Vaalien lähestyessä joutuu miettimään, millä perusteilla äänensä antaa.

Me jokainen haluamme tietenkin tuntea itsemme fiksuksi ajattelijaksi, joka miettii kunkin ehdokkaan ja puolueen asiasisältöä: lupauksia ja niiden perusteita sekä toteuttamiskelpoisuutta.

Jotkut miettivät äänestäessä vain omaa etuaan. Luvataanko juuri minulle jotain parempaa? Jotkut harvat miettivät laajemmin koko yhteiskuntaa. Kehittyykö koko maa paremmaksi, jolloin minäkin saan osani lisääntyneestä tyytyväisyydestä?

On ehkä makuasia, kumpaa näistä reiteistä pitäisi äänestyskäyttäytymisestään päättää. Puolueethan ovat olemassa tuodakseen esiin hyvinkin erilaisia näkemyksiä, joten itsekkyyskin on hyväksyttyä. Eri mielipiteiden keitoksesta syntyy lopulta aina jonkinlainen keitos. Asialinja on kuitenkin aina yhtä tärkeä.

Mutta sitten ovat nämä lähimuistissa itsepintaisesti pyörivät möläytykset.

Valitettavasti emme pysty estämään usein hyvinkin vähäpätöisten virheiden ja lipsautettujen sanojen vaikutusta päätöksentekoomme.

Möläytyksiä sekä muita liukastumisia sattuu kaiken aikaa – politiikan kadut ovat aina jäiset.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho ehti möläyttää, että vihollisten demonisointi on hyvä asia.

Hölmö lausahdus. Suurin osa meistä äänestäjistä on rauhallisia ihmisiä, jotka emme ainakaan periaatetasolla demonisoi tai tuomitse jyrkästi muita. Paitsi tietysti Perussuomalaisia… mutta se onkin eri asia. Moni muistaa kuitenkin äänestyskopissa Halla-ahosta juuri hänen lausahduksensa eikä äänestä häntä.

Hyvin syvällinen järki siinä onkin olla demonisoimatta muita ihmisiä, menetämmehän osan ihmisyydestä, jos niin teemme. Kovasti järkeillessä, voi tietysti sanoa, että jollain tasolla Halla-aho oli oikeassa. Ihmisen tappaminen kun on todellakin vaikeaa, ja on paljon helpompi räiskiä olentoja, jotka on suggeroinut omassa mielessään örkeiksi.

Mutta möläytysperusteisessa äänestämisessä ei järkianalyyseillä vastaan/ puolesta ole tilaa. Me reagoimme nopeasti ja intuitiivisesti. Sellaisia me ihmiset olemme.

Puheenjohtaja Petteri Orpo on joidenkin mielestä jo ansainnut valtakunnanmöläyttelijän arvonimen. Hieman huolimattomia lausahduksia alkaa olla jo monta. Ne toki unohtuvat viikoissa tai kuukausissa. Mutta eivät kaikki, varmaan moni nainen muistaa yhä, että Orpo sanoi naiskollegoidensa kiljuneen televisiokeskustelussa. Muistattehan? No ainakin nyt muistatte, kun muistutin.

Kuinka moni nainen vaihtaa ehdokasta ja jopa puoluetta ja lyö Kokoomukseen naisvihamielisyyden leiman? Ei siinä auta nopea toiminta Wille Rydmanin ja hänen naissuhteidensa teilaamiseksi luottamuksen mentyä.

Ja taas kerran, jos kiihkottomasti järkeillään, asiassa oli perääkin. On tulkinnanvarainen asia, kiljuivatko Orpon kollegat keskustelussa vai eivät, mutta kyllä moni sen kiljumiseksi – tai siis äänen korottamiseksi – katsoi. Mutta ei tämä vaikuta niihin ajatuksiin, jotka päähämme jäivät. Olennaista on mielikuva, se ratkaisee käyttäytymisemme.

Keskustapuolueen edustajien ei tarvitse edes möläytellä. Puolueella on omat keinot puolueen kannatuksen tuhoamiseksi.

Entä hallituspuolueet? Möläytyksiä on ollut viime aikoina vähemmän, mutta harkitsemattomia ja läpinäkyvän omituisia lausuntoja ja tekoja löytyy kyllä.

Pääministeri Sanna Marinin ilmoitus, että SDP ei lähde Persujen kanssa hallitukseen oli varmaan tarkoitettu edistämään puolueen kannatusta. Yhteistyössä Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa tehty ilmoitus on kuitenkin jo monella taholla tuomittu – ja hyvästä syystä -  punavihreän kuplan ylläpitämiseksi, ja jopa koko käsitteen virallistamiseksi. Monen mielestä Marin tuntui sanovan: ”Vaikka maa näinä vaikeina aikoina tarvitsee yhtenäisyyttä, me tytöt pystytämme ja sementoimme raja-aitoja.”

Vai voimmeko jopa sanoa, että Marin ja kumppanit demonisoivat Persut?

SDP voikin vastoin Marinin alkuperäistä tarkoitusta menettää ääniä ja Persut saada niitä lisää. Aivan kuten Trumpin kannatus vain lisääntyi Amerikassa, kun häntä pilkattiin. Samoin voi käydä Suomessakin, jos Persut jo etukäteen – tietämättä puolueen linjauksista hallitusneuvotteluissa – todetaan mahdottomiksi kumppaneiksi.

Ei möläytys vaan möhläys.

Puheenjohtaja Li Andersson kunnostautui omalla tahollaan. Hän teki sen tavalla, joka voi helposti jäädä huomaamatta eikä kuulostanut vähääkään möläyttämiseltä.

Muutamat vartioliikkeiden työntekijät ovat mahdollisesti – ei vielä todistetusti - toimineet asiattomasti työtehtävissään.   Andersson on kuitenkin ehtinyt pöyristyä ja päivitellä koko alaa ja sen koulutusta.

Tyypillinen vaarallinen yksityistapauksen yleistäminen. Ei möläytys, ei möhläys vaan – kognitiivinen harha, ja sellaisena potaskaa sekä aina yhtä vaarallista siksi, että se voi helposti jäädä äänestäjältä huomaamatta.

En tunne Vasemmistoliiton edustajien ajatusmaailmaa tarpeeksi todetakseni mitään kovin viisasta. Mutta ehkä minäkin saan pitäytyä mielikuviin, joita minulle on syntynyt.

Mielikuva on tämä: Vasemmistoliitto ei ole kovin poliisimyönteinen puolue, todennäköisesti siksi, että poliisikuri on ”fasismia”, ja rikollisten kurissa pitämisen sijasta pitää keskittyä syihin. Ja rikollisuuden sekä häiriökäyttäytymiseen syyt ovat aina johdettavissa ”sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen”, joka tietenkin korjaantuu ottamalla varakkailta rahaa ja jakamalla köyhille.

Ylettyykö tämä olettamani poliisivastaisuus yksityisiin vartioliikkeisiin? Mielikuvani on että kyllä. Ehkä joku valistuneempi lukija voi minulle kertoa, onko Anderssonin reagointiin jokin muu syy.

Tällaiset tapaukset, niin hölmöt letkaukset kuin muut typeryydetkin, jäävät äänestäjän mieleen joksikin aikaa, ja niiden merkitys äänestyskopeissa on sitä suurempi, mitä lähempänä vaaleja ne sattuvat. Kaikilla yllä mainitsemillani henkilöillä on paljon avuja ja kykyjä, älykkyyttä, tietoa ja kokemusta. On sääli, jos sellaiset unohtuvat siinä vaiheessa vain jonkin pienen erheen vuoksi, kun ääniä annetaan. Olisihan se aika tyhmää.

Mutta ehkä joku poliitikko vielä möläyttää kautta rantain, että kansa on tyhmää?

Ei pitäisi, sillä kansa kyllä ymmärtää. Ihmispsykologialle ei älykäskään silti mahda mitään. Siksi meidän kaikkien täytyy olla varuillaan, ettemme itse vaaleissa möläytä kuuluville ääntämme liian heppoisilla perusteilla.