisin. Heille menneisyydessä oli ollut kulta-aika, joka taantui hopea-ajaksi ja lopulta rauta-ajaksi. Mennyt maailma oli heille ihannetila, josta taannuttiin vähitellen. Käsitys oli varmaan pessimistinen ja ilmentymä sananlaskusta (jota ei ehkä tuolloin ollut vielä olemassa) aika kultaa muistot. Kreikkalaisille muistojen sijassa olivat osin legendat, sadut.
Maailma ei välttämättä mene huonompaan eikä parempaan suuntaan. Ehkä kehitysusko ja kreikkalainen alistuminen maailman ovat molemmat illuusioita, halua selittää maailma ja historia jollain tapaa loogiseksi, yhteen suuntaan kulkevaksi jatkumoksi.
Ehkä ihmisten maailma onkin kuin vuorovesi. Meitä saattaa odottaa varsin huonot ajat. Ja sitten taas hyvät.
Joku ottaa esille tieteen ja tekniikan saavutukset, ja huudahtaa: Mehän menemme koko ajan eteenpäin!
Toivottavasti menemme. Siis toivottavasti. Olisi mielenkiintoista ja samalla turhauttavaa sekä pessimismiä ruokkivaa käydä läpi ihmiskunnan kehitystä, erityisesti sen paria viime vuosisataa, ja katsoa ennakkoluulottomasti kunkin saavutuksen ja parannuksen kokonaisuus mahdollisuuksineen ja uhkineen.
Miten olisi atomivoima? Pommit >< puhdas energia. Valtava globaali taloudellinen kehitys? Köyhyyden radikaali vähentäminen >< ilmaston saastuminen. Lääketiede? Monien sairauksien poistuminen lopullisesti ja ihmisten keski-iän kasvaminen >< maapallon ylikansoitus ja resurssien riistokäyttö.
---
Menen lähemmäksi tämän hetken kommentointia.
Vihreiden pitkäaikainen vaikuttaja Pekka Sauri kirjoitti vuoden vaihteessa julkisen päivityksen Facebookiin. Hän sanoi muun muassa näin (kursivointi minun): ”Tieteen ja teknologian huima kehitys on tuonut sivilisaation uuden vaiheen partaalle: ihmiskunnan on nyt opittava neuvottelemaan ja sopimaan keskinäisistä asioistaan niin, että uhat saadaan hallintaan ja yhteinen hyvä toteutuu”.
Sauri jatkaa (kursivointi minun): ”Täällä Suomessa meillä luulisi olevan erinomaiset edellytykset uuden keskustelukulttuurin luomiseen yli elämänkatsomusten rajan.”
Menneisyyden ihannoinnin ja kehitysuskon väliin jää tällaisia opettajia, jotka yrittävät toteuttaa ihanteitaan, mutta eivät kerro meille reaalimaailmasta eivätkä ihmiskunnan historiasta.
Pari kommenttia näihin Saurin lauseisiin.
Moni ajattelija ja uskonnon johtaja vuosituhansien aikana on saarnannut rauhaa ja rakkautta – eli Saurin mainitsemaa neuvottelua ja sopimista. Kiistat, selkään puukottamiset ja sodat ovat silti jatkuneet yhteistyöhalukkuuden ja rauhan rinnalla.
Pekka Saurillakaan, vaikka viisas mies onkin, ei riitä auktoriteettia muuttaa ihmiskunnan skitsofreenista perusolemusta.
Meillä on aina ollut ja tulee aina olemaan niin sotahulluja nihilistejä kuin lempeitä, valoisia opettajia. Lue historiasi ja muista koulutuksesi, haluaisin sanoa psykologi Saurille. Kaiva eteesi Raamattu, ja katso sen väkivaltaista historiankirjoitusta ja rakkauden julistusta! Lue rinnakkain Senecan tai Erasmuksen kirjoituksia ja kuvauksia Pohjois-Amerikan kuvottavista intiaanisodista!
On turha yrittää opettaa meitä kokonaisena kansana tai ihmiskuntana. Osa meistä osaa jo, osa menee menojaan seuraavaan rettelöintiin, ilkeilyyn tai sotaan. Rikollisia ja psykopaatteja on aina. Mutta: toki opettajia tarvitaan, sillä he saavat oppilaita ja opetuslapsia.
Ehkä muutama väkivaltaan ja rettelöintiin hairahtanutkin uskoo Pekka Saurin sanoja ja muuttaa elämänpolkuaan.
Toinen kommentti: En ymmärrä, miksi juuri Suomessa olisi erinomaiset edellytykset keskustelukulttuurin parantamiseen. Saurilla on vivahdus kehitysuskoa lauseessaan. Hän ei perustele ajatustaan, mutta oletan, että hän kuvittelee Suomen erinomaisen koulutuksen sekä tieteen ja tekniikan kehityksen olevan taustalla.
Pari muistutusta. Tiedon lisääntyminen ei ole sama kuin sivistyksen lisääntyminen. Ehkä jossain blogissani palaan tähän aiheeseen. Sanotaan nyt kuitenkin vain, että Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon koulutettuja ihmisiä kuin juuri nyt. Itse kukin voi todeta, kuinka sivistymätöntä keskustelu silti niin julkisuudessa kuin yksityisesti on.
Historiaa kirjoista ja lehdistä tutkineena voisin väittää, että keskustelu Suomessa on sivistymättömämpää kuin koskaan aiemmin. Liian monella ei tunnu olevan mitään rajoja eikä sääntöjä.
Sivistys on itsekuria, itsekontrollia, sitoutumista yhteisiin sääntöihin. Niitä Suomessa on juuri nyt ehkä vähemmän kuin koskaan. Vanha sivistyneistö arvoineen työnnettiin lokaan eikä tilalle ole tullut oikein mitään muuta kuin arvorelativistista hällä-väliä – ajattelua ja harhaan mennyttä kaiken suvaitsemista. Yhtenäiskulttuuri voi olla mennyttä, mutta tuo menetys ei edistä sitä, mitä Sauri tuntuu toivovan.
Kuten sanottua, palaan ehkä tähän asiaan. Se on yksi tärkeimmistä kohtaloamme säätelevistä seikoista.
Mutta nyt siis vain hyvää uutta vuotta – ja sivistyneempää sellaista!
]]>Blogini julkaistaan myös täällä Bloggerissa, jonne se saattaa tulevaisuudessa siirtyä kokonaan.
Hyvää joulua kaikille lukijoilleni!
Sesongin tervehdykset, sanoisi joku mutta tarkoittaa samaa. On lomasesonki, joulu tai vaikkapa Saturnalia-juhla. Mikä tahansa niistä, mutta kyse on hengähdystauosta. Myös niillä, jotka sanovat haluavansa paeta jouluun liittyvää hulabaloota ja matkustavat jonnekin kauas.
Toivotin ystävälleni hyvää joulua ja samalla uutta vuotta. Sanoin: ”Toivottavasti aikasi ja toiveesi ovat tasapainossa”.
Hän vastasi: ”Ajan ja toiveiden tasapainoa harjoittelen varmaan jatkossakin”.
Niinhän se on. Ihminen haluaa tehdä yhtä ja joutuu tekemään toista. Ja kiroilee omaa ulkopuolisten pakotteiden rajoittamaa, liian kiireistä elämäänsä, myös Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa, jossa on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan teollistumisen ajan alettua, niin vapaa-aikaan kuin kaikkeen, mitä rahalla voi saada.
”Aikaahan Jumal’ loi, kiireest’ ei virkkant mittään”, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Nykyajan viisauksia on ajatus siitä, että kiirettä ei ole olemassa, on vain ajankäytön prioriteetteja.
Tosiasiassa on vaikea, joskus jopa mahdoton säädellä omaa ajankäyttöään. Työ, lapset, sairaudet… ja kun kaikelta pakolliselta jää aikaa, on niin voipunut, että haluaa vain levätä. Vaikka haluaisimme olla vähemmän tehokkaita työssämme, meille jää usein kaksi vaihtoehtoa, jotka raadollisimmillaan sanotaan näillä sanoilla: tulos tai ulos.
Työelämässä on pakkoja, joita on vaikea välttää. Mutta niinhän asian tavallaan kuuluukin olla. Jos ottaa itselleen vastuun jostain, se pitääkin hoitaa kunnolla. Ollessani hetken aikaa pomona, sanoin tiimini jäsenille: ”En arvosta työntekoa”.
Kaikki höristivät korviaan. Selitin heille mitä tarkoitin. ”Ei tänne työtä tulla tekemään, vaan hoitamaan mahdollisimman hyvin sovitut asiat. Sitten kun ne on riittävän hyvin hoidettu, nostakaa vaikka jalat pöydälle. Minä en tule patistamaan teitä lisätöihin”.
Mutta on paljon paikkoja, joissa pitää hyöriä kuin viimeistä päivää, jotta tulos kohenisi. Välillä se on pakollista. Konkurssi voi uhata, liiketoiminnan muutokset aiheuttaa työvoiman vähentämistä ja niin edelleen.
Monessa muussa voi ajankäyttöön vaikuttavaa toimintaa priorisoida. Lastenhoidossakin on monta pakkoa, mutta paljon myös valintoja. Kumpi on tärkeämpää: lasten monta ilta viikossa vievät harrastukset vai se, että ollaan kaikki rauhassa kotona? Jossain on tasapaino, eikä se ole siinä, että kaikki ovat nääntyneitä. Lähdenkö ylipitkälle juoksulenkille, vai jäänkö kotiin lukemaan rauhassa kirjaa, joka tuo minulle hyvän mielen ja edistää siksi ehkä terveyttäni paremmin kuin tavoitteellinen juoksenteluni? Tapaanko ystäviäni, vai keskitynkö omaan seuraani, joko (kuvitellun) itseni kehittämisen parissa tai katsoakseni joutavanpäiväistä tv-sarjaa?
Oli miten oli, ei minusta ole tietenkään neuvomaan, miten kunkin lukijan pitäisi elämäänsä elää. Jokaisella on oma elämänsä ja kohtalonsa, enkä tiedä niistä mitään. En siis käytä aikaani leikkimään opettajaa.
Syvällä omissa ajatuksissani on kuitenkin ymmärrys joulun kaltaisten kollektiivisten hengähdystaukojen tärkeydestä. Jos voisin, pyhittäisin myös yhden lepopäivän viikossa. Sulkisin kaupat ja ohjaisin niin itseäni kuin muitakin aivan toisenlaiseen elämään kuin arkena. Lepo luo rauhaa, ja rauha luo voimaa. Ja voimakas ihminen menestyy parhaiten niin elämässä yleensä kuin vaikkapa näännyttävissä töissä.
Kun toivotan hyvää joulua, toivotan siis nimenomaan rauhallista joulua. Toivon, että kaikki kynnelle kykenevät, eli ne, joita elämä ei joulunakin potki liikaa päähän, lakkaavat hetkeksi tavoittelemasta elämänlaadun parantamista, rahan keräämistä, kodin siisteyttä, lasten kasvattamista ja ylipäänsä kaikkea nopeutta.
Istu tuoliin tai makaa sängyssä, ja anna maailman virrata ohitsesi tai sattumanvaraisten ajatusten tulvia päähäsi. Unohda torttujen teko, jos se rasittaa sinua:
Take it easy!
]]>