Ylen Kulttuuriykkönen podcastissaan 21.4. keskittyi muun muassa ”konservatiiviörmy Keskisarjan tiskihommiin”. Keskisarja oli kertonut YLE:n mukaan, ettei hän nykyisessä avioliitossaan ole kertaakaan käynnistänyt tiskikonetta tai pyykkikonetta tai käyttänyt imuria. Miten tällainen arkipäivän asioiden hoito parisuhteessa liittyy kulttuuriIn, on tietenkin kysymysmerkki, mutta kulttuuriahan on YLE:n ohjelmassa se, minkä toimittaja kulttuuriksi mieltää.  

Ja kulttuurista oli tällä kertaan kyse varmaan siksi, että  Teemu Keskisarja, historioitsija, on nykyään Perussuomalaisten kansanedustaja. Tästä hyvästä hän, oletan minä, ansaitsee kulturellin toimittajan antaman halveksuvan arvonimensä konservatiiviörmy. Siis nimenomaan örmy, ei pelkkä arvokonservatiivi tms. neutraalia.

Konservatiiviörmyn teilaaminen tällaisesta ilmiselvästä sukupuolten tasa-arvoa pilkkaavasta teosta, tiskikoneen kaihtamisesta, on monen toimittajan mielestä kulttuuriteko. Joidenkin mielestä se on ehkä pelkkää politiikkaa, mutta monenlaisia mielipiteitä saa tietenkin rehottaa. Olkoon se siis tällä kertaa kulttuuria.

Ei mennyt aikaakaan, kun aitoon iltapäivälehtityyliin Iltalehti samana päivänä otsikoi: ”Nyt puhuu Keskisarjan vaimo”.  Keskisarjan puoliso Jenna Piirto kertoi iltalehden mukaan, että ”Meillä kotityöt eivät jakaudu ehkä ihan perinteisesti, mutta kyllä ne menevät suunnilleen tasan. Teemu on huomattavasti suurpiirteisempi siisteydessä kuin minä, joten se on ihan loogista, että minä hoidan siivouksen, koska olen siinä yksinkertaisesti parempi.”

Jenna Piirto palautti keskustelun maan pinnalle, ja YLE:n epätasa-arvosensaatiolta putosi muutama sulka hatusta. Silti YLE:n  epätasa-arvovalvontakomissio jatkaa räpiköintiä kohti seuraavaa kauhistusta herättävää tapahtumaa jonkin parisuhteen elämässä, tai missä nyt herkäksi viritetty tutka milloinkin näkee epätasa-arvon nostavan päätään.

Joku julkaisi Facebookissa julkisesti linkin tähän Kulttuuriykkösen podcastiin. Silloin hyvin hereillä ollut nainen, tärkeä suomalainen runoilija, kommentoi asiaa pitkällä vuodatuksella. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen suoritukseensa (eikä se kovin runollinen tosiaan ollut), koska hän pyyhki sen myöhemmin pois. Valitettavasti en ehtinyt tekstiä kopioida, mutta suurin piirtein näin hän kertoili keskellä tekstiään:

”Patriarkaattinen katsantokulma löytyy myös luonnon tarkkailussa. Miksi mustarastaalle on annettu nimi mustarastas, vaikka vain urokset ovat mustia?”

Että mitäh?

Nyt oltiin jo kaukana siitä, tiskaako joku vai ei, mutta ehkä runoilijan luovuudella ja vapaudella keskustelun sai viedä uusiin sfääreihin. Mustarastas? Patriarkaatti? Mitä helvettiä, mutisin itsekseni. Mutta tällaista tekstiä syntyy, kun haluaa signaloida omaa poliittista hienostuneisuuttaan samoinajattelijoille. Meille muille hymy ja nauru ovat ainoat reaktiot.

Eivät minua varsinaisesti jaksa kiinnostaa tällaiset runoilijoiden käsittämättömät älynväläykset. Sen sijaan jäin miettimään kommunikaation merkitystä.

Omassa parisuhteessani kommunikaatio toimii kuten Keskisarjankin perheessä. Emme me keskustele patriarkoista emmekä naisten asemasta. Me vain hoidamme hommat ilman sen kummempia eleitä. Ja kommunikoimme. Meillä kumpi tahansa käynnistää tiskikoneen, kun se on täynnä, mutta muun muassa remonteista ja sisustamisesta olemme paljon keskustelleet. Kommunikaatiomme on paljastanut, että puolisoni on parempi värien valinnassa. Minä taas hallitsen paremmin tilankäytön. Kommunikoimme ideoitamme kunnioittaen toistemme erityisosaamista, ja saamme aikaan varsin hyviä lopputuloksia.

Ei tällainen ole mikään ideologinen asia, eikä sorron väline tai mitä nyt kunnon ultrafeministi keksisikään. Emmekä me, puolisoni ja minä, ole konservatiiviörmyjä. Me vain elämme elämäämme, ja todelliset ongelmat ovat jossain ihan muualla kuin missä vauhkoontuneet feministit väittävät niiden olevan.

Kerroin puolisolleni myös mustarastaasta ja sen nimen mukamas miehisen hegemonian osoituksesta. Sitten nauroimme, minä toisen ja hän ensimmäisen kerran.