Ei sitä voi välttää. Tiedän, että maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita kuin ne, joita lähestyvät kuntavaalit käsittelevät, mutta annan periksi hetken vaatimuksille ja kajoan taas päivänpolitiikkaan, toivottavasti edes osin sellaisella tavalla, jota ei ole loppuun kaluttu, kulutettu ja käsitelty.

Vaalikoneita kun lukee, tulee käsitys, että kuntavaalit ovat vielä merkityksettömämmät kuin ne oikeasti ovat. Miksi kuntavaaliehdokkaalta kysytään, haluaako hän sukupuolineutraalit vessat? Jos tämä edes on poliittinen kysymys eikä pelkkää ideologista houretta, se lienee enemmänkin osa valtakunnanpolitiikkaa. Entä nimenomaan kaupungin kehitykselle tärkeät kysymykset? Miksi vaalikoneet eivät esimerkiksi esitä suoraa ja selvää kysymystä siitä, haluaako ehdokas, että (Helsingin) kaupunki ahdetaan täyteen kuutionmuotoisia pilvenpiirtäjiä, jolloin saamme asuinpaikaksemme jonkinlaisen köyhän miehen aasialaismetropolin; vai pitäisikö Helsingin viehättävä pikkukaupunkimaisuus ja osin säilynyt rakennusten ja kaavoituksen monimuotoisuus säilyttää?

Vessoista sanoisin muuten, että pöntöt tuntuvat olemaan samannäköiset niin miesten, naisten kuin yhteisvessoissakin. Tärkeämpää olisi saada kaikkialle japanilaistyyppiset pöntöt, jotka suihkuttavat ja kuivaavat peppumme automaattisesti.

Kuntavaaleissa, kuten edustuksellisen demokratian käytössä usein, edustajiltamme – tai kuten jotkut heitä erheellisesti kutsuvat, valtaapitäviltä -  meidän, kansan, todellisen valtaapitävän, pitäisi muistaa, että emme niinkään valitse kunnallispoliitikkoja maailmaa syleileviksi arvojohtajiksemme kuin käytännön asioiden toteuttajaksi.

Toki arvoihin perustuvia mielipide-eroja on kunnallispoliitikoillakin, ja kaupungista voidaan tehdä tehokas pilvenpiirtäjäslummi, kuten joissakin puolueissa havitellaan, tai sitten inhimillinen, sanoisinko epämuodikkaan sanan vanhanaikainen, viihtyisä työskentely- ja asumispaikka. Arvovalinta sekin on.

                                                                           ---

Helsingin Sanomat julkaisi ansiokkaat kuvat siitä, kuinka eri puolueiden ehdokkaat sijoittuvat tutulla nelikentällä, jossa mitataan mielipiteitä konservatiivi-liberaaliakselilla ja vasemmisto-oikeistoakselilla.

Lähes kaikissa puolueissa ehdokkaiden kesken oli melko suurta hajontaa mielipiteissä. Luonnollisesti pitää olla varovainen päätelmissään, koska analyysi perustuu näihin vessatasoisiin vaalikoneisiin. Mutta varmasti  kuvia voi käsitellä suuntaa-antavina. Odotetusti Persut olivat hajonnasta huolimatta konservatiivisempia ja vasemmistopuolueet vasemmistolaisempia jne.

Kolme asiaa kiinnitti huomiota.

Yhdessä puolueessa hajontaa ei juuri ollut, vaan yksimielisyys oli suorastaan liikuttavaa. Vasemmistoliiton ehdokkaat olivat ahtautuneet ahdistavaksi sykeröksi vasempaan alanurkkaan. Yksimielisyys on voimaa, sanotaan. Mutta kuinka paljon äärivasemmistopuolueen yksimielisyydessä on ahdasmielisyyttä? Eikö kenelläkään ole omia ajatuksia? Kuka päättää ne samasta muotista tulevat vastaukset vaalikonekysymyksiin? Tuleeko mistään päin uusia ajatuksia? Kysymyksiä herää paljon, mutta eräs vastaus tuntuu selvältä: Vasemmistoliiton maailma on jyrkkä ja valmis, ei siihen mitään muutoksia tarvita. Pitäisikö sanoa keskusjohtoinen ja dogmaattinen.

Toinen huomio oli, että vasempaan äärilaitaan oli tosiaan pakkautunut paljon ehdokkaita. Sen sijaan oikea laita ammotti tyhjyyttään. Suomessa ei ole äärioikeistoa perinteisessä mielessä. On maltillinen oikeisto ja vasemmisto, keskitien kulkijat – ja jyrkkä vasemmisto.

Kolmas huomio oli, että Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo oli niin vasemmassa alanurkassa kuin vain oli mahdollista. Siis Vihreiden, ei Vasemmistoliiton puheenjohtaja. Käsittämätöntä. Onko hän väärässä puolueessa? Hän on siis äärivasemmistolaisten ääri-ilmiö. Kuvassa ei ollut SDP:n puheenjohtajaa erikseen merkitty. Joku oli kuitenkin kuulemma kokeillut vaalikoneessa, mikä on Sanna Marinia lähin puolue hänen vaalikonevastaustensa perusteella. Arvasit oikein – Vasemmistoliitto.

Niinpä hallituspuolueidemme johtohahmot - keskustaa ja RKP:tä lukuunottamatta - ovat kaikki enemmän tai vähemmän äärivasemmistoa, voisi helposti päätellä. Miten käytännössä, sitä emme ole oikein päässeet näkemään, sillä pandemia on estänyt hallituksen täysmittaisen toiminnan enemmän tai vähemmän vasemmistolaisen politiikan tekemisessä.

Katsotaan miten sitten kunnallishallinnossa tapahtuu. Kaksi suurinta puoluetta saattavat olla Kokoomus ja Perussuomalaiset.

                                                                           ---

Vaalit ovat vain kuntavaalit. Samalla kuitenkin punnitaan, onko kansa ihastunut tämän vuosikymmeniin vasemmistolaisimman hallituksen toimiin. Gallupit näyttävät kuitenkin, että ainoa voittaja edellisiin kuntavaaleihin verrattuna olisi Perussuomalaiset. Miten senkin voittokulun katkaisisi? Mahtaisiko Perussuomalaisten kannatus kääntyä laskuun, jos puolueen tärkeimpien vastustajien eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajat lakkaisivat kutsumasta Persujen kannattajia tyhmiksi ja Persujen politiikkaa populismiksi (joka voitaneen suomentaa myös sanalla kansan miellyttäminen)?

                                                                           ---

No niin, se vaaleista. Ehkä ensi viikolla pääsen taas käsittelemään inhimilliseltä kannalta tärkeämpiä asioita. En usko, että tulevat edustajamme, ketä he ovatkin,  pystyvät kotikaupunkiani Helsinkiä tuhoamaan. Jokaisessa puolueessa tuntuu olevan paljon järkiehdokkaita, ja jokaisella puolueella tuntuu olevan hyviä ajatuksia kaupungin kehittämiseksi. Ei tämä toivotonta ole. Ja ainahan voin muuttaa pois, ainakin vielä nykyään.