[sama blogi nähtävissä bloggerissa]

Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Tuo yleinen hokema ei suinkaan aina pidä paikkaansa. Jos tieto johtaa laajempiin näkemyksiin, se voi auttaa myös hahmottamaan maailman paremmin sellaisena kuin se todellisuudessa on.

Eikä todellisuus ole aina niin surkea kuin sen usein koemme. Tämän huomaaminen tuo myös lohtua, ei vain tuskaa.

Todellisuuden havaitseminen vaatii kuitenkin muuta kuin päivän useimmiten negatiivisten uutisten seurantaa mediassa, joka jahtaa skuuppeja ja sensaatioita ja ”analyyseissään” raapaisee pintaa omien tendenssiensä johdattelemana ja sokeuttamana. Todellisuus ei löydy myöskään kahlaamalla somen iljettävässä ja masentavassa liejussa tai kuuntelemalla poliittista propagandaa puolueilta ja järjestöiltä, joiden raison d’être on vakuuttaa meille, että asiat ovat nyt huonosti mutta paranevat, kunhan vain uskomme heidän tarkoitushakuista elämöintiään.

Sotaisammaksi muuttuneessa maailmassa pohdin taannoin toista maailmansotaa. 75 miljoonaa kuollutta ihmistä, kammottavaa. Mutta kuinka moni jäi eloon? Vastaus: 2,3 miljardia. Vain noin 3 % ihmiskunnasta kuoli tuossa toistaiseksi tappavimmassa sodassa. Lohdullista? Ehkä ei, mutta mittasuhde varmaan selittää, miksi ihmiskunta pystyi nopeasti jatkamaan elämäänsä ja luomaan uuden uljaan maailman.

Vuonna 1929 alkanut suuri lama on vielä tänä päivänäkin pahin maapallolla koettu laskukausi. Yhdysvalloissa työttömyys kipusi yhteen kolmasosaan. Eli siis 2/3 oli yhä töissä. Enemmistö!

Kannattaa katsoa tilastoja, sillä kaikessa matemaattisessa kylmyydessään ne kertovat enemmän todellisuudesta kuin liioitellut (joskin ymmärrettävät) subjektiiviset tunnereaktiot.

Ruotsalaisen lääkäri Hans Roslingin kirja Faktojen maailma julkaistiin vuonna 2018 hänen kuolemansa jälkeen. Kirjan johtavana ajatuksena oli, kuinka maailma kehittyy monella tavalla hyvään suuntaan.

Hänen kirjaansa suomittiin liian optimistisena. Asialla olivat usual suspects, eli vasemmistolaiset, joiden kannatusta maailman huonoksi psykologisoitu tila ruokkii, sekä ympäristöajattelijoiden sokeutunut alalahko, jonka on mahdoton ajatella, että maailma voisi edes joiltain osin kehittyä paremmaksi.

Rosling vastasi väittämällä olevansa enemmän mahdollisuuksien esiin tuoja kuin optimisti. Mutta onko optimismikaan pahasta?

Kuinka asia nähdäänkin, ja vaikka Rosling ei olisi kirjaansa julkaissut, on aivan mahdollista nähdä paljon positiivisia asioita tapahtuvan.  Meidän tavallisten kansalaisten on vaikea kuitenkin huomata sitä, suurelta osin syystä jonka Rosling mainitsi. Rosling puhui mediaa vastaan: joukkoviestimet haluavat valita ja valitsevat negatiivisia uutisia.

Rosling viittaa kirjassaan tutkimukseen, jossa 10 000 ihmiseltä kysyttiin näkemyksiä maailman tilan kehityksestä. Kirjailija kommentoi tutkimusta kertomalla ensin, että simpanssi kykenee tietämään vaikeankin kysymyksen vastauksen oikein kerran kolmesta (valitessaan sattumanvaraisesti näin usein oikean vastauksen). Sitten hän jatkoi, että mainitussa tutkimuksessa 80% tutkituista tiesi maailmasta vähemmän kuin simpanssit.

Siksi kirjoitan itsekin tätä totuutta etsivää blogiani. Haluan ylittää itseni ja lukijoideni simpanssitason!

Tiedon puutteen kanssa yhtä pahalla – ja samalla kyynisemmällä – tasolla on tietenkin tämän blogin yksi vakioaihe eli propaganda. Saadakseen itselleen tai edustamalleen ryhmälle jotain hyvää lisää (ääniä, rahaa, uskonsotureita) vääristetään todellisuutta ja tosiasioita.

Jokainen yritys löytää todellisuus ja totuus on siksi hyvä. Kiitos siitä myös Hans Roslingille. En ole ainoa, joka arvosti hänen kirjaansa. Myös Bill Gates lisäsi kirjan viiden kirjan suosituslistalleen ja lupasi ostaa pyydettäessä kirjan kelle tahansa college-opiskelijalle.

Myös Steven Pinker, Harvardin yliopiston psykologian professori ja kognitiotieteilijä, julkaisi vuonna 2018 kirjan. Sen nimi oli Enlightment Now. Hän tutki ihmisten elämää globaalisti viidellätoista mittarilla, jotka osoittivat ihmiselämän hyvää kehitystä.

Hänkään ei sulkenut pois mahdollisuutta myös huonompiin kehityssuuntiin, mutta monet hänen valitsemistaan viidestätoista mittarista olivat tärkeitä. Erityisesti huomattavaa oli, että elämän pituus ja terveys oli kehittynyt suotuisasti.

Tämäkin kirja joutui tavanomaisten tahojen hampaisiin, eikä pelkästään optimisminsa vuoksi. Pinker esitti kirjassaan eräänlaisen pyhänhäväistyksen niin vasemman kuin oikean laidan ääriaineksia vastaan: hän puolusti maailman edistyksen takaajina valistuksen ajalta peräisin olevia arvoja: järkeä, tiedettä ja humanismia. Hänen mukaansa näitä arvoja – ja siis myös maailman suotuisaa kehitystä – uhkaavat uskonnollinen fundamentalismi, poliittinen korrektius ja postmodernismi.

Ei ihme, että hän löysi kriitikkonsa.

Kuten tiedämme, Pinkerin tarjoamat uhat vaarantavat kehitystä  tälläkin hetkellä. Niihin voi toki lisätä makunsa mukaan muitakin vaikkapa lukiessaan päivän uutisia: nationalismi (katso Venäjää), varallisuuden keskittyminen (katso Amerikan big tech -yritysten valtaa) ja siihen liittyvä sokea vallanhimo, ja ehkä seurannaisvaikutuksena kaikesta tästä geopoliittisen aseman järkkyminen.

 

Blogistinne jatkaa omalla tiellään, etsien hölynpölyn ja hälinän keskeltä mahdollisimman paljon faktaa. Kuten sen, että juuri tänään on +10 astetta. Ei siis ole talvi eikä kesä. Olkoon kevät!

 

Aikaa vierähti edellisen blogini jälkeen. Maaliskuun 10 päivänä kirjoitin lakoista, jotka silloin olivat vielä tuore uutinen. Luulin kirjoittavani uudestaan pian, mutta Vuodatus blogialustana lakkasi toimimasta, ja kun se vihdoin taas toimi, tilastoja lukijoista ei näkynyt. Turhauduin ja tein muita asioita.

Mutta nyt palaan asiaan. Ehkä oli onni, etten joutunut kirjoittamaan lakoista. Olisin vain yrittänyt turhaan valistaa lukijoita lakkojen todellisista syistä ja seurauksista. Oli riittävän turhauttavaa seurata SAK:n valtapolitiikkaa, jolla kansamme heikkenevästä taloudellisesta tilanteesta täysin piittaamatta ajettiin omaa etua.

Oma etu tarkoitti sekä ammattiyhdistysten ja niiden mahtimiesten valtapoliittisia etuja että tietenkin myös – ainakin näennäisesti - yhdistysten jäsenten etuja.

Nyt lakot sitten loppuvat.

Mitään hyvää ei saatu aikaan. Saatiin pelkkä pannukakku.

Hallitus ei – tietenkään – luopunut tavoitteistaan, joten hallitus säilytti asemansa ja arvovaltansa maan johtajana.

Työntekijät eivät saaneet mitään etuja. Ja ammattiyhdistykset kokivat todella nolon arvovaltatappion. Miten mahtaa jäsenmäärille nyt käydä?

Ja Suomen kansan menetykset lasketaan sadoissa miljoonissa tai jopa miljardissa eurossa, miten kukin haluaa asiaa pyöritellä.

Ja näyttää siltä, että poliittisten lakkojen rajoittaminen lainsäädäntöteitse etenee.

Hallitus vastaan Ay-liike, lopputulos 6-0.

Ei ollut mikään ihme, että kansan suosio lakoille alkoi rapistua. En ole ainoa, joka ihmetteli: ellei lakkoilulla saada mitään hyvää aikaan kenellekään, miksi minun pitäisi kannattaa sellaista?

Toistamisen uhalla sanon saman kuin edellisessä blogissa, hieman eri sanoin. Ay-liike EI edusta demokratiaa vaan lobbaus- ja etujärjestöjä. Hallituspuolestaan on edustuksellisen, koko kansaa palvelevan demokratian terävä kärki.

Nyt on vasemmistossa vain nuoltava haavat ja uskottava, että kansa valitsi tällaisen eduskunnan, josta kehkeytyi tällainen hallitus. Ja Suomen elinkeinoelämä ja sitä myötä työtä tekevä kansa nuolee miljardihaavansa.

Melko kallis leikki näin laman yhä kolkutellessa ovella.

Ehkä kammottavinta koetussa turhan ja typerän lakkoilun pitkittyneessä episodissa oli, että tosiasiassa sillä käytiin vasemmiston vaalitaistelua monen vuoden päässä olevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen.

Kuviteltiin saatavan kansa uskomaan, että nykyinen eduskunta ja hallitus ovat kehnoja ja niiden tilalle pitää saada parempi – eli vasemmistolainen – hallitus.

Pieleen meni. Eikä mikään ihme, kansa oli aivan hiljattain halunnut äänestää kaikesta vasemmiston vaalityöstä huolimatta juuri tällaisen eduskunnan.

--

--- Koska Vuodatus ei toimi enää kunnolla, siirryn vähitellen toiseen blogialustaan (mm. tilastot lakkasivat toimimasta pitkän täydellisen toimimattomuuden jälkeen. Jos pidät blogistani, pane tämä osoite muistiisi: https://totuudenetsiminen.blogspot.com/. Käy jo nyt lukemassa alla oleva uusin blogini siellä! ---

Suomen ammattiyhdistysliikkeen eräs ylväitä neroja oli Niilo Wälläri. Hän oli kunnon vasemmistososialisti, joka johti 1950-60 -luvulla Merimiesunionia. Vasemmistolaista oppiansa hän oli saanut jo Amerikassa nuorena miehenä yli sata vuotta sitten. Suomessa hänen ansioihinsa lukeutuivat ennen sotaa mm. kuuluminen Suomen työväen vasemmistoryhmään ja Suomen sosialististen työväenyhdistysten keskuskomiteaan.

Aatteen mies siis. Mutta vanhoilla päivillään hän saavutti todellisen maineensa. Hän tuhosi Suomen hyvinvoivan kauppalaivaston.

Wälläri johti Merimies-unionia, joka hänen soihtunsa valossa vaati niin paljon etuja, että lopputuloksena laivat liputettiin muihin maihin ja merimiehet jäivät työttömäksi – eikä Suomella ollut enää kauppalaivastoa. Kuuluisia olivat hänen lukuisat jäänmurtajalakkonsa, jotka katkaisivat erityisen tehokkaasti Suomen vientikaupan talviaikaan.

Tyypillistä äärivasemmistolaisten lakkokeisarien puuhastelua. Samalla tavalla ay-liike osallistui määrätietoisesti Suomen vaatetus-, jalkine- ja laukkuteollisuuden raunioittamiseen ylimitoitettuine palkkavaatimuksineen.

Mutta päämäärään päästiin: Suomessa oli vähemmän rikkaita ihmisiä. Sääli että koko kansakunta toilailuiden vuoksi köyhtyi samalla.

Nyt ollaan sitten samankaltaisessa tilanteessa. Useat SAK-laiset järjestöt eivät suvaitse sitä, että kansamme äänesti heidän mielestään vääränlaisen eduskunnan, jonka myötä saimme – kauheaa! – äänestystulokseen perustuvan ei-vasemmistolaisen hallituksen.

Tällä kertaa ammattiyhdistysliike on erityisterhakassa kunnossa. Vaatimuksena eivät ole paremmat palkat tai edut, vaan demokraattisesti valitun eduskunnan ja hallituksen toimien estäminen hallitusohjelman mukaisesti.

Kannattaa muistaa, että vaikka toisin väitetään, ammattiyhdistysliike ei suinkaan edusta demokratiaa. Ammattijärjestöt ovat erinäisten ryhmien edunvalvojia, joilla ei ole minkäänlaista pyrkimystä edistää koko kansamme etuja.

Tämä itsestäänselvyys yritetään tietenkin piilottaa sanankäänteisiin ja kauhisteluun. Ei asia siitä miksikään muutu. Maa on täynnä lobbaus- ja edunvalvontajärjestöjä, jotka toimivat samaan tapaan kuin ammattiyhdistykset.

Mutta vain ammattiyhdistysliikkeelle on annettu lakko-oikeus!

Saapa nähdä mihin päädytään. Hintalappua tälle pölvästille, yhteistä hyvää ajattelemattomalle toiminnalle on jo laskettu. Kahden viikon lakko maksaa satoja miljoonia. Sen maksamme me kaikki.

Palataan tähän asiaan, jahka nähdään miten tilanne kehittyy.

 

 

Päivitys 7.3.

Koska Vuodatus lakkasi kokonaan toimimasta, alla oleva 20.2. kirjoittamani on entistä tärkeämpi. Jos olet kiinnostunut lukemaan blogiani, pane siis toinen osoite muistiin.

20.2.

Koska Vuodatuksen viimeisten blogien lista ei tunnu päivittyvän, julkaisen blogini toisessa paikassa eli Blogspotissa (jonne mahdollisesti siirryn kokonaan, mikäli Vuodatus jatkaa ylläpito-ongelmiaan).

Toivottavasti jaksat klikata itsesi tänne lukemaan blogini SIVISTYSIHMISISTÄ HYEENOIHIN

https://totuudenetsiminen.blogspot.com/2024/02/sivistysihmisista-hyeenoihin.html

Ja blogin osoite on siis

https://totuudenetsiminen.blogspot.com/

 

 

 

Suomen joukkoviestimet ovat aina hampaissani. Eikä syyttä. Ne pitävät roolinaan olla "vallan vahtikoiria", mutta samalla ne haluavat olla vallankäyttäjiä. Melkoinen ristiriita, joka voitaisiin poistaa, jos näillä itsensä tuomarin pallille nostaville viestintälaitoksille olisi vastavoiman vastavoima - vahtikoirien kettinki, joka pitää räksyttävän rakin kiinni.

Kannatan sananvapautta, joten en haluakettinkiä, eli sananvapauden rajoittamista.

Mutta - rajoituksia tai ei  - on ainakin yksi instanssi, jonka toivoisin noudattavan tasapuolisuutta raportoidessaan yhteiskunnallisista ilmiöistä. Yle on koko eduskunnan hallitsema koko kansakunnan äänitorvi. Se ei saisi olla puolueellinen ja pelata esimerkiksi presidenttipeliä.

En ehdota Ylen toimien rajoittamista, mutta sen hallintoelimet voisivat luoda Ylelle linjan, joka vastaisi paremmin Suomen kansalaisten kokonaisuutta eikä vain Yleen palkattujen toimittajien omia, useimmiten kallellaan tiettyyn suuntaan olevia näkemyksiä. Enemmän objektiivista tietoa, vähemmän yhdensuuntaista polilittista demagogiaa.

Tällä kertaa "tietty suunta" on yhtä kuin "Pekka Haavisto presidentiksi".

Yle julkaisi kuin sattumalta eilen, eli sopivasti juuri ennen sunnuntain vaalipäivää jutun otsikolla "Avoimesti homoseksuaalisia valtionjohtajia on jo monessa maassa – katso lista".

Artikkeli tuli vähän sen jälkeen, kun Haaviston kannattajat mölisivät, kuinka väärin oli, että yksittäinen Ylen toimittaja oli nostanut kissan pöydälle, eli kertonut Suomessa olevan paljon äänestäjiä, jotka eivät äänestä Haavistoa hänen homopuolisonsa vuoksi.

Yhdyin itse sananvapauden puolustajien ajatukseen: totta kai asiasta saa puhua, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, hyväksyykö toimittaja tai kukaan muukaan homojen avioliiton. Kyse oli suuren ryhmän äänestyskäyttäytymisen analysoinnista.

Ylen eilinen artikkeli oli kuitenkin toista maata. Siinä ei analysoitu presidentinvaaleihimme liittyvää yleistä ja laajaa ilmiötä. Ei ole tullut gallupeissa tai muualla esille, että suuri osa kansasta äänestäisi Haavistoa siksi, että monissa maissa on homo valtionjohtaja. Miksi siis juttu julkaistiin?

Yle julkaisi jutun antaakseen tukea ajatukselle, että homous on OK valtion johdossa. Ja siitä on tietenkin suora polku siihen, että Yle tuki artikkelillaan toista, homoseksuaalia, presidenttiehdokasta - ilmeisen pelästyneenä siitä, että niin monet pitivät sitä vahvana esteenä äänestää Haavistoa.

Ja tämä on väärin, nimenomaan meidän kaikkien yhteiseltä Yleltä.

--

Ettei lukijalle jää epäselvyyttä, voin kertoa, että minulle sopii vallan hyvin homo presidentti ja samaa sukupuolta oleva puoliso. Kommenttini koskee vain Ylen toimintaa. Haluan olla vahtikoiran vahtikoira.

Lukija saattaa epäillä, että en ole oikeassa. Kirjoitan siksi vielä erään lisäyksen.

Jos Yle haluaa pohtia, minkälaisia valtionjohtajia on eri maissa, ja verrata tuloksia Suomeen, oikein hyvä. Kannatan tällaisia kirjoituksia.

Mutta Yle julkaisee vain yhden tällaisen artikkelin, nimenomaan homo-aiheesta - käydäkseen omaa vaalikampanjaansa. Enemmän oikeastaan kiinnostaisi nähdä esimerkiksi artikkeli, jonka otsikko olisi "Korkeasti jopa tohtorin tasolle koulutettuja valtionjohtajia on monessa maassa - katso lista".

Tällaista juttua emme tule näkemään. Se johtaisi ajatukset toisen ehdokkaan, Alexander Stubbin, paremmuuteen.