George Floydin tappaneen poliisin oikeudenkäynti saa huomiota laajalti. Mustan miehen brutaali tappo (vai kuolemantuottamus?) sai ihmiset aiemmin barrikadeille. Nyt oikeussalin edustalla on mielenosoittajien joukko, ja media tuo esiin tämän väkivallanteon valiten sen monien joukosta. Kuolema oli todella turha ja karmealla tavalla poliisin aiheuttama. Medianäkyvyyttä ansaitsee myös sen aikaan saama kuohunta Yhdysvalloissa.

Saako tästä aiheesta puhua muuten kuin tuohtuen, päivitellen ja inhoten? Voiko analysoida syitä, jotka johtivat niin poliisiväkivaltaan kuin sitä seuraaviin mielenosoituksiin ja Black Lives Matter -liikehdintään? Toki voi, mutta pelkona on, että natsikortti heilahtaa, jos yrittää saada selville taustoja eikä vain tutkimatta tuomitse. Itse tuomitsen, kuten niin monet muutkin, kaiken väkivallan, ja kauhistelen kidutuksia, poliisitoimien väkivaltaan johtavaa ylimitoitusta ja kaikkia vakavia poikkeamia rauhalliseen asioiden selvittämiseen. Yritän kuitenkin miettiä George Floydin tapausta joltain muultakin kuin kauhistelun kannalta.

--

Istuin kerran sängyssäni newyorkilaisessa hotellissa. Kello oli neljä aamulla, mutta jet lagin vaivaamana en saanut unta. Kun en muutakaan voinut tehdä, katsoin televisioita. Tunnin mittainen ohjelma kertasi nopeaan tahtiin kaikki yhtenä päivänä sattuneet ampuma-aseella suoritetut tapot Yhdysvalloissa. Niitä oli lähes sata. Valtava määrä, ajattelin. Ohjelma kertoi lyhyesti jokaisen tapon yksityiskohdat: missä, kuka, miksi. Tunnin kuluttua olin saanut paljon uutta tietoa. Eräs asia pisti silmään: suurin osa tapoista oli joko mustien tai latinojen tekemiä, uhreina myös samojen ryhmien edustajia.

Vuosia myöhemmin luin artikkelin New York Timesista, lehdestä joka Suomessa ehkä luokiteltaisiin ”keskustavasemmistolaiseksi”, Amerikassa taas ”liberaaliksi”. Artikkeli tilastoi tappoja New Yorkin kaupungin alueella. Kuvaan oli merkitty jokainen tappo, ja taas – amerikkalaiseen tapaan – niin tekijän kuin uhrin rotutausta. Sama tieto toistui kuin tv-ohjelmassa aikoinaan: mustat ja latinot tappoivat toisiaan, ”caucasian” (eli valkoiset) eivät niin paljon.

Kiinnostuin asiasta, ja tutkin hieman syvemmin mistä tämä johtui. Ei ollut vaikea saada tietoa. Urbaanit, aseistetut jengit olivat jo tuolloin suurkaupunkien vitsauksena. Ja niiden jäsenet olivat suurimmaksi osaksi joko mustia tai latinoja. Tämän pitemmälle en asiaa tutkinut. Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista miettiä asiaa sosiologisesti: miksi juuri näiden ryhmien nuoret miehet jengiytyivät. Voisi olettaa syiden löytyvän pitkälti sosio-ekonomisesta asemasta, mutta ehkä myös traditioista – ja siitä että näiden ryhmien jäseniä oleskelee enemmän kaduilla. Mutta nämä ovat vain omia otaksumiani.

 

Poliisit eivät ole sosiologeja eivätkä sosiaalityöntekijöitä. He kohtaavat jengit ja muut ”asiakkaansa” järjestyksenpitäjänä ja rikoksien estäjänä. Poliisia Yhdysvalloissa syytetään usein mustiin ja latinoihin kohdistuvasta väkivallasta, ja erityisesti sen suhteettoman suuresta osuudesta verrattuna näiden ryhmien väestömäärään. Jengeissä – ehkä muuallakin – poliisit kohtaavat suhteellista osuutta suuremman määrän juuri näiden ryhmien edustajia.

George Floyd ei ollut jenginuori. Mutta varsin suuri osa poliisin työstä, silloin kun he joutuvat tekemisiin aseistettujen ihmisten kanssa, kohdistuu mustiin ja latinoihin, edellä mainituista syistä. Aseellisten konfrontaatioidenkin määrä korostuu siksi näiden ryhmien kanssa, ja sitä tietä myös poliisin väkivaltaiset otteet ja pahimmassa tapauksessa hengenriistot.

George Floydin kuolema johtui aivan muista syistä, tai pikemminkin siihen ei ollut pätevää syytä. Mielenosoitukset laajenivat kuitenkin koskemaan poliisien mustiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ja totta, poliisit tappavat mustia jopa kolme kertaa niin paljon kuin heidän osuutensa väestöstä antaisi olettaa. Syynä voi olla monessa tapauksessa poliisien harrastama rotusorto, mutta taustalla vaikuttavat muutkin seikat, ja ennen kaikkea aseistettujen jengien toiminta ja niiden rodullinen kokoonpano.

Amerikkalainen oikeisto tuomitsi Black Lives Matter -liikkeen äärivasemmistolaiseksi puuhasteluksi. Äärivasemmisto onkin usein ansiokkaasti kunnostautunut tällaisten yhteiskunnallisten epäkohtien esille tuomisessa. George Floydin tapauksessa saatiin kuitenkin mobilisoitua suuria kansanjoukkoja, jotka eivät varmasti olleet pelkkiä äärivasemmistolaisia.

Jos haluaa muistuttaa nyt taas oikeudenkäynnin alettua toisesta todellisuudesta yksinkertaistuksien takana, olisi ehkä syytä muistaa jengisotien lisäksi myös poliisien työn erilaisuus verrattuna Suomeen, joka aiheuttaa taatusti liipasinherkkyyttä.  On helppo löytää YouTubesta videoita, joissa poliisi vammautuu tai saa surmansa yritettyään liian pitkään saada jotain tilannetta rauhoitettua. Asiakas vetää yhtäkkiä aseen esiin, ja tällä kertaa poliisi on uhri, ei asiakas. Yhdysvalloissa poliisi joutuu usein tekemään nopean päätöksen: oma henki vai toisen henki? Paljon virhearvioita tapahtuu suoranaisen poliisibrutaliteetin lisäksi.

 

BLM-mielenosoitukset aiheuttivat lopulta enemmän kuolonuhreja kuin George Floydin yksittäinen kuolema. Väkivalta on ihmiseen sisään rakennettua, ja sen käyttöön löytyy erilaisia oikeutuksia. Pohjimmiltaan ne ovat kaikki vääriä. Mutta sellaisia me olemme me ihmiset, toisaalta rauhaa rakastavia, mutta sopivasti ja vähitellen ohjattuna, kuten sotilaina, kykenemme mitä karmeimpiin väkivallantekoihin lajitovereitamme vastaan. George Floydin tapaus oli yksi niistä, eikä sellaisen syitä voida koskaan täysin poistaa.