Vaalit ovat onneksi ohi, ja on mahdollista keskittyä jalkapalloon ja/tai omaan elämään.
Mutta vielä vaalit askarruttavat.
Sosiaalinen media oli pullollaan selityksiä ja selittelyitä, miksi juuri oma puolue ei sitten menestynytkään kuten oli odotettu, suorastaan liikuttavia vuodatuksia monet niistä. Kun äänestäjä ei halunnut äänestää odotetussa määrin Puoluetta isolla Peellä, ei selittäjille syyksi kelvannut yksinkertaisesti se, että äänestäjä halusi jotain muuta kuin mitä Puolueella oli tarjolla, tai että jollain toisella puolueella (pienellä peellä) oli parempaa tarjottavaa. Sen sijaan oli kuulemma vähäistä äänestysinnokkuutta, median harhaanjohtavaa ja liioittelevaa uutisointia, todellisuutta vääristelevää populismia, huonoa vaalikampanjaa ja niin edelleen.
Ja sitten olivat nämä hassun tuntuiset lausunnot, joilla mitätöitiin Väärien Puolueiden menestys. ”90 % EI äänestänyt Väärää Puoluetta". Niinpä, näin voi sanoa jokaisesta puolueesta.
No, se vaaleista. Itseäni kiinnostaa eniten retoriikka, jota vaalipuheissa käytettiin, ja erityisesti termit joilla retoriikkaa harrastettiin. Kun Vihreiden Maria Ohisalolta kysyttiin tv-tentissä jotain kunnallispolitiikkaan sopivaa kysymystä, hän käänsi välittömästi vastauksen ”pallon” pelastamiseen. Kun Jussi Halla-Aho pääsi ääneen, oli varma, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka oli paha asia.
Poliittinen sanasto on kiinnostavaa. Etten jatkaisi pelkästään menneistä vaaleista, palaan historiaan.
1960-1970 -luvulla äärivasemmisto loi omaan käyttöönsä sanaston, joka hämmästyttävässä määrin laajeni muiden ryhmien käyttöön, vaikka termit olivat propagandistisia ja harhaanjohtavia. ”Edistys” ei tarkoittanut edistystä universaalina ilmiönä edistystä vaan maan kehittämistä kohti sosialistista valtiota. ”Kansainvälinen rauhanliike” oli Neuvostoliitto-johtoinen liike, joka rauhan puolustamisen sijasta oli USA:n ja NATO:n sotilastoimien vastainen – ja samalla sosialistisen leirin asevoimien puolella. ”Porvarillinen hegemonia” tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että maata kehitettiin rauhallisesti ja sopuisasti kohti tulevaisuutta eikä tehty äärivasemmiston vaatiman kaltaista vallankumousta – joka jälleen olisi johtanut Neuvostoliiton etupiiriin. ”Demokraattisia” järjestöjä oli paljon; monet niistä olivat kansanvallan sijasta taipuvaisia reaalisosialistiseen, taas kerran Neuvostoliiton kaltaiseen, totalitaariseen yhteiskuntaan. "Taantumukselliset voimat" - taas kerran Neuvostoliiton ja sosialistisen vallankumouksen vastaiset ihmiset.
Sanoja käytetään nykyäänkin samoin, suggeroimaan ihmisiä ajattelemaan toivotulla tavalla.
Näiden vaalien jälkeen huomasin, että jossain lehdessä hämmästeltiin sitä, että Vihreät kärsivät vaalitappion, vaikka puolue on edistyksen kärjessä. Jos lauseen nielaisee tuollaisenaan, tuntuu aivan hirvittävältä: maailma ei edisty enää niin hyvin kuin olisi voinut edistyä Vihreiden vaalimenestyksen avulla.
Mutta sitten pitää taas muistaa, että valtion ”edistys” on vain sana. Ja kunkin puolueen ”edistys” tarkoittaa hieman tai paljonkin eri asiaa kuin muiden. Perussuomalaisille edistys olisi rajojen sulkemista tehokkaammin, Kokoomuksen edistys olisi varmaan talouden saattamista sellaiseen kuntoon, että verotuloja riittää käytettäväksi yhteisiin asioihin, Vihreillä ehkä ”pallon” pelastamista.
Poliittista historiaa tutkiessa kummastuttaa, kuinka äsken kuvatulla 60-70 -luvulla äärivasemmisto pystyi tavallaan varastamaan yleisiä sanoja käyttöönsä. Nykyään ollaan osin samassa tilanteessa. Punavihreät ovat taas luoneet sanaston, eivätkä esimerkiksi Persut käytä sanaa edistys kuvaamaan tavoitteitaan. Pitäisikö kaikkien puolueiden alkaa puhua itsestään ”edistyksellisenä voimana” ja ”progressiivisina” ja niin edelleen? Ehkä, jotta yleiset sanat pysyisivät yleisinä, kaikkien käytössä olevina, ja erot puolueiden ja aatteiden välillä tulisivat esille tarkemmissa, eksakteissa, merkitsevämmissä sanoissa.
Viimeisenä ajatuksenani poliittisista (mikä siis tässä tarkoittaa propagandistista, tahallaan harhaanjohtavista) sanoista: pitäisi oikeastaan retostella jokaista muotitermiä erikseen, mennä syvälle niiden merkitykseen ja herättää itsensä huomaamaan niiden psykologinen vaikutus, ettei alitajuntaisesti ajautuisi harhaan omissa ajatuksissaan.
Tässä vain yksi muotisana: muistaako joku vielä, että käytössä oli aiemmin sana ”vastuuntuntoinen”. Nykyään kaikki on ”vastuullista”. Nuo kaksi sanaa tarkoittavat eri asiaa. Vai onko suomen kieli tältä osin muuttunut? Itse epäilen, että tässä on taas kyse vihervasemmiston sanakaappauksesta, joka sitten leviää kulovalkean tavoin – ja juuri sitä tarkoittavana kuin vihervasemmisto sen haluaa leviävän.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.