Jari Sarasvuo kertoi julkisuudessa kuinka hän oli menettänyt työkykynsä ja sittemmin noussut takaisin parempaan kuntoon. Tällaisia tarinoita voi moni kertoa, eikä niissä nykyään ole samaa häpeän leimaa kuin joskus aiemmin. Ymmärretään normaaliksi, että kiihkeä ja rasittava työelämä vaatii joskus veronsa. Pahimmillaan romahdus johtaa vakavaan masennukseen ja työkyvyn lopulliseen menettämiseen, parhaimmillaan se voidaan korjata nopeasti, ja vahingot jäävät pieniksi ja tilapäisiksi. Sitä voi kuitenkin sattua kenelle tahansa, missä tahansa ammatissa.

  Mutta en halua kirjoittaa työstressistä ja sen seurauksista. Haluan kirjoittaa reaktioista joita Jari Sarasvuon tunnustus sai aikaan.

  Virallinen mielipide kehottaa suvaitsemaan niin maahanmuuttajia, erirotuisia ja –uskontoisia kuin vammaisia, huonompiosaisia ja homoja. Ja niin edelleen, pitkä lista suvaitsevaisuuden kohteista. Oikein hyvä näin, sillä on sivistyneen yhteiskunnan mittareita, että heikoimmista pidetään huolta eikä erilaisuus ole synti, kummastelun kohde, pahaa tai tuomittavaa.

  Mutta saako Jari Sarasvuota lyödä halolla päähän?

  Sarasvuo on eräs niistä Suomen kansalaisista, joka saa usein tuta suuren yleisön halveksuntaa ja vihaa. Pilkkaajilla riittää aiheita. Kun Sarasvuo vaipuu pohjalle, hän joutuu pilkan kohteeksi.  Kun Sarasvuo nousee sieltä ylös, hänen epäilleen teeskennelleen koko masentuneen vaiheensa. Kun Sarasvuo tekee työtä, se on väärin tehty. Kun hänen työkyvyttömyytensä tarkoittaa kyvyttömyyttä tehdä juuri hänen työtään, se ei ole oikeaa työtä. Kertomatta jää mikä on oikeaa työtä. Oman tv-shown lopettaminen ei saisi vaikuttaa häneen, toisin kuin työpaikkojen menettäminen konkurssin vuoksi saa ilman muuta vaikuttaa masentavasti työttömiksi jääneisiin "oikeisiin" työntekijöihin.

  Myös Jari Sarasvuo on ihminen. Ja vaikka hän on kerännyt omaisuutta omalla työllään, ja vaikka hänen tyylistään hoitaa konsultin tehtäviään tai tv-tuotantoja voidaan olla monta mieltä, hänenkin sieluunsa voi sattua eikä hän ole meidän muiden ihmisten yläpuolella sietokyvyltään.

  Tämä blogi ei kerro Jari Sarasvuosta. Reaktio hänen tarinaansa on minulle vain esimerkki tekopyhien, raadollisten kanssaihmisten sumeasta logiikasta, joka hyveellisten ilmeiden ja eleiden takana on valmis tuomitsemaan ne ihmiset, jotka eivät sovi heidän poliittisen oikeaoppisuuden litaniaansa milloin mistäkin syystä, kateuden vuoksi useimmin. Yhdenkään ihmisen ei kuulu olla hädän hetkellä toisen tuomitsema. Ihmisyys ei tarkoita pelkästään kykyä olla heikompien puolella vaan kykyä olla ihmisen puolella – joku voisi lisätä että myös eläinten puolella. Elämän puolella, onnellisuuden, turvallisen olon, julmuutta, tuhoa ja ihmisten nitistämistä vastaan.

  Onnittelen Jari Sarasvuota siitä, että hän kykenee elämään ulvovien susien keskellä.