lakivaaka.jpg

Yhteiset, sovitut käyttäytymiskoodit yhdistävät ihmisiä, mutta samalla ne sokaisevat näkemästä tuon koodiston ja sen ohjaaman käyttäytymisen virheitä ja puutteita. Koodisto voi olla myös erinomainen, mutta se jättää silti tilaa ulkopuolisten, koodistoon mitenkään liittymättömien kriteerien ohjaamille väärinkäytöksille.

 

Kirjailija Leo Tolstoi kuvasi omaelämäkerrallisessa teoksessaan Lapsuus, poikaikä, nuoruus 1800-luvun pietarilaisen ylimystön elämää. Hän kuvasi sen aikaisen eliitin tapoja sanoilla comme il faut. Ranskankielisen termin voi selittää suomeksi hieman pitemmin: ”on pakko käyttäytyä tietyllä tavalla”. Tolstoi koki yhteisön pikkutarkan comme il faut’n kuristavana, elämää rajoittavana. Pakko koski elämän osa-alueita laajalti: käytöstapoja, vaatetusta, elämän kulkua päivästä päivään ja vuodesta toiseen.

Muinaisen, shogunien johtaman Japanin samuraiden koodisto bushido rajoitti raakoina sotilaina pidettyjen samuraiden toimintaa monella tavalla. Bushidoa sovelsi eräs samurai, joka oli taistelussa iskenyt kuoliaaksi vihollisen. Kun tämän varusteet oli riisuttu, paljastui, että vainaja oli nuori poika. Samuraille tämä oli sotilaskoodin vastainen teko. Hän teki harakirin tappaen itsensä rangaistukseksi teostaan.

Nykyäänkin voi katsoa ympärilleen ja nähdä tiukempia tai vähemmän kahlitsevia koodistoja. Uskonlahkot sääntelevät ihmisten elämää joskus vaatteiden väriä myöten, poliittisilla puolueilla on puoluekurinsa, josta ei Eduskunnassa poiketa. ”Kuplista” puhutaan enemmän kuin ennen, ja syystä. Jokaisella kuplalla on oma suppeampi tai laajempi koodistonsa.

Muoti-ilmiöitä ei sentään ole pakko seurata, mutta uhkana on jäädä ”modernina” (joka on usein vain muodin synonyymi) pidettyjen ulkopuolelle, yksin.

Koodistot ovat vahvoja, usein vahvempia ja pitempi-ikäisiä kuin yhteisesti sovitut lait. Bushido vaikuttaa vielä nykyisessä Japanissa taustana, jota ilman ei Japanin kulttuuria voi ymmärtää. Uskonnon merkitystä ei voi aliarvioida maallistuneessakaan yhteiskunnassa.

Vahvuus on välillä harhaanjohtavaa, sillä koodiston soveltaminen voi sisältää tahallisia ja tahattomia väärinkäsityksiä, tahallista vääristelyä ja maaliin osumatonta hakuammuntaa.

 

Vuonna 1973 yhdysvaltalainen tuomari Marvin Frankel kiinnitti huomiota tuomioistuinlaitoksen toimintaan. Rikokset ja rangaistukset olivat selvästi oikeusjärjestelemän määrittelemiä. Mutta esimerkiksi pankkiryöstössä tuomioiden haarukka oli 0-25 vuotta vankeutta – ja tämä jätti tilaa kuinkin tuomarin jopa täysin mielivaltaiselle toiminnalle. Frankel huomasi asiaa tutkiessaan, että lakien ja aiempien oikeustapausten – eli siis koodiston – ohella tuomioon vaikuttivat täysin asiaankuulumattomat seikat, tuomitun ihonväristä siihen oliko tuomitun syntymäpäivä tai oliko ulkona kuuma sää. Esimerkiksi kahdessa samankaltaisessa kavallustapauksessa yksi vastaaja tuomittiin 117 päiväksi vankeuteen, toinen taas 25 vuodeksi.

Senaattori Edward Kennedy alkoi ajaa asiaa lainsäädäntöteitse. Lopulta saatiin aikaan laki, joka pakotti tuomarit pysymään tietyissä rajoissa tietyn objektiivisen kriteeristön puitteissa. Koodisto toimi paremmin, kun eri syistä johtuvaa, epävarmuutta ja sattumanvaraisuutta lisäävää haja-ammuntaa oli vähemmän.

Suomessa lainkäyttö on ollut perinteisesti paremmin hallinnassa. Meilläkin kuitenkin leviää kuin kulovalkea hallitsematon ilmiö: sosiaalisen median ja erilaisten kuppikuntien harrastama tuomitseminen, joka aiheuttaa pahimmillaan yhtä pahoja rangaistuksia kuin lain soveltaminen.

Kuppikunnilla, jotka edustavat hyvin erilaisia maailmankatsomuksia, on taustalla yleensä aina jonkinlainen esimerkiksi ideologiaan tai poliittisiin tavoitteisiin perustuva koodisto, joka usein ohittaa käyttäytymistä ja mielipiteitä ohjaavalta merkitykseltään yhteisesti ja demokraattisesti hyväksytyt lait. Käytännön toimintaankin tämä vaikuttaa: ääriliikkeet harrastavat väkivaltaa saavuttaakseen oman päämääränsä, kadulla istuvat mielenosoittajat eivät välitä lakiin kirjatuista mielenosoitusten rajoituksista, ”aktivistit” ja jopa yhteisiä asioita hoitavat poliitikot kehottavat kansalaistottelemattomuuteen, eli koko maatamme koskevan koodiston ohittamiseen omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sosiaalinen media on sikäli(kin) mielenkiintoinen  ilmiö, että sillä ei ole mitään koodistoa. Mikään ei kontrolloi siellä liikkuvia syytöksiä, tuomioita eikä rangaistuksia ja niiden kovuutta. Eikä mikään todistusaineisto ole riittävän pieni, etteikö roviolla polttaminen jo alkaisi.

Lehdistöllä luulisi olevan vastuuntuntoa olla julkaisematta uutisia tyyliin some kiehuu tai somekansa tuohtui. Valitettavasti sitä ei ole, ja niinpä osa koodistojärjestelmäämme, johon media on eettisine ohjeineen perinteisesti kuulunut, jää usein taustalle myös mediakäsittelyssä ja uutisoinnin aiheen valinnassa. Sen korvaa sattumanvaraisen ihmisjoukon perustelematon mielipide, jonka media uutiskiimassaan nopeasti suoltaa eteemme.

Lakeja sekä oppineita, riippumattomia ja tasapuolisia tuomareita tarvitaan, ettei mielivalta rehottaisi. Internetin kaikenkattavan saavuttavuuden johdosta Somen ja ”aktivistien” valta on todellista – ja mielivaltaa. Ja lisää kierroksia tulee siitä, että kansa ei ymmärrä. Ei kansan tarvitsekaan ymmärtää, jos tuomiovalta jää niille, jotka ymmärtävät. Mutta kun näin ei ole, ja kansa (tai siis somekansa) pöyristyy, usein täysin perusteeton tuomio on jo lähellä. Kriteerit ovat milloin mitäkin. Tässä eräs esimerkki: Yhä uudestaan kummastellaan, että eikö jokainen raiskaus ole törkeä; miksi tuomittiin tavallisesta raiskauksesta eikä törkeästä?  Tottahan toki näin on, muttei lainsäädännössä.  Raiskaus on tosiaan törkeä rikos, ja siksi siitä saa rangaistuksen. Törkeä raiskaus laissa tarkoittaa aivan erityisen törkeää rikosta. Mutta somekuohuntaa tuomitsee omia hämäriä polkujaan rikollisen ja vaatii kovempia rangaistuksia rangaistuksia, koska jokainen raiskaus on törkeä.

Kun somekansa pöyristyy raiskauksesta tai vaikkapa tiellä istuvien mielenosoittajien touhusta, kohtuus, lainmukaisuus, yhteinen koodisto unohtuvat, ja tunteet, asiantuntemattomuus ja suoranainen typeryys saavat vallan.

Ja sitten some, tuo kasvoton monsteri tuomitsee. Somekansalla ei ole mitään identiteettiä, ei ole mitään comme il faut, ei ole laillisuusajattelua, ja aivan liian usein ei ole mitään järkeäkään.

 

Mutta vahinko on sitten jo tapahtunut. Haulikolla ammuttiin ja osuttiin mihin sattui, ja taas joku on joutunut uhriksi ilman mahdollisuutta puolustautua ja ilman, että laillisuuden tai käytöskoodiston viestiä olisi kuunneltu.