Kansanedustajaa uhkaava oikeudenkäynti on aina uutinen. Kun niin kiistanalaisen hahmo kuin Päivi Räsänen halutaan saada tuomiolle, uutinen on tärkeä. Ja kun oikeudenkäynti koskee tosiasiassa perusoikeuksia, on syytäkin seurata miten jutussa käy; perusoikeuksia koskevien lakien tulkinta on jokaisen kansalaisen kannalta vieläkin tärkeämpää kuin tavallisten lakien tulkinta, ne ovat oikeusjärjestelmämme kovinta, pyhintä, vaikeimmin muutettavaa ydintä.

Jo vuosia sitten ihmettelin, miksi juuri edustaja Räsäseen kohdistui silloin tällöin niin hillitön ajojahti. Hänen Raamattu-tulkintansa sai aina liberaalit ateistit ryömimään koloistaan, niin julkisen sanan kuin yksityisten somekeskustelujen vaiheilla. Ja häntä lyötiin kaikilla aseilla, joita vain sanojenkäyttö salli.

On olemassa hyvä sanonta: ”Ei kuollutta koiraa kukaan potki”. Oma johtopäätökseni tuolloin – ja nytkin, kun oikeudenkäynti Räsästä vastaan alkaa – on, että hän edustaa voimaa, jonka katsotaan olevan vaarallinen.

Aatteiden maailmassa uskonnot ovat pitkäikäisimpiä. Kristinusko on eri muodoissa vaikuttanut Euroopan kehitykseen 1900 vuoden ajan. Vallankäytön kannalta kristillinen kirkko ja sen eettinen ja moraalinen vaikutus on ollut tärkeydeltään ykkösluokkaa. On tärkeä kuitenkin huomata, että ”kristinusko” -käsitteen sisälle mahtuu eri osa-alueita.

1. USKO – henkilökohtainen usko Jumalaan, ”Jeesuksen ottaminen vastaan”.
2. USKONTO – aatteellinen konstruktio, joka tarjoaa välillä löyhemmän ja tulkinnanvaraisen, välillä tiukemman kehikon uskon harjoittamiseen. Kristinusko nojaa vahvasti suoraan Raamattuun, kun taas islamin traditio nojaa enemmän oppineiden Koraanin-selityksiin.
3. KIRKKO, SEURAKUNTA – Kärjistäen voi ehkä sanoa, että kirkolla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Mutta kirkko on yhteinen seurakunta, ja se tarjoaa osaltaan puitteet uskon yhteiselle harjoittamiselle.
4. USKONLAHKOT – seurakunnat, joita perustetaan valtakirkkojen ulkopuolelle tulkitsemaan uskontoa ja pyhiä kirjoituksia.

Kun Päivi Räsänen vetoaa Raamattuun ristiretkellään homoseksuaalisuuden luonnonmukaisuutta vastaan, hän edustaa yhtä uskonlahkoa, joka tulkitsee Raamattua ja kristinuskoa hänen oman uskonsa mukaisesti.

Kirkon ja erityisesti uskonlahkojen tärkeä perusasia on, että niiden uskonnon tulkinta ei ole suinkaan pelkkää pyhien kirjoitusten selittämistä ja uskonkysymyksiä vaan myös hyvin maallisia asioita. Lahkolaiselle voi esittää kysymyksen: Eikö riitä, että uskomme samaan Jumalaan ja uskonnon perussanomaan? Pitääkö meidän luoda lahkoja tarkentamaan moraalisia kysymyksiä?

Ihmisellä – inhimillisenä olentona – on taipumus heijastaa uskontoon kuten muihinkin aatteisiin omia, henkilökohtaisia mieltymyksiään ja taipumuksiaan. Eräässä aiemmassa blogissani sivusin tätä aihetta, ja otan asian esille taas, koska siinä mennään Räsäsen tapauksen ytimeen: Onko uskonnon kannalta tärkeää, harrastanko ehkäisyä, pukeudunko mustiin vaatteisiin, noudatanko seurakuntani sanelemia moraalisääntöjä jne?

Vastaus on tämä: useimmiten ei ole tärkeää. Moraali- ja käyttäytymissäännöt ovat ihmisten ihmisille tekemiä, vakaata ympäristöä luovia, useimmiten rajoittavia ja siksi monen mielestä ahdasmielisiä käskyjä. Jos ne tulisivat suoraan uskonnosta, miksi kaikilla ei sitten ole samoja sääntöjä? Miksei yksi lahko riitä kaikille? Koska ihmiset haluavat juuri itselleen sopivien sääntöjen mukaista elämää. Ja meitä on niin monenlaisia… yksi vihaa homoja, toinen suvaitsee, yhdelle tanssi on syntiä, toiselle osa uskonnollista elämää. Tai kyse on, kuten niin usein lahkoissa, vallankäytöstä: säännöillä ja niiden tukena olevalla hierarkialla pidetään yllä valtajärjestelmää.

Päivi Räsänen edustaa yhtä kristinuskon suuntausta, lahkoa, ja sen sääntökehikon mukaista on homoseksuaalisuuden tuomitseminen luonnottomana.

Ja jostain syystä arvoliberaalin aatesuunnan yhtä vahvaksi dogmiksi on muodostunut seksuaalisten suuntauksien hyväksyminen – ei kuitenkaan kaikkien, kuten nähdään pedofilian tuomitsemisesta.

Kaksi aatetta, kaksi päinvastaista dogmia.

Räsäsen jyrkästi esittämä homojen tasa-arvon vastaisuus on siksi kuin punainen vaate liberaalia lippua heiluttaville aatteen ihmisille. Mutta myrsky Räsästä vastaan ei puhkeaisi, elleivät jyrkän arvokonservatiivit uskovaiset, lahkolaiset, olisi niin vaikutusvaltainen ryhmä. Taistellaan samoista sieluista, siitä kumpi ryhmä voittaa lopulta ja voi tukeutua turvallisesti omaan aatemaailmaansa ja – muistettakoon tämä koko ajan – saa lopulta enemmän valtaa itselleen.

Raamattu on paksu kirja, ja kuten usein muistutetaan, sieltä löytyy tukea monenlaiseen aatteeseen, tai ainakin monen yksityiskohdan selittämiseen oman mielen mukaisesti, ja vielä monenmoisempaan toimintaan. Kristinuskon vastustajat muistuttavat kirkon nimissä tehdyistä väkivallanteoista ja raakuuksista. Niitä on ollutkin. Niitä on tehty erityisesti kirkon nimissä, uskonto on ollut raakuuksissa vain silmänlumeena mukana.

On mielenkiintoista seurata Räsäsen oikeudenkäyntiä tältä vahvojen aatteiden ja maailmankuvien törmäyksen kannalta. Yhtä mielenkiintoista on seurata asiaa juridiselta kannalta, perusoikeuksien järkkymättömyyden ja tavallisten lakien noudattamisen kannalta. Palaan molempiin varmaan sopivalla hetkellä myöhemmin. Nyt jätän Räsäsen hetkeksi ajatuksistani. On todennäköistä, että oikeudenkäyntiä saamme seurata useita vuosia käräjäoikeudesta hovioikeuteen, sieltä Korkeimpaan oikeuteen ja todennäköisesti vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeenkin. Aikaa riittänee siis palata niin juridisiin kuin aatteellisiinkin pohdintoihin.