Ihminen on siitä erikoinen otus, että se tekee suurten aivojensa, luovuutensa ja pitkän ikänsä turvin varsin monenlaisia asioita. Siinä missä koira lähinnä haukkuu, syö ja pissaa, ihminen ilman koirakoulun suomaa pitkällistä koulutustakin keksii kaikenlaista tekemistä. Jotkut aikuiset miehet pukeutuvat aamuisin Peter Paniksi ja leikkivät Mikä-mikä-maata. Jotkut taas peittävät ihonsa tatuoinneilla näyttääkseen liskomiehiltä. Jotkut tutkivat innokkaasti yhden hyönteisen levinnäisyyttä, toiset laativat koko maapalloa koskevia yhteiskunnallisia suunnitelmia.

Kun ihmisen hämmästyttävän luovaan kykyyn toimia lisätään suuret ulkopuoliset resurssit, sitten vasta alkaakin tapahtua.

Toimittaja Fredrik Sonck kirjoitti Hufvudstadsbladetissa 9.9. Elon Muskin haaveesta koskien omaa Mars-ohjelmaa ja hänen Falcon 9 -rakettiaan.

Sonck teilasi niin Muskin kuin muidenkin miljardöörien avaruudenvalloitushankkeet, sillä hänen mielestään tässä vain tuhlataan tuhansien insinöörien ammattitaitoa turhuuteen ja miljardeja dollareja sananmukaisesti taivaan tuuliin. Hän vetoaa ilmastohaasteeseen, joka on akuutimpi asia ja paljon tärkeämpi ihmiskunnalle kokonaisuutena. Sinne rahat pitäisi panna! 

Näin on toki helppo argumentoida, ja tottahan hän kirjoittaa. Tosin, kyllä ilmastohankkeisiin jo paljon miljardeja pannaankin. Ja koska nyt kuuluu kirjoittaa – ainakin monissa piireissä – ilmastoasiat ad nauseam keihäänkärjessä, kaikki hengenheimolaiset varmaan nyökyttelevät päätänsä tyytyväisenä.

Vuonna 1967 Suomi täytti viisikymmentä vuotta. Sen kunniaksi järjestettiin Helsingin Eteläsatamassa suuri ilotulitus. Kun tästä tiedotettiin, alkoi kokonainen kansanliike, joka jupisi: ”Miksi rahaa syydetään taivaalle niin kauan kun Suomessa on vielä köyhiä ihmisiä?” Tuolloinhan ympäristötietoisuus oli vasta lapsenkengissä, joten siihen ei ymmärretty vaatia ilotulitusrahoja.

Ilotulitus toteutui, ja köyhät pysyivät muutaman raketin verran köyhempinä. Pari kysymystä jää kuitenkin mieleen. Olisivatko säästyneet rahat tosiaan menneet köyhien aseman parantamiseen? Oliko rahamäärä sellainen, että sillä olisi oikeasti voitu saada aikaan jotain konkreettista vähäosaisten aseman parantamiseksi? Olivatko valtio ja kaupunki jo tehneet vähäosaisten eteen jo tehty kaiken voitavan? No, pääasia oli ehkä, että jupistiin periaatteellisista syistä.

Maailmassa on ollut aina köyhiä. Niitä on tänä päivänäkin, vaikka globaalisti äärimmäisen köyhiä on vähemmän kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana.

Kannattaa miettiä, mitä olisi jäänyt tekemättä, jos olisi odotettu, kunnes viimeinenkin köyhä maailmassa katoaa. Pitäisi ehkä vastata kategorisesti: kaikki olisi jäänyt tekemättä. No, tuo olisi liioittelua. En usko, että vuoden 1967 jupisijatkaan ajattelivat, ettei esimerkiksi terveydenhoitoon myös vähemmän köyhille olisi saanut panna paukkuja. Mutta moni tieteen (konsensuksen vastainen) kehitys, kulttuuri, viihde, kaurapuuroa gastronomisempi ravinto ja niin edelleen olisi jäänyt toteutumatta. Puhumattakaan Louvresta, Eiffel-tornista, upeista puistoista, risteilijäaluksista, turistimatkoista… no, lista on pitkä. Lopputuloksena olisi ollut köyhiä, joilla ei olisi ollut edelleenkään varaa mihinkään ja vauraampia ihmisiä, jotka eivät olisi saaneet hyödyntää vaurauttaan mihinkään. 

Eivätkä köyhätkään olisi päässeet Louvreen, koska sitä ei olisi ollut. Eivätkä olisi saaneet elantoaan Louvren rakentamisesta tai pääsylippujen myynnistä.

Kun Elon Musk halajaa Marsiin, hän tekee sitä, mitä ihmiset usein tekevät: tavoittelee uusia saavutuksia. Sillä tavalla, ja usein ihmeellisiä reittejä, ihmiskunta on mennyt eteenpäin vuosituhansia.

En tiedä, onko Fredrik Sonck kiinnittänyt huomiota siihen, että lukemattomia julkisten varojen miljardeja on jo käytetty niin Mars-ohjelmaan kuin Kuu-ohjelmiin ja muihin avaruuden tutkimuksen ja valloittamisen hankkeisiin, niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa, Venäjällä, Kiinassa… eipä niilläkään rahoilla siis ympäristöongelmia paranneta eikä köyhyyttä vähennetä. Erona Muskin rahoihin on tietenkin ollut se, että kyseessä on ollut julkinen rahoitus. Mutta kysyttiinkö veronmaksajilta, halusivatko he avaruustutkimusta vai leipää köyhimmille? Ei. 

Ihminen on myös sellainen, että se kadehtii. Sonckin artikkeli olikin enemmän osa alinomaista, jankuttavaa valitusvirttä siitä, että on olemassa rikkaita ihmisiä. On paljon helpompi kadehtia niitä, jotka jotain saavat aikaan kuin itse olla sellainen, siksi valittajia on enemmän kuin rikkaita silloinkin kun on tasavertaiset mahdollisuudet vaurauden .lisäämiseen.

Onhan meillä Suomessa poliittinen puoluekin, jonka koko käyttövoima on köyhyydessä. Vasemmistoliitto katoaisi taivaan tuuliin, ellei puolue pystyisi pitämään yllä illuusiota laajamittaisesta köyhyydestä. Mitä? Eikä enää siis olekaan köyhiä, vaikka juuri sanoin että aina niitä on? Pelkkä illuusioko?

On köyhiä, Suomessakin. Köyhyys lasketaan nykyään usein suhteellisena köyhyytenä, eli mitataan tulonsaajien keskiarvoja ja siitä johdetaan sitten köyhyyden määritelmä. Näin laskien on aina köyhiä, rikkaimmassakin maassa, kunnes täydellinen tulojen tasaisuus on toteutettu. Absoluuttinen köyhyys, sellainen missä on todellista pulaa elämän perusainesosista, on sen sijaan rikkaissa sosiaaliturvaa hyvin hyödyntävissä maissa varsin harvinaista. Ehkei riittävästi, että yksi Vasemmistoliitto saisi riittävän kannatuksen.

Siksipä puolue pitää yllä kuvitelmaa köyhyydestä ja lietsoo kateutta rikkaita (tai vähänkin varakkaampia) vastaan. Näin tulee ääniä, ja päästään vallankahvaan kiinni – ja saadaan mukava elinkeino puoluejehuille. Ja julkinen valta saa myös Vasemmistoliiton mielestä toteuttaa megalomaanisia hankkeita, koska, no, kaikki julkinen on hyvää ja yksityinen ellei pahaa niin ainakin epäluuloa herättävää.

Pitäisikö Muskin ja muiden rikkaiden Mars-hankkeet siis keskeyttää ja kerätä pakkoverolla (eli sosialisoida) heidän omaisuutensa ilmastohankkeita varten? Musk on ehkä huono esimerkki, sillä Tesla ja muut sähköautothan ovat ilmeisesti hiilidioksidipäästöjen vähentäjänä tärkeitä. Ainakin siihen saakka kunnes autoilu kokonaan kielletään, koska kaikilla ei ole varaa autoilla. Mutta no, ei olla pikkumaisia, voisi häneltä joka tapauksessa kerätä rahat pois, eihän sähköautoillakaan saa rikastua, sanoisi Vasemmistoliiton edustaja.

Kyllä, voitaisiin sosialisoida, jos tahtoa ja kykyä löytyisi. Ja siitä aivan pohjimmillaan on Sonckin kommentissa kyse. Vasemmisto haluaa julkisen sektorin laajentamista (tai kuten eufemistisesti sanotaan: demokraattisen kontrollin lisäämistä), oikeisto on sitä mieltä, että valtion ei pidä sorkkia jokaiseen yksityisen ihmisen puuhaan. Rajaa vedetään jatkuvasti. Tällä kertaa löytyi ääriesimerkki, turhuuksien turhuus, Mars-lento.

Mihin raja sitten vedettäisiin? Saako miljardööri ostaa yhä satojen miljoonien hintaisen superjahdin? Vai eikö? Saanko syödä sisäfilepihvin, vaikka joillain on varaa vain jauhelihaan? Saanko ylipäänsä syödä pihviä, koska naudat päästävät metaanipieruja ja lämmittävät ilmakehää?

Rajanveto on vaikeaa, enkä itse uskaltaisi panna rajaa minnekään. Mutta onneksi meillä on Fredrik Sonckin kaltaisia reporttereita, jotka ovat omaksuneet kansankasvatusroolin, ja kertovat totuutena omat mielipiteensä.