Tapahtuu niin paljon, ettei tiedä mihin päin pitäisi tuohtua.

Oma vastaukseni tähän dilemmaan on aina sama: en tuohdu ollenkaan, vaan koetan löytää syitä ilmiöiden takaa.

Juuri tänään, itsenäisyyspäivän jälkeisissä tunnelmissa, tässä ihanassa isänmaassamme, joka minussa herättää lähinnä positiivisia mielleyhtymiä, yritän ymmärtää muiden tuohtumusta. Tällä kertaa silmiini sattuu kaksi tapausta.

 

---

Iso taiteilijaryhmä hyökkää Chaim ”Poju” Zabludowiczin mielipiteitä ja toimintaa vastaan vaatien hänen eroaan Kiasman tukisäätiön hallinnosta. Juutalainen mies kun on juutalaisten valtion Israelin puolella. Vähän samanlainen asetelma kuin joku ulkosuomalainen olisi Suomen puolella.

Miksi nämä taiteilijat ovat aggressiivisia?  Miksi he eivät vain tee taidettaan ja rikastuta yhteiskuntaa ja meidän kaikkien kokemusmaailmaa ideoillaan ja esteettisillä näkemyksillään?

Kannattaa muistaa, että monet taiteilijat kuvittelevat, että ollakseen taiteilija pitää olla äärivasemmistolainen. Syynä tähän saattaa olla, että valitettavasti elävien tekijöiden taiteessa ei liiku paljon rahaa, joten suuri joukko varsin päteviä taiteen tekijöitä elää köyhyysrajalla. Ja koska taiteilijat eivät ole juuri koskaan taloustieteilijöitä, he kuvittelevat, että mitä vasemmistolaisempi yhteiskunta, sitä enemmän saadaan rikkaiden rahoja juuri heille, ja köyhyys väistyy.

Taiteilijat ovat oikeassa. Mm. Vasemmistoliitto on taiteilijoiden puolella paljon enemmän kuin vaikkapa Perussuomalaiset. Vasemmistoliitto haluaa ominaislaatunsa mukaisesti sosialisoida rikkaiden rahoja enemmän voidakseen jakaa niitä yhteiskunnan päättämässä järjestyksessä myös taiteilijoille, jotka sitten taas edistävät Vasemmistoliiton kannatusta niin äänestämällä kuin tekemällä yhteiskunnallisesti kantaaottavaa taidetta.

No, tämä on perussyy monien taiteilijoiden poliittisiin näkemyksiin. Ollaan kuitenkin vielä kaukana Zabludowiczin tapauksesta, jota jotkut ovat kiirehtineet jo kutsumaan antisemitismiksi ja vetäneet natsikortin esiin.

Seuraavaa askelta täytyy etsiä vain ja ainoastaan höyrypäisimmän vasemmiston piirissä kukoistavasta cancelointi-ajatuksesta. Olen aihetta käsitellyt niin monta kertaa blogeissani, etten kajoa siihen enempää. Totean vain, että jälleen kerran tiedostavat ja progressiiviset voimat ovat luoneet yhteyden kahden seikan väliin, johon sitä ei pitäisi minkään loogisen konstruktion perusteella luoda.

Jos olet eri mieltä jostain minun kannattamastani asiasta kuin minä, ei riitä, että toimintasi tuossa asiassa pitää teilata ja sitä halveksua, vaan toimintasi jossain aivan muissa askareissa pitää lopettaa.

Ei mitään järkeä.

Taiteilijan ammattitaidolle on oikein hyvä, jos osaa rikkoa logiikan ja kausaliteetin rajoja. Luovuushan siinä kukoistaa. Mutta todellisuudentajun hämärtyminen siksi, että pitää kuulua johonkin ryhmään, ei ole toivottavaa edes taiteilijalle. Mutta apua! Jos elät cancelointia kannattavien keskuudessa ja vastustat cancelointi-ideologiaa, sinutkin voidaan canceloida. Mikä kohtalo! Siihen loppuisi tiesi taiteen maailmassa. On helpompi allekirjoittaa jokin vetoomus, joka vie maton jalkojen alta joltakulta viattomalta ihmiseltä, joka yrittää elää omassa maailmassaan, omien aatteidensa mukaisesti.

--

Jääköön nimeltä mainitsematta itsenäisyyspäivän hämmästyttäjä, nuori nainen, ”karjalaisaktivisti”, joka ei vietä itsenäisyyspäivää ja haluaa kertoa siitä sosiaalisessa mediassa. Syitä nyrpeään suhtautumiseensa hän löytää useita: mm. Suomen keskitysleirit, jatkosodan äärinationalismin ja raiskaukset, Saamenmaan tuhoamisen… ja tietenkin sen, että karjalaisilla ei ole mitään oikeuksia.

Pitkä lista epäkohtia, joita varmaan pitäisi analysoida tarkemmin. Todettakoon vain, että osa naisen julkaisemista epäkohdista voidaan kiistää, osassa on useita eri puolia joilta asiaa tarkastella, osa taas on todellisia, mutta missä määrin, riippuu katsantokulmasta. Kaamoksen masentavissa kourissa kärvistelevän naisen höykytys on psykologisesti ymmärrettävissä mutta ei faktaperusteisesti. Propagandan pitää kuitenkin olla suoraviivaista, sillä kukapa jaksaisi kuunnella ja uskoa tieteellisiä perusteita?

---

Kaksi erilaista tapausta, kaksi erilaista analyysiä.

Cancelointi on osa maailmanlaajuista, Yhdysvalloista lähtenyttä poliittista sadismia.

Karjala-aktivistin vuodatus taas kertoo ruman sanoman, jonka osalta joudun taas kerran katsomaan historiaan. Suomen tarina itsenäisyyden aikana on ollut valtava menestystarina. Yli sataan vuoteen mahtuu kuitenkin kaikenlaista, eikä mikään ole – tietenkään – tänä päivänäkään täydellistä eikä edes valmista. Epäkohtia on ollut ja on vastedeskin – eritoten siitä syystä, että mitä ”epäkohta” tarkoittaa on usein mielipideasia.  

Vain turvallisessa yltäkylläisyydessä kellottelu voi saada aikaan karjalaisaktivistin kaltaista negatiivista ja valittavaa uikutusta. Sitäkin toki Suomeen, sananvapaudenkin menestystarinaan, mahtuu.

---

Hyvää itsenäisyyspäivän jälkeistä elämää maailman parhaassa maassa! Älkää please canceloiko minua. Ja muistakaa, että minullakin on karjalaisia sukujuuria, eikä kukaan ole koskaan minua sen vuoksi vainonnut.