Viime blogissani kirjoitin sanoista ja niiden omimisesta merkitsemään itselle sopivaa asiaa. Eräs tällainen aivan tiettyihin käyttöihin omittu uudissana on hyvesignalointi.

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina hyvesignaloitu kuvilla rokotustodistuksista, ja aivan näinä päivinä on korostettu omaa hyveellisyyttä – siitähän hyvesignaloinnissa on kyse – sateenkaarikuvilla. Minäpä en ole huuhaa-rokotusvastainen. Minäpä ymmärränkin, kuinka kaltoin seksuaalivähemmistöjä kohdellaan.

 

Mutta asiaan. Historiasta löytyy ajatuksia tähänkin aiheeseen, kielen virheelliseen tai demagogiseen käyttöön ja yleisemmin virheelliseen argumentointiin – johon virheellisten sanojen ja lauseiden käyttö on hyvä ase.

En halua karkottaa lukijoita menemällä pitkälliseen jo-muinaiset-roomalaiset -jahkailuun. Mutta mainittakoon silti, että jo Aristoteles (joka toki oli kreikkalainen eikä roomalainen) 2300 vuotta sitten kirjoitti sofisteja vastaan. Ja sofistithan olivat argumentoinnin mestareita samaan tapaan kuin nykyajan populistit.

 

Mennään lähemmäksi nykyaikaa.

Francis Bacon kirjoitti vuonna 1620 kirjan nimeltä Novum Organum. Teoksessa hän kehitti järjestelmän virheellisten argumenttien luokille. Hän kutsui luokkia ”idoleiksi”.

  1. IDOLA TRIBUS. Yleisestä inhimillisyydestä (ihmismäisyydestä?) johtuvia vääristymiä argumentaatiossa, sellaisia kuin itselle tuttujen asioiden korostaminen tai se, että argumentoija etsii vastausta kysymykseen ”miksi” enemmän kuin ”miten”.
  2. IDOLA SPECUS. Yksilöstä johtuvia totuuden vääristymiä, jotka syntyvät argumentoijan luonteesta, koulutuksesta, elämänkokemuksesta jne.
  3. IDOLA FORI. Yhteiskunnasta johtuvia puutteita argumentoinnissa. Juuri tähän ryhmään kuuluu kielenkäytön vääristyminen antamalla erheellisiä merkityksiä sanoille tai sekoittamalla sanojen ja asioiden merkityksiä.
  4. IDOLA TEATRI. Ongelmia totuuden esittämisessä tuovat myös asioiden puutteellinen esittämistapa tai toisaalta teoriat, jotka hyväksytään ei niiden oikeellisuuden vuoksi, vaan koska ne esittää joku tunnustettu  auktoriteetti.

Näiden virheiden ohittamiseen Bacon suosittelee induktiivista päättelymetodia, eli kokonaisuuden kokoamista yksittäisistä havainnoista, sillä tällöin päästään loogisiin lopputuloksiin. Deduktiivinen metodi, yksittäisen johtaminen yleisestä, johtaa lähes automaattisesti harhaan, jos alkuolettamat ovat väärät.

Kun seuraa esimerkiksi poliitikkojen keskustelua, on helppo löytää Baconin idoleita lähes joka puheenvuorosta.

 

John Lockekin eli 1600-luvulla. Myös hän korosti logiikan merkitystä. Hän esitti, että kaiken tiedon pitää rakentua loogisesti kokemukselle eli empiiriselle havainnoinnille. Locke oli juuri se mies, joka ensimmäisenä esitti eräänä virheellisenä argumentointina ad hominem -perustelun, josta nykyään näkee latinantaidottomienkin usein puhuvan. Ad hominem tietenkin tarkoittaa sitä, että kritisoidaan keskustelukumppania eikä keskitytä pelkkään asiaan.

Harvoin sen sijaan näkee Locken toista termiä ad populum, joka tarkoittaa sitä, että jokin mielipide koetaan oikeutetuksi ja totuudeksi vain siksi, että niin moni on sitä mieltä. 100 miljoonaa Elvis-fania ei voi olla väärässä. Populismista puhutaan paljon, mutta se on eri ajatus.

Ad populum -argumentointi muuttuu jopa hullunkuriseksi, kun ihminen elää pienessä, ei suinkaan enemmistöä edustavassa kuplassaan, ja ollen sokea kaikelle oman kuplan ulkopuoliselle kuvittelee erheellisesti, että tämän vähemmistön mielipide olisi se enemmistön mielipide, joka muuttuu kuin taikaiskusta totuudeksi. Tällaisessa ajattelussa on siis jo kaksi virhettä päällekkäin.

Sosiaalisessa mediassa kulovalkeana leviävät ”totuudet” ovat nykyajan ad populumia.

Paljon myöhemmin joku vääräleuka keksi vastaavan määritelmän: reductio ad Hitlerum. Tämä fraasi tarkoittaa samaa kuin ”natsikortti”. Vastustajan argumentit voidaan osoittaa vääriksi yksinkertaisesti vertaamalla niitä Hitlerin ajatuksiin tai natsismiin. Hitlerin tilalle voi tarvittaessa panna jonkin riittävän inhan vastustajan: Kokoomuksen kermaperseet, setämiehet, viherpiipertäjät, ituhipit, luontoalarmistit. Loistava yhdistelmä: vähät välitetään logiikasta tai korrelaatiosta, yhdistetään joku ihminen, ryhmä tai puolue johonkin todella kammottavaan, ja annetaan sitten sille vielä vetävä nimi! Voiko kukaan vastustaa reductio ad Hitlerumin ja provokatiivisen sanainnovaation yhteisvaikutusta?

Lisää esimerkkejä historiasta voisi löytää helposti. Suosittelen asiasta kiinnostuneelle Jeremy Benthamin kirjaa Book of Fallacies vuodelta 1824.

 

Viimeisenä historiallisena filosofina haluan kuitenkin siteerata Nietzscheä. Hän kirjoitti näin: ”Toden taju katoaa sitä mukaa kun se takaa vähemmän mielihyvää: kuvitelmat, virheet, valloittavat sen paikan, sillä niihin liitetään mielihyvä.” Tuossakin on paljon mietittävää. Ihmisen mukavuudenhalu ja mielihyvän tavoittelu korvaavat usein paljon ikävystyttävämmän todellisuuden.

 

Aika jota elämme on otollinen väärälle argumentoinnille. Eihän twitterin sallimilla muutamissa kirjaimilla edes pysty argumentoimaan kattavasti! Ja fake news on vain samaa sanojen kieputtelua kuin antiikin sofistien puheenpulina. Virheellinen logiikka voi tuottaa kaunista argumentointia – ja johtaa kuulijan tai lukijan täysin metsään. Ja saa olla jatkuvasti varuillaan kuunnellessaan yhteiskunnallista keskustelua: mitä sanat oikeasti, loogisesti tarkoittavat, vai ovatko ne vain iskusanoja, joilla pyritään omaa ideologiaa edistämään.