Tässä YLE:n jutussa Irene Naakka -niminen nainen väittää, että naiset joutuvat kadulla väistämään miehiä enemmän kuin miehet naisia. Todistukseksi löytyy pari miestä jotka kävelivät häntä päin. Toimittajakin intoutui kokeilemaan. Ja tottahan toki Lahden Aleksanterinkadulla yksi vastaan tullut mies hipaisi toimittajan olkapäätä. Hui kauhistus tuota sortavaa sukupuolta, miehiä!
Ja tietenkin löytyi yksi tutkija, Hannele Harjunen, joka lateli näkemyksiään siitä, kuinka kadulla törmääminen johtuu ”sukupuolittuneista kasvatusmalleista” ja kuinka katutörmäily voidaan nähdä ”osana laajempaa keskustelua tasa-arvosta ja tilasta”.
Niinpä niin, tutkija yleistää hyvin keveästi yksittäistapauksia ja yksittäistä ilmiötä koko yhteiskunnan tasa-arvoistumisen tasolle. Alkeellinen metodinen virhe ammattitutkijalta, sanoisin. Tai toisin sanoen: höpö höpö.
Ainoan negatiivisen kommentin julkisuudessa tästä ”uutisesta” olen nähnyt Riikka Purran esittämänä. Tavallaan sääli, sillä Purran sanomana uutisen väitteiden kritisointi saa helposti persuleiman.
Ja politiikasta tässä ei ole kyse vaan tutkimuksen metodiikasta. Ja helpommin sanottuna: tosi asiassa omassa ja varmaan muidenkin kritiikissä on kyse vain terveen järjen käytöstä.
Vanha kunnon manspreading otettiin artikkelissa myös esille, eli tuo miesten anatomiasta johtuva ilmiö, jossa mies joutuu pitämään sääriä erossa toisistaan enemmän kuin naiset. Mutta siis sekin otettiin esille osana tasa-arvokeskustelua. Kas kun ei mansplainingiä otettu mukaan.
Mitään tekemistä manspreadingillä ei ollut itse jutun kanssa. Oli kuitenkin kiva mainita muitakin miesten konnuuksia.
Kirjoituksen voisi yksinkertaisesti teilata osaksi ultrafeministien käsittämätöntä propagandaa ja jargonia, jossa asiaan kuuluvat latteudet toistuvat ja jossa mitä tahansa ilmiöitä nähdään osana sukupuolten välistä taistelua.
Mutta katsotaan silti hieman analyyttisemmin ja yksityiskohtaisemmin.
Ei neiti Naakka, ei tutkija eikä toimittaja edes yritä tuoda esille mitään johdonmukaista tutkimusaineistoa, joka osoittaisi, että väitteessä on perää, eikä edes hypoteesina mieti, voisiko törmäämiseen olla muitakin syitä kuin naisten sortaminen.
Nyttemmin jo keskuudestamme postunut, kunnioitettu historian professori Matti Klinge kirjoitti kerran jotenkin näin: ”On kiusallista nähdä, kuinka kaikki yhteiskunnalliset ilmiöt heijastetaan yhden ajatusmallin kautta”.
Nytkin haluttiin tutkia sinänsä kiusallista ja mielenkiintoista sosiaalista ilmiötä, mutta monotonisen ikävystyttävästi naisnäkökulmasta (lue: ultrafeminismin näkökulmasta). Nainen - kuiten mieskin - on monipuolinen ja monimutkainen olernto, jonka motiivit, teot ja aikaansaannokset jotuvat monisäikeisestä kokoelmasta kykyjä, ympäristön vaikuktusta ja sattumaa.
Jos muutama mies kävelee naisia päin, syitä voi olla monia. Tässä yksi tärkeä:
Jokainen Suomen ulkopuolella asunut tietää, että suomalainen katukulttuuri on nimenomaan tilan antamisen suhteen aivan toista kuin monissa muissa maissa. Suomalainen kävelee huomattavan usein päin, sukupuolesta riippumatta. Ei ehkä osata väistää, sillä ollaan vielä sen verran metsäläisiä, ettei urbaani sivistys ole selkärangassa. Tokion kadulla kävellessäni kiinnitin huomiota, kuinka ihmismäärät olivat yli kymmenkertaisia verrattuna Helsinkiin, mutta jokainen osasi väistää vastaantulijoita. Törmäykseen johtavia erehdyksiä ei sattunut seuratessani tilannetta juna-asemalla, jonka läpi kulkee päivittäin miljoona matkustajaa isoina hyökyaaltoina.
Ja väistää osasivat niin miehet kuin naisetkin.
Ehkä suomalainen taipumus seistä kaukana toisesta joka tilanteesta on saman ilmiön kääntöpuoli: rauhanomainen lähellä oleminen ei ole osaamisemme ydinaluetta.
Jotain supisuomalaista on neiti Naakan jurnuttavassa nyrkit-pystyssä-asenteessa. En väistä, en väistä, en perkele soikoon väistä! Tätäkin asennetta olisi mielenkiintoista tutkia nimenomaan siltä kannalta, kuinka suomalaiseen kulttuuriin kuuluu toisten ihmisten kohtaaminen vihamielisesti ja pitäen tärkeämpänä omia oikeuksia kuin sovittelevaa asennetta – joka on urbaanin sivistynyttä toimintaa.
Muilla mailla asunut tietää senkin, että monessa paikassa vastaantulijalle hymyillään ja monissa tilanteissa jopa tervehditään – ystävällisesti, törmäämättä.
Olen siis törmännyt niin miehiin kuin naisiin. Olen joskus oikein tehnyt testejä. Olen seisonut paikallani, jotta ohittamiseni olisi helppoa. Ei auta, lopulta joku kävelee päin. Mietin: käveleekö hän myös seuraavaa liikennemerkkiä päin?
Jos aihetta haluaa tutkia, olisi syytä tutkia myös, miksi suomalainen nainen tai mies ei kovin helposti pyydä anteeksi törmätessään. Perkele ja vittu kuuluu yhtä usein kuin anteeksi. Ja suomeksihan sana anteeksi on ohhoh.
Artikkeli myös kauhistelee poikien taipumusta ottaa leikkiessä tilaa enemmän kuin tytöt – tämäkin on muka jokin patriarkaattisen ja epätasa-arvoisen yhteiskunnan ilmentymä.
Kas kummaa.
Tietenkin nämä ultrafeministit kuvittelevat ahtaassa mielessään, että pojat ja tytöt ovat keskenään samanlaisia. Me tavikset, jotka vain seuraamme elämää emmekä toteuta joka käänteessä ideologian vaatimuksia, tiedämme kuitenkin, että pojat ovat leikeissään erilaisia kuin tytöt - keskimäärin. Apinamainen liikunnallisuus on osa pojan elämää enemmän kuin tytön – toistettakoon, että keskimäärin. Tilaakin tarvitaan sitten kalliohyppelyihin ja liaaniheilumisiin enemmän.
Sukupuolittunut kasvatus? Epäilen, ettei yksikään vanhempi pyri kasvattamaan pojastaan ison reviirin omaavaa puoliapinaa samaan aikaan kun tytöistä kasvatetaan koulussa menestyviä ja koulukuriin sopeutuvia malli-ihmisiä. Ei tietenkään. Vanhemmat haluavat hyvää niin pojilleen kuin tyttärilleen; ja siihen kuuluu varmasti koulun läpikäyminen jonkinlaisella kunnialla.
Tämän kaltaiset jutut verorahoilla kustannetussa YLE:ssä pitäisi kieltää. Ne ovat täyttä hömppää. Propagandaa. Alkeellista manipulaatioyritystä.
Naurettavaa mutta samalla vakavaa, sillä joku ottaa tällaiset jutut ja niiden miesvihan tosissaan.
Ja sitten konfrontaatio miesten ja naisten välillä lisääntyy. Vaikka oikeasti miehen ja naisen pitäisi rakastaa toistaan ja elää sopusoinnussa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.