Elokapina on saanut merkitykseensä nähden liikaa palstatilaa lehdistössä. Mutta menen sopulina mukaan, ja puutun omasta näkökulmastani aiheeseen.

Kävelin mielenosoittajien ohi muutama päivä sitten silmäillen uteliaana, minkälaisia ihmisiä kadulla istuskeli mitään tekemättä. Pysähdyin pari kertaa – myönnettäköön – töllistelemään. Yllätyksekseni sain vastaan useita avoimia hymyjä. Ei ollut jälkeäkään olettamastani vallankumouksen vaatimasta kiihkeästä totisuudesta. Yleiskäsityksenä minulle jäi, että kapinalliset olivat rauhallisia, sopuisia, vakavia mutta iloisia, ehkä siksi, että he tunsivat olevansa oikealla asialla ja kaltaistensa parissa.

Tällaisia pitäisi kaikkien vallankumousten olla, ajattelin. Kotona mieleeni kuitenkin hiipi pieni epäilys. Samalla lailla ystävällisiä ja harmonisia ovat Hare Krishnat yrittäessään myydä kadulla surkeaa aatettaan. Samanlaisia olivat skientologit, kun nuorempana ja naiivina suostuin menemään heidän ”luonnetestiinsä”. Testaajat olivat aurinkoisia sekä mukavia ja tarjosivat yrttiteetä. Testin tulokset osoittivat vääjäämättä, että olin puutteellinen ja tyhmä olento, joka tarvitsi skientologien opetusryhmiä. Kun pidin pintani, enkä suostunut saman tien allekirjoittamaan pumaskoja, sävy muuttui painostavaksi ja jopa uhkailevaksi. Karkasin takaisin kadulle.

Elokapina on ääriliike, se on muistettava. Kapinalliset määritelmällisesti eivät ole ystävällisiä. Jollain, mistä lie tulleella rahalla he pyörittävät kapinaansa (mistä ne kaikki lakanat ja banderollit oikein tulevat?). Poliittisesta historiasta muistamme, kuinka 1960-luvulla äärivasemmistoa tuettiin Neuvostoliitosta päin. Ja vanhemmat ihmiset muistavat tuon kapinaliikkeen edustajien maireat hymyt ja heidän pinnan alla kytevän kiihkomielisen jyrkkyytensä, jota niin moni sen ajan kapinallinen on sittemmin katunut.

Elokapinalliset haluavat tietenkin olla kapinallisia, ja jyrkkyyttä pitää olla ja häiriötä kuuluu aiheuttaa. Nythän tehdään vallankumousta!

Elokapinassa on kuitenkin mielenkiintoinen piirre, joka erottaa sen useimmista vastaavista liikkeistä. ”Ilmastohätätilan” vaatiminen ei ole todellista kapinaa vaan valtavirran mukana kulkemista, konsensuksen mukaista toimintaa – toki ehkä äärimmilleen vietynä ja monen ulkopuolisen mielestä älytöntä kohellusta, joka saattaa aiheuttaa varsinaista asiaa torpedoivan reaktion vähemmän vallankumouksellisissa kansalaisissa.

Mutta silti elokapinalliset edustavat valtavirtaa. He ovat nimittäin väärässä väittäessään, ettei Suomen hallitus ota ympäristö- ja ilmastoasioita riittävän vakavasti. Tosiasiassa ei ole yhtään yhteiskunnallista kysymystä, johon kiinnitettäisiin niin paljon huomiota, eikä vain Suomessa, vaan enemmistössä vauraita länsimaita. He tukevat konsensusajattelua.

Siksi Elokapina on hieman naurettava. Ei vaarallinen, sillä he eivät vaadi muutosta vallitsevaan vaan pelkästään yhteisesti sovitun muutoksen toteuttamista juuri heidän vaatimallaan tavalla ja tempolla. Mikä tietenkin sopii nuorelle ja innokkaalle, yhteiskunnan pelisääntöjä vielä tuntemattomalle, mukavassa, yhdenmukaisessa seurassa leiriytyvälle porukalle, joka tuntee olevansa jotenkin ajan hengessä mukana ja samalla epämääräisesti vallan kahvassa kiinni istua nököttäessään kadulla hymyilemässä auvoisasti ja toistaessaan samoja asioita, joita kuulemme – kiitos vaan - joukkoviestinten informaatiotulvassa ja poliitikkojen lausunnoissa päivittäin.

Kapinallista olisi vaatia esimerkiksi demokratian purkamista ja siirtymistä anarkiaan, jossa maata johdetaan barrikadeilta. Kapina on tuhoon tuomittu, jos vain vaaditaan valtiota toimimaan hieman nopeammin ja vähän eri lailla, jooko, voisitteko olla niin kilttejä?

Jää nähtäväksi, sammuuko Elokapina Suomen talveen vai siihen, että todelliset aktivistit tekevät asian eteen sittenkin enemmän, ja kansa pitää lähinnä naurettavana ja kiusallisen hölmönä nuorten kisailua ja putkareissuja. Todellisilla aktivisteilla tarkoitan muun muassa virkamiehiä ja politiikan uurastajia. He ovat aktivisteja, sillä he tekevät oikeasti töitä – ja usein todella lujasti – sellaisten asioiden eteen, joita demokraattinen järjestelmä (eli me) pyytää ja vaatii heitä tekemään - myös ilmastoasioissa.

Useimmat kadullaistujat varmaan joko opiskelevat tai tekevät töitä. Jos he haluavat olla ilmastoaktivisteja, he toivottavasti opiskelevat sopivia asioita hyödynnettäväksi ympäristömme pelastamisessa: juridiikkaa, fysiikkaa, geologiaa, tilastotiedettä, biologiaa… pitkä lista tekemistä, siitä voi valita omansa.  Hitaampaa kuin vaativien lauseiden esittäminen kadulla, mutta meille, ihmiskunnalle, tärkeämpää ja tuloksekkaampaa.

                             ---