Ihmisen ”viljeleminen” kuulostaa sanalta, jota käytettiin joskus ammoin, ei enää. Kulttuurista kuitenkin puhumme yhä sujuvasti, ja kulttuurihan on sanana sama kuin viljely. Myös sana ”kultivoitunut” on kadonnut ajan hämärään. Sanaa ”sivistynyt” sen sijaan vielä joskus näemme.

Väinö Linna kirjoitti kaukana menneessä maailmassa (vuonna 1967) tällaisen lauseen:

”Sitä paitsi – kulttuurista puheen ollen - ihmistä voidaan kyllä tehokkaasti hallita tabuilla, mutta niillä ei lopultakaan voi häntä viljellä”.

Hän, itseoppinut tehdastyöläinen, suureksi kirjailijaksi kasvanut, varmaan tiesi mistä puhui miettiessään ihmisen viljelyyn liittyviä asioita.

Oppinut ei välttämättä ole sivistynyt, mutta Väinö Linna oli kyllä molempia. Suomessa kansan ”sivistystaso” on kasvanut huimasti vuodesta 1920, jolloin Linna syntyi. Panen tuonkin sanan lainausmerkkeihin, sillä sivistystasolla tarkoitetaan usein koulutustasoa. Ja näkyyhän noita, korkeasti koulutettuja moukkia, aika useinkin…

Mutta mitä Linna oikein tarkoitti siteeraamallani lauseella?

Hieman laajentava tulkintani on tämä. Jokaiseen kulttuuriin pesiytyy tiukkoja sovinnaissääntöjä, ohittamattomia kehikkoja ja tabuja, joita ei saa kyseenalaistaa eikä niihin koskea. Oswald Spengler julkaisi Linnan syntymän molemmin puolin (vuosina 1918-1922) kaksiosaisen teosjärkäleensä Länsimaiden perikato, joka vaikutti eurooppalaisen ihmisen ajatteluun paljon toista maailmansotaa edeltävinä vuosina. Spengler kirjoitti sivistyksestä, joka muuttuu ajan myötä sivilisaatioksi. Hän tarkoitti sivistyksellä kukoistusta (ehkä voisi sanoa viljelyn tulosta?), johon onnistunut yhteiskunnan ja ajattelun kehitys johti. Sivilisaatio taas tarkoitti hänelle muotoihin jähmettynyttä irvikuvaa nyt jo kuolemassa olevasta sivistyksestä – eli kulttuurista.

Roomassa julkinen puhetaito (oratoria, eli retoriikka) oli tärkeä osa sivistystä. Valtion keisariaikana puhetaito kuitenkin vähitellen muuttui ajatusten esittämisen taidosta pelkäksi sanojen ja lauseiden sopivan muodon mukaiseksi keikaroinniksi. Muoto oli siis tärkeää, ei sisältö. Sivistys oli muuttunut sivilisaatioksi.

Myös alakulttuureissa on tabuja ja tiukkoja sääntöjä, joista ei voi poiketa. Ota mikä tahansa järjestäytynyt ihmisryhmä Helvetin Enkeleistä uskonlahkoihin, niin löydät tarkat rajat ajattelulle ja toiminnalle. Ja kun mennään liian tarkkoihin rajoihin, kyse ei ole enää samanmielisten tai samaa harrastavien ihmisten kerääntymisestä yhteen vaan pakkopaidasta.

Ja pakkopaidassa kultivoituminen ei edisty vaan tukehtuu.

Välimuotoja toki on täyden vapauden ja hengiltä kuristamisen välillä. Ja pitäkööt salaseurat omat menonsa, tabunsa ja riittinsä. Mutta kun puhumme yhteisten asioiden hoidosta, ahdistavan alakulttuurin syntymisen pitäisi olla meitä kaikkia huolestuttavaa.

Kun esimerkiksi maailman edistämistä julistavat ideologiset, puolueisiin ryhmittyneet porukat luovat vähitellen kulttuurin, jossa keskustelu on sallittua vain yhdellä tavalla, ollaan hakoteillä. Monet nykyajan tärkeät teemat, kuten ympäristönsuojelu, taloudellinen tasa-arvo, maahanmuuttopolitiikka, liberaali suvaitsevaisuus, kohtaavat tällaisen kuristumisen – eikä aina vain yhdessä alakulttuurissa vaan kahdessa vastakkaisessa, joiden edustajat sitten pilkkaavat toisiaan tyhmyydestä.

 

Kulttuurin ja sivistyksen edistäminen on kasvattamista ja kasvamista, viljelyä ja henkisen viljan hoitamista kukoistukseen. Tabut ja muut hengen vapaata liikkumista ahdistavat kehikot estävät tätä kukoistukseen kasvamista. On turha puhua edistyksestä, ellei ole tilaa kasvaa kuin yhteen suuntaan – jos siihenkään. Kuristavat poliittiset alakulttuurit – joita joissakin puolueissa on vahvempana kuin toisissa – pakottavat ”edistyksen” ja kehityksen tiettyyn, jonkin politrukkikomitean päättämään tai joukossa-tyhmyys-tiivistyy -kuvitelmien suuntaan. Sellainen on edistyksen ja kulttuurin kasvun vastakohta.

Muinaisessa Kiinassa ”kasvatettiin” yläluokan tyttöjen jalkoja sieviksi sitomalla ne niin tiukaksi kääröksi, että ne tulivat muodottomiksi, eikä niillä enää voinut kävellä. Väinö Linna sanoi, että tabuilla voi vain hallita, ei kultivoida. Tynkäjalkaterätkin olivat tyttöjen ja naisten hallitsemisen muoto, eivät heidän kasvattamistaan.

Pidän silmäni auki ja reagoin herkästi nähdessäni näitä henkisiä jalkojen typistäjiä. Heitä on paljon kokoontuneina erilaisiksi konklaaveiksi, ja usein he ovat määräävässä asemassa yhteiskunnassamme ja saavat paljon palstatilaa ja ruutuaikaa Varuillaan olemista riittää, ettei vahingossa itse typistä henkeänsä.

grain-6399670_1280.jpg